perjantai 30. lokakuuta 2009

Gimmalla patteja kuonossa

Eilen illalla päästin Gimman ja Mimmin hetkeksi keskenään pihalle. Olivat siellä jotain 10-15 minuuttia, jonka jälkeen päästin sisälle. Hetken kuluttua huomasin Gimman kuonossa sellaisen viinirypäleen kokoisen patin, ihan keskellä kuonoa. Seurasin jonkin aikaa tilannetta ja kun se alkoi pienetä niin en enää hätäillyt.

Tänään aamulla tuijotin vain kuonoa ja se oli ihan normaali. Kun tulin töistä kotiin niin koiria pissattaessa huomasin Gimman silmien ympäryksien paisuneen. Kuono kuitenkin oli ihan normaali. Saattaa olla, että noi silmien ympärykset oli jo aamullakin paisuksissa, mutta en huomannut kun vaan tuijotin kuonoa.

Illan mittaan tilanne on vaihdellut. Silmät on nyt kunnossa, mutta kuonon tila vaihtelee. Välillä jo näytti siltä, että ei ole ollenkaan turvoksissa ja seuraavaksi kun katsoin niin oli taas ilmestynyt patteja. Mikä ihme ton aiheuttaa? Mun käsityksen mukaan mitään ötököitä ei enää olisi hengissä, mutta mitä ilmeisimmin joku horroksessa oleva pistiäinen on tuon kuitenkin tehnyt.

Onneksi tilanne ei ole paha. Gimma on ihan normaali muuten, joten yritän olla stressaamatta sen enempää. Jos aamulla ei ole pahentunut niin menen kisoihin. Jos taas on pahempi niin sitten on pakko jättää väliin.

Niisto-sokkareita

Jenni oli tehnyt keskiviikon treeneihin kasvihuoneelle sopivan version yhdestä Laamasen Mian radasta. Se oli tämän näköinen:


Valkoiset numerot

Menin ensin Mimmin kanssa. Kolmoselle pakkovalssi-jaakotus ja sain kyllä niin kovat kiksit kun se onnistui. Puomi oli ihan sikahyvä, pysähtyi loppuun ja luvan jälkeen matka jatkui. Vitosen otin niistolla, josta sain hyvin ohjatuksi putkeen. 9-hypylle pakkovalssi ja 10:llä niisto, josta vein kepeille ja leikkasin takana keppien vasemmalle puolelle. Tässä kohden taisin vähän ahnehtia kun meni kakkosväliin. Uusiksi ja nyt meni oikein ja kesti hyvin leikkauksen, hyvä Mimmi. Valssilla kepeiltä hypylle, keinun jälkeen poispäinkäänöksellä putkeen. Valssilla 15:lle ja takaakierto-valssi 16:lla ja siitä puomille. Jätin Mimmin vähän pidemmäksi aikaa kontakteille, että ehdin tekemään 19:lle twistin. Vaikka takuttiin vähän kepeillä niin fiilis oli ylihyvä.

Alkua koitin vielä eri tavoilla. Tein kolmosella saksalaisen, joka myös toimi tosi hyvin. Tein myös niin, että kierrätin Mimmin kolmosen vasemmalta puolelta ja tein niisto-sokkarin ja sekin toimi mainiosti. Tästä jatkoin vielä koko radan ja nyt onnistui kepeille menokin hienosti. Puomin jälkeen vein 19:n vippauksella ja suht kivasti sekin meni. Twisti oli kyllä vähän sujuvampi vaihtoehto.

Gimman kanssa samat jutut. Alun pakkovalssi-jaakotus oli hyvä. Puomi tosi hidas, mutta hyvin meni oikeaan kohtaan kontaktilla kuitenkin. Puomin jälkeisessä niistossa mä taas kerran hätäilin. Ei Gimma tule niin hyvin vielä noihin mukaan vaan mun pitää sitä vähän odottaa, mikä taas on mulle niin kamalan vaikeeta. Noh, kun sain tuon onnistumaan niin en saanutkaan Gimmaa putkeen vaan puomille. Ja näin tapahtui varmaan kolme kertaa. Jälleen kerran mä vaan oletin, että se menee ihan itsestään putkeen, vähän niin kuin Mimmi, mutta eihän se niin mene.

Aloitettiin koko homma alusta uudelleen ja alku edelleen hyvä. Nyt tuli puomiinkin vauhtia kun kehuin ihan simona kun Gimma lähti sitä kiipeemään. Mulle meinas iskeä jo paniikki, että se karkaa kontaktilta, mutta ei onneksi sitä kuitenkaan tehnyt. Nyt sain niistonkin onnistumaan kun maltoin mieleni ja putkikin löytyi kun ohjasin kunnolla. 9-hypyn pakkovalssi oli hyvä, samaten 10:n niisto ja siitä hienosti heti oikein kepeille. Kesti leikkauksen hienosti ja vauhti pysyi koko ajan hyvänä, ei siis yhtään ihmetellyt mihin minä jäin. Tästä jatko tosi hieno. 16-hypyn takaakiero-valssissa Gimma alkoi vähän pitää meteliä. Ensimmäistä kertaa teki näin radalla. Sillä tais tulla vähän kiire mun perään :-D. Hyvin löysi puomin ja vauhti oli jälleen hyvä kun vaan muistin kehua vähän liioitellusti. Lopun twistissä hätäilin, sain sen hypyn taakse, mutta en enää hyppäämään. Hitsit, että hyvä fiilis kuitenkin :-).

Alun kokeilin vielä saksalaisella ja toisella kerralla sekin onnistui hyvin. Ensimmäisellä kerralla en ihan ehtinyt alta pois ja rima tipahti. Lopun otin myös poispäinkäännöksellä ja pienellä töks-töks-tyylillä sekin onnistui. Mun taitava pieni!

Punaiset numerot

Mimmi taas ekaksi. 2-hyppy pakkovalssi-jaakotuksella niin, että Mimmi kiersi hypyn vasemmalta puolelta. 3-hyppy takaakierto-valssilla ja siitä keinulle. Keinulta en meinannut Mimmiä saada millään hyppäämään seuraavaa hyppyä oikeaan suuntaan. Kun menin vähän pidemmälle keinun eteen niin siitä se meni hyvin hypylle. Tuosta lähetin Mimmin kepeille ja itse peruuttelin edellä ja vaihdoin puolta Mimmin pujotellessa ja vähän ehdin peruuttaakin taaksepäin. Etukäteen olin ihan varma, että tuo ei onnistu, mutta niin vain Mimmi pujotteli hienosti. On se vaan pätevä pieni <3.

Keppien jälkeinen elämä ei meinannut onnistua kun olin niin varautunut siihen, että en saa Mimmiä irtoomaan tarpeeksi hyvin kepeille. Otin sitten keinulta uudelleen ja sain uudelleenkin onnistumaan kepeillemenon ja nyt pystyin myös keskittymään paremmin jatkoon. Tein 7:lla takaakierto-valssin ja seuraavalla hypyllä viskileikkauksen. Tämä ihan vähän töksähti, mutta meni oikein kuitenkin. 11:llä niisto-sokkari kuten myös 13:lla. Puomin edessä valssi ja luukutus loppuun. Jenni nauroi mulle kun mä lykkäsin joka väliin noita niisto-sokkareita kun ei ole pitkä aika siitä kun sanoin, että en niitä edes Mimmille opeta :-D. Niin se mieli muuttuu…

Gimman kanssa tein alun vähän erilailla. 2:lla edelleen pakkovalssi-jaakotus, mutta nyt niin, että koira kiersi hypyn oikealta puolelta. Tästä en kuitenkaan saanut Gimmaa ohjatuksi seuraavan hypyn taakse kun kääntyi vähän liian tiukasti ja mä jämähdin paikalleni. Otin sitten vain pakkovalssilla ja siitä sain helposti ohjatuksi takaakiertoon ja siihen valssi perään. Keinun jälkeiselle hypylle oli irtoomisvaikeuksia. Gimma on vielä vähän liian riippuvainen mun liikkeestä, ei mene ilman sitä vaikka olisi ohjaus päällä ja käskykin annettuna. Otettiin tuota sitten muutama kerta erikseen niin, että lelu oli valmiina hypyn takana. Johan alkoi sujua ja sujui edelleen, vaikka lelu otettiin pois. Kepeille meni hienosti ja kesti hyvin mun edessä leikkauksen. Mä vaan itse vähän jännitin tuota kun ei olla aiemmin tehty noin rankkaa edestäleikkausta enkä uskaltanut tarpeeksi ripeästi mennä toiselle puolelle, jolloin Gimma jätti viimeisen välin pujottelematta ja meinasi lähteä putkeen. Kun uskalsin liikkua rohkeammin niin ehdin toiselle puolelle hyvin ja ehdin vähän peruuttaakin niin Gimmakin pujotteli nätisti loppuun.

Keppien jälkeistä elämää en saanut sujuvaksi ollenkaan, mutta kuitenkin niin, että siitä ei kisatilanteessa olisi virhettä tullut, joten se sai tällä kertaa riittää. Loppu samalla lailla kuin Mimmin kanssa eli niisto-sokkareita viljeltiin ja ne toimi. Nyt maltoin hyvin ohjata rauhallisemmin nuo ja Gimma toimi hyvin. Puomi jälleen ihan hyvä mun kiekumisen ansiosta. Kun tuon muistaisi kisoissakin! Puomin edessä valssi ja siitä loput hypyt. Jiihaa, hyvä Gimma!!

Mulla on ihan hirvee hinku päästä kisoihin! Ei millään malttais odottaa huomista :-D

Sunnuntaina päästään Gimman kanssa Korsnäsiin lampaita katsomaan, kivaa :-)

tiistai 27. lokakuuta 2009

Talvikausi treenien suhteen avattu

Oli jotenkin tosi mukava mennä pitkästä aikaa kasvihuoneelle treenaamaan. Ei tarvitse enää edes yrittää ennen pimeää treeneihin, eikä se kyllä enää olisi mahdollistakaan kun pimeä tulee jo niin aikaisin. Tää toivoo jo kovasti lunta ja pikku pakkasia niin olisi paljon valoisampaa!

Meillä ei tällä viikolla vielä ole kaikki esteet käytössä, ainoastaan hyppyjä, yksi putki, keinu ja kepit. Tämän perusteella valitisin treeniringin huhtikuun radasta pätkän 9-25. Tästä ehdittiin kuitenkin hinkata vain esteelle 22 saakka. Olen tuosta omalla pihalla tehnyt 20-22 pätkää ja silloin oli hyvinkin suuria vaikeuksia saada eri ohjauksia toimimaan. Nyt oli asia hieman toisin :-)

Mimmin kanssa mulla alkaa homma toimia aika hienosti. Suurin ongelma on, että en luota koiraan ja siksi varmistelen liikaa enkä sitten ehdikään seuraavaan paikkaan ohjaamaan. Aina kun päätin luottaa koiraan niin kuviot meni upeasti. Onnistui mun kompastuskivenä olleet pakkovalssit ja pakkovalssi-jaakotukset ihan täydellisesti! Mahtava fiilis kun on selvästi jotain mennyt kaaliin. Tästä kyllä suuren suuri kiitos kuuluu Jennin antamille rautalankaohjeille, kiitos, että olet jaksanut kerta toisensa jälkeen näitä mun päähäni takoa :-).

Takaakierto-päällejuoksi on kyllä varmaan Mimmin parasta osaamista ja siinä mä pystyn itsekin luottamaan siihen ihan täysillä. Siksipä ne varmasti niin hyvin meneekin. Saksalainen toimi myös hyvin, myös poispäinkäännöksiin olen hyvin tyytyväinen. Kepeillä Mimmi kesti vaikka minkälaiset jättäytymiset ja sivuttaisirtoamiset. Leikkaukset oli hyviä, myös viskileikkaus aivan älyttömän hyvä.

Gimman kanssa yllättäen myös suurin ongelma on, että en luota siihen, en sitten yhtään. Sehän on vielä niin möllikoira, että ei se mitään voi osata. Eipä niin :-P. Nyt sekin tuli todistetuksi, että kun luottaa niin kaikki kyllä onnistuu! Sain siis Gimmankin kanssa tosi hienosti onnistumaan pakkovalssit, pakkovalssi-jaakotukset, saksalaiset, takaakierrot ynnä muut samat jutut kuin Mimminkin kanssa. Kepeillä mä voin Gimman kanssa tehdä kyllä ihan mitä vaan eikä se piittaa yhtään. Se menee kuin höyryjuna eikä edes katso mitä mä teen. Aivan sairaan makeeta kyllä tuo.

Hitsit, että jäi hyvä fiilis näistä treeneistä :-). Mulla on kyllä niin kamalan taitavat koirat! Nyt pitää vaan omaa päätä työstää, että osaan oikeesti luottaa niiden osaamiin juttuihin myös kisoissa!

Kiitos Eltsu mukavasta treeniseurasta :-)

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Bikini-Gimma sai arvosanan H

Startattiin lauantaiaamuna puoli kasin pintaan Jennin pihasta kohden Seinäjoen näyttelyä. Mukaan tuli myös Jennin kaveri, Päivi, joka oli lupautunut esittämään Looxin ja Hertzin. Mua oikeesti ahdisti ajatus ahtaasta sisänäyttelystä ja tavallista näyttelyahdistusta lisäsi vielä karvaton, bikinikunnossa oleva koira. Ja se siis oikeesti oli karvaton, joka korostui entisestään kun nähtiin meidän kilpakumppanit :-D

Tuomarina oli bulgarialainen mies, Denis Kuzelj. Sillä oli tosi outo tyyli tutkia koirat. Teki kamalan äkkinäisiä liikkeitä ja jotenkin ylidramatisoi kaiken. Eräs uros ei ollut kovin yhteistyöhaluinen hampaiden katsomisessa ja meinasi näykätä tuomaria kahteen otteeseen. Jälkimmäisen kerran jälkeen äijä irroitti otteensa suurieleisesti ja paukautti koiraa päälaelle :-/. Varmasti on entistä iloisempana seuraavassa näyttelyssä näyttämässä tuomarisedälle hampaat tämä koira... harmitti toisen puolesta. Urosten aikana kävi myös selväksi, että tuomari tykkää hyvin karvaisista koirista. Kovasti toivoin, että Gimman karvattomuus riittäisi kuitenkin siniseen nauhaan...

Ihana Eltsu oli lupautunut esittämään Gimman :-). Yhtään kertaa ei oltu hommaa harjoitelut, mutta Eltsu ehti hyvin ennen kehää pikkuisen harjoitella. Näytti kyllä, että siitä ei tule yhtään mitään :-D. Gimma oli koko ajan menossa sivulle perusasentoon ja seisomaan ei meinannut saada millään. Itse kehä menikin sitten aivan mainiosti! Gimma seisoi ihan nätisti, antoi kohtuu hyvin kopeloida kropan läpi. Tässäkin sillä tuomarilla oli tosi outo tyyli. Se ensin katsoi hampaat ja sitten jäi toisella kädellä pitämään kuonosta kiinni ja toisella lähti tunnustelemaan kroppaa. Tässä kohden Gimma vähän nykäsi ja tuomarisetä jälleen vähän liioitellusti irrotti kädet koirasta. Otti kuitenkin uudelleen kiinni tosi nätisti, joten ei hätää. Eltsu sai Gimman myös liikkumaan tosi nätisti. Häntä oli pystyssä kuin mikäkin antenni, mutta muuten liikkui kivasti. Sininen nauha saatiin ja kovasti tuuleteltiin kehän reunalla tätä hienoa menestystä. Kyllä siinä vissiin joku kanssakilpailija oli vähän katsonut pitkään meidän tuuletuksia :-DD. Kiitos vielä kerran Eltsulle ammattimaisesta handlauksesta!! Olen ihan varma, että mun esittämänä tulos olisi ollut paljon huonompi...

Arvostelu oli seuraavanlainen: "I’d prefer better type. Head expression not optimal. The body nude, more substance & stronger bones. I’d prefer more level topline in the move. Too high set tail. Correct temperament."

Eikä huonosti mennyt Jenninkään koirien kanssa. Hertz sai EH:n ja Loox ERI:n. Eipä ollut siis turha reissu ollenkaan :-)

torstai 22. lokakuuta 2009

Tiistain pakkovalssitreenit ja kompurointia

Olipas mukavat pikku treenit tiistaina. Pimeää uhmaten Piia P, Piksu ja minä suunnattiin kentälle treenaamaan. Tehtiin ihan vaan muutaman esteen pätkä, ettei mene liikaa aikaa radan rakentamiseen. Pätkässä sai harjoitella erilaisia ohjauksia, mm. pakkovalssia, pakkovalssi-jaakotusta, takaakiertoa, backlapia. Kaikki nuo toimi aika hyvin. Mimmin kanssa tarvitsin enemmän toistoja ennen kuin sain toimimaan pakkovalssin, mutta muut meni senki kans mukavasti. Gimman kanssa haastetta tuo sen suoranopeus. Jestas, että se tulee lujaa kun olen itse parin esteen päässä ottamassa vastaan :-O. Tässä pätkässä lähetettiin koira putkeen ja itse kipitettiin vastaanottamaan koira yhden tai kahden hypyn taakse. Gimma myös reagoi mun ohjauksiin kamalan nopeesti. Piia sanoikin, että mulla on joku ihme tatsi noihin koiriin kun saan kaikista äkkiä reagoivia :-D

Treenien jälkeen kävin kotona vielä pikku metsälenkin koirien kanssa. Loppumatkasta kuulin takaa tömähdyksen ja kiljaisun ja kun käännyin katsomaan niin Gimma oli kaksinkerroin ja valitti. Se näytti olevan tosi paniikissa. Ilmeisesti liukastui ja löi itsensä johonkin. Mulle meinas myös iskeä paniikki ja olin jo nappaamassa koiraparkaa syliin. Samantien iski ajatus, että jos se onkin pahasti rikki jostain ja mä nostamalla vain pahennan tilannetta, joten en ottanutkaan sitä syliin. Tunnustelin sen läpi nenän päästä hännän päähän eikä mistään aristanut. Ei myöskään ollut reikiä ilmestynyt mihinkään. Aikani kun olin käpälöinyt sitä läpi niin näytti, että se palautui aika lailla normaaliksi ja jatkettiin matkaa kotiin. Ravi näytti ihan hyvältä, mutta liikkuminen oli paljon tavallista rauhallisempaa.

Kun pääsin kotiin ja oli ruuan antohetki niin Gimma tavalliseen tapaan istui odottamassa omalla paikalla ja räpytteli silmiä tosi oudosti. Sillä selvästi edelleen sattui jonnekin ja kovaa. Raukka :-(. Syönnin jälkeen tunnustelin vielä kertaalleen joka paikan läpi eikä mistään kuumottanut enkä saanut mitään reaktiota aikaiseksi painelulla ja vääntelyllä. Hetken kuluttua se olikin jo ihan normaali ja makoili Harrin kanssa sohvalla ja oli niin kierossa joka suuntaan, että ei kovin kipeä enää voinut olla. Tuon jälkeen uskalsin itsekin jo huokaista helpotuksesta, mutta en kuitenkaan ihan kokonaan vielä...

Nyt Gimma on ollut ihan normaali oma itsensä. En kuitenkaan tänään vielä uskalla mennä sen kanssa treenaamaan, etten vaan pahenna tilannetta, jos jotain vikaa onkin. Yritin eilen varata hiertonta-ajan, mutta en saanut hierojaa kiinni. Pitää tänään yrittää uudelleen. Ammattilainen osaa kuitenkin paremmin löytää mahdolliset kipukohdat kuin minä itse.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Mimmin 11.10. radat

Nyt löytyy vihdoin ja viimein Mimmin sunnuntain (11.10.) radat YouTubesta. Tässä linkki meidän nollarataan. Erityisen tyytyväinen olen alkuun ja noihin hypyille irtoamisiin: 3-hypylle ja sitten takareunassa ennen viimeiselle putkelle menoa. Vähemmän tyytyväinen olen mun huonoon ohjaukseen 5-hypylle, jonka takia Mimmi bongasi putken.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Tiistain treenit jäänyt unholaan

Niin on jäänyt yhdet treenit kirjoittamatta tänne ylös enkä nyt enää edes yritä muistaa kaikkea mitä tehtiin :-D. Treenattiin kuitenkin jälleen yhden MM-radan mukaisesti, vuorossa medien yksilöagilityrata. Muurin ja okserin tilalla tavallinen hppy, muuten aika lailla piirroksen mukainen. Puomin jälkeen keinulle saakka kulmat olivat kyllä aika lailla erilaisia.



Gimma aloitti. 2-hyppy pakkovalssilla, kolmosella leikkaus ja neloselta veto puomille. Puomilta takaakierto 6-hypylle ja myös 7-hypylle ja siihen eteen valssi, josta 8-hypyn kautta kepeille (tuo 8-hyppy varsinkin olla meillä ihan eri asennossa). Kepeiltä vetämällä keinulle. Keinun jälkeisellä hypyllä ennakoin vähän liikaa ja Gimma kääntyi juuri ennen hyppyä. Homma uusiksi ja nyt onnistui. Hyvin sain sen putkeen ja myös seuraavaan putkeen leijeröimällä 14-hypyn. 14-hypyltä otin niistolla mukaan ja kierrätin 15:n putken puolelta. Olin ihan varma, että Gimma menee putkeen, mutta eipä mennytkään. 15:n edessä vielä valssi ja siitä aa:lle. Aa:lta otin vähän etumatkaa, että sain pituuden jälkeisen hypyn ohjatuksi takaa. 19:llä leikkasin kun oli meillä normaali hyppy. Jos se olisi ollut okseri niin oletattavasti olisin yrittänyt keksiä jonkin muun ohjauksen. Toki pitäisi myös okserilla leikkauksia harjoitella...

Pujotteluun viennin tein myös toisella lailla. Puomin jälkeinen hyppy takaakiertona sekä seuraaava myös. Nyt en kuitenkaan mennyt eteen tekemään valssia vaan vein seuraavalle hypylle oikealla kädellä ja käskytin kepeille. Gimma lähti sinne hyvin ja mä pystyin jäämään jopa 8-hypyn taakse. Noi hyppykulmat oli tosiaan niin, että näinkin ohjaten toimi hyvin. Piirroksen mukaan ei tuntuisi yhtään loogiselta ohjaukselta.

Mimmin kanssa eka kerta samalla ohjauksella kuin Gimman ensimmäinen kerta. Ainoa ero oli 12-putkesta 13-putkeen viennissä, en Mimmin kanssa leijeröinyt vaan menin väliin ohjaamaan. Toimi Mimmille hyvin näin. Aa:lla jäin jälkeen enkä ehtinyt ohjaamaan 18 takaahyppynä. Otin sitten aa:n edeltävän tilanteen niin, että kierrätin 15:n aa:n puolelta ja näin sain itse vähän enemmän etumatkaa ja ehdin ohjaamaan 18 taakse. Silti Mimmi oli menossa sen hypyn väärään suuntaan, mutta kierrä-käsky korjasi sen liikkeen hypyn taakse. Hitto, että se on ton käskyn tajunnut kyllä tosi hyvin! 19 otin leikkaamalla ihan vaan harjoituksen vuoksi. Olisin voinut myös pyörittää 18:n ja jatkaa siitä.

Mimmin kanssa koitin myös pujotteluun vientiä toisella lailla ja se tarvitsi mun apua sen verran, että jouduin kiertämään 8-hypyn. Sitä ei kepit ime samalla lailla kuin Gimmaa. Tosi hyvin se on nyt kuitenkin viime aikoina mennyt kepeille vaikeistakin kulmista.

Treenien jälkeen jäi tosi hyvä fiilis. Mulla on oikeesti tosi taitavat koirat <3

Gimman näytelmät lähestyy ja sen karvat senku vähenee :-P. Mä niin toivon, että kaikesta huolimatta saataisiin se sininen nauha niin ei tarttis enää näyttelyihin mennä...

torstai 15. lokakuuta 2009

VAS:in kisat viikonloppuna

Vähän laahaa jäljessä mun kirjoittelu, mutta parempi myöhään jne...

Viime viikonloppuna oli VAS:in kisat Sulvalla, lauantaina Gimma ja sunnuntaina Mimmi. Gimman radoilla tuomarina oli Minna Räsänen. Hän tuomitsi myös Mimmin kaksi ensimmäistä starttia ja viimeisellä radalla oli Mikkilän Sarin vuoro tuomaroida.

Mua muka vähän jännitti mennä Gimman kanssa kisoihin. Nämä oli kuitenkin meidän ensimmäiset 2-luokan kisat. Gimmahan oli niillä jo Jennin kanssa käynyt, mutta ei mun kanssa. Vaikka jännitti niin olin tosi innoissani menossa radalle. Tuliaisiksi tuli kolme hyllyä, mutta silti hyvin iloinen mieli. Gimma eteni hyvin, kääntyi hienosti ja meni lujaa. Mun mielestä paljon lujempaa kuin aiemmin. Kivaa!! Ja mä oon niin fiiliksissä jo siitä, että voin seurauttaa Gimman lähtöön ilman remmiä. Se on jotenkin niin uskomatonta!

Gimman ensimmäisen radan alku oli tosi hyvä. Oli kaksi hyppyä vähän vinossa linjassa ja sen jälkeen 90 asteen käännös oikealle, josta kulmittain olevan hypyn taakse vein pakkovalssilla ja mä osasin sen!! Sen jälkeen jälleen kulmahyppy, jonka vein takaakiertona ja siitä putkeen. Putken jälkeen oli hypyn kautta yli 90 asteen avokulma kepeille ja siinä vieressä, vetopuolella, oli yksi hyppy "häiritsemässä". Mietin kepeille viemistä jäämällä itse sisäpuolelle, josta olisin heittänyt Gimman pujotteluun. En kuitenkaan uskaltanut kun oli se hyppy myös tyrkyllä. Päädyin sitten vetämään kepeille tarkoituksena leikata kun lähtee pujottelemaan. Vetoon vaan ei kovin paljon ollut tuon hämäyshypyn takia tilaa, joten vedin sitten jotenkin hassusti viemällä koko olkapäänkin piiloon. Gimma meni kepeille oikeaan väliin, mutta kääntyi väärään suuntaan. Aika outoa kyllä, mutta ehkä se oli mun hirmu vedon takia vähän ihmeissään, mitä siltä odotettiin. Keppien jälkeen hypyn kautta putkeen ja sieltä piti kääntyä vasemmalle hypylle. Menin hypyn taakse ottamaan vastaan, mutta unohdin huhuilla Gimmalle, että pitäisi kääntyä, joten Gimma ampaisi putkesta suoraan sille hypylle, jonka se näki. Tästä jatkettiin sujuvasti rataa eteenpäin ja loppu oli oikein hieno. Sinne tuli kolme leikkausta ja ne kaikki onnistui. Mä taidan sittenkin oppia tuonkin ohjauksen, jess!

Toinen rata lähti hirmu hienosti liikkeelle. Sain ihmisnuolen tyyppisellä kääntymään hienosti 2-hypyltä kolmoselle ja siitä puomille. Puomin jälkeen rengas, josta valssilla taaksepäin hypylle ja sitten kosahti, nimittäin minä päin siivekettä :-D. Olin jonkun asekelmerkin katsonut väärin ja kun käännyin niin siiveke oli pitkittäin suoraan mun edessä enkä ehtinyt tehdä yhtään mitään vaan törmäsin siihen ja menin siivekkeen kanssa nurin. Onneksi ei käynyt pahemmin koska se näytti aika pahalta videolta katsottuna (juu, en julkaise sitä :-D). Tuliaisiksi tuosta sain ison mustelman vasempaan reiteen sekä oikeaan polveen. Mustelma tuli myös oikeaan lonkkaan ja oikeaan käsivarteen. Selkä myös pikkuisen venähti. Hetken kun hengittelin maassa maaten jatkoimme kuitenkin rataa ja se meni niin hienosti, luukutusta, valsseja ja leikkauksia. Minä pilasin muuten ihan täydellisen radan :-P.

Kolmannella radalla sain testatuksi pujottelussa jättäytymistä ja jäinkin tosi paljon jälkeen. Gimma pujotteli silti hyvällä vauhdilla loppuun saakka. Pujottelun jälkeen mentiin s-putkeen, jonka jälkeiseen tilanteeseen piti ehtiä edestä ohjaamaan. Gimmalla menikin putkessa kauemman aikaa kun olin kuvittelut ja ajauduin ihan väärään paikkaan ja lähdin vielä siitä ihan liian myöhään liikkeelle, joten seuraava putki sujahdettiin mun edestä väärään päähän. Aa:lla päätin sitten ottaa muutaman askeleen enemmän ennen kuin vapautan kontaktilta ja eihän Gimma siellä pysynyt. Pistin uudelleen sivusta kontaktille ja vapautus kun pysyi hetken ja suorinta tietä radalta pois.

Mimmin startit oli sitten heti aamusta kaikki peräkkäin. Oli vähän heräämisongelmia kun illalla olin vasta ysin aikaan kotona ja sitten seuraavana aamuna piti olla jo puoli ysiltä jälleen kisapaikalla. Aika hyvin sitä kuitenkin heräsi kun pääsi paikan päälle ihmettelemään rakennettua rataa.

Ensimmäinen rata oli muuten hyvä, mutta mun selän käännön ja ohjauksen tippumisen takia yksi rima tuli alas. Mua niin otti toi päähän! Oon nyt mielestäni tosi hyvin muistanut pitää ohjauksen päällä ja nyt se taas tippui. Ehkä ihmeitä ei voi odottaa näin lyhyen ajan sisällä, mutta ei sen nyt näin vaikeeta pitäisi olla. Nyt pitää vaan jatkossa vielä enemmän kiinnittää tuohon huomiota. No... riman tiputus vei hetkellisesti multa fiilarit, mutta onneksi ihan pian oli kepit, joiden aikana sain taas kunnon tsempin päälle ja matka jatkui hyvällä fiiliksellä. Tein radalla muutaman leikkauksen ja ne toimi hyvin. Samaten aa-putki erottelu toimi oikein hyvin. Kaiken kaikkiaan hyvä rata, paitsi.... ;-)

Toisella radalla ei sitten ohjaus vienyt aa:n alla olevaan putkeen vaan Mimmi meni aa:lle. Tämäkin päivä on nyt sitten nähty, että Mimmi valitsee putken sijaan kontaktiesteen :-D. Toki noita on nyt sen verran hinkattu, että jos ohjausta ei ole niin mennään kontaktille enkä mä tuossa myöhästyneen valssin takia ehtinyt ohjaamaan ollenkaan. Muuten jälleen rata oli oikein hyvä.

Viimeiseksi oli Sarin mukava hyppäri. Alkuun tein ekaa kertaa Mimmin kisauran aikana ihmisnuolen ja se meni ihan sikahyvin! Ei varmaan mitenkään oppikirjojen mukaan tehty, mutta jotain sinne päin kuitenkin. Sain hyvin tuon jälkeen heitetyksi seuraavan esteen taakse ja itse siirrytyksi tekemään päällejuoksun seuraavalla hypyllä. Vitoselle takaakierto putken puolelta ja tuli vähän liian myöhään kierrä-käsky, joten Mimmi meinasi mennä putkeen. Sain sen kuitenkin huutamalla sieltä pois (ihmeiden aika ei ole ohi) ja jatkettiin rataa. Vielä toisessa kohdassa otin riskillä yhden päällejuoksun. Vähän epäilytti irtooko Mimmi kauemmalle hypylle kun itse olen aika lailla paikallani, mutta hyvin lähti sinne ja minä luukuttamaan päällejuoksukohtaan. Ja tästä olen ylpeä, osasin pitää ohjauksen päällä, vaikka lähdin hurjaa kyytiä eri suuntaan ja rima pysyi ylhäällä!! Olin muka pelännyt, että en ehdi tekemään päällejuoksua, mutta jouduin jopa vähän hidastamaan, että Mimmi ehtii mun mukaan. Olipa mukava fiilis maalissa. Kaupan päälle saatiin tästä vielä voitto :-)

perjantai 9. lokakuuta 2009

Pikainen treeni ennen pimeää

Yksi syksyn huonoista puolista on kyllä iltojen pimeneminen. Eilen aloitettiin viideltä treenit ja juuri ja juuri seiskaan asti näki mennä rataa. Kivat treenit kuitenkin saatiin aikaiseksi. Ennakoitiin harkkaajamäärä ja illan pimeys Jennin kanssa ja vähän lyhennettiin MM-kisojen maksien joukkueagilityrataa. Näin varmistettiin, että kaikki varmasti ehtisivät sen kertaalleen tehdä ja halutessaan vielä ottaa uusiksi kohtia. Tehtiin seuraava rata kepeille saakka (kepit siis mukaanlukien) ja kepeiltä mentiin hypyn kautta puomille ja siitä taas ratapiirroksen mukaan loppu. 12-putki oli radalla, vaikka sitä ei mentykään.



Ensin Gimma. Se on näemmä nyt keksinyt koittaa, että saako lähdöstä lähteä ilman lupaa. Jouduin aika monta kertaa sen palauttamaan lähtöön ennen kuin alkoi toimia. Näköjään jokainen koira tuota testailee joskus... Radan alku oli hyvä neloselle saakka. Siinä mun oli tarkoitus tehdä jaakotus ja tein sen ihan liian myöhään, jonka seurauksena rima tipahti ja Gimma tuli mun vasemmalle puolelle. Uudestaan aiemmin tehtynä onnistui hyvin ja hienosti sain myös aa:n alla olevaan putkeen. Kamala kiire tuli 6-hypylle ohjaukseen, mutta päättäväisellä viennillä sekin onnistui ja jopa leikkaus siihen perään. Aa:lle meni hyvin ja tällä kertaa pidin vähän kauemman aikaa kontaktilla kun olen viime aikoina vapauttanut saman tien kun etujalat on osuneet maahan. Hyvin kesti pidon ja hienosti lähti pujotteluun. Pujottelusta otin sokkarilla ulos, että pääsen puomin vasemmalle puolelle ja hyvin kesti tämänkin. Puomi oli edelleen hyvä, ihan vähän lopussa vauhti hiipuu, mutta tosi paljon pidemmälle menee nyt hyvällä vauhdilla kuin aiemmin. Malttoi odottaa kontaktilla hyvin mun vapautusta. Puomin jälkeiselle hypylle huitaisin (tyhmä minä!) takaakiertoon ja eihän se tietenkään tuolla ohjauksella sinne lähtenyt. Uudelleen puomin kontakti ja hypylle takaakierto, joka oli nyt oikein hyvä. Takaakierron perään valssi ja viskileikkaus 19:lle ja sekin oli tosi hyvä.

Kyllä Gimma alkaa olla jo aika taitava kun vielä oppisin ohjaamaan sitä tarkemmin enkä huitoisi ihan kamalasti. Oon mä kyllä jo aika paljon tuota parantanutkin, mutta silti välillä tulee mun vanhat huitomiset kehiin. Tavoitteena on nyt päästä niistä kokonaan eroon!

Mimmin kanssa tein radan kuten olin kisoja katsoessani miettinyt että tekisin. Valssilla pituudelta kolmoselle, pieni suhina ennen nelosta ja vedolla käännös ja siitä lähetys putkeen. Tähän asti meni hyvin, mutta tuli ihan liian kiire mulle 6-hypylle ohjauksen kanssa. Sain kuin sainkin puristetuksi Mimmin kutoselle, mutta leikkaus ei onnistunut ja se kääntyi väärään suuntaan, kolmosta kohden. Jatkoin kuitenkin rataa kun mun tavoite on edelleen oppia improvisoimaan eikä lamaantua noissa tilanteissa. Otin Mimmin 6- ja 3-hypyn välistä ja lähetin 6- ja 7-hypyn välistä seiskan taakse ja siitä jatkettiin aa:lle. Olin tosi tyytyväinen, että onnistuin viemään tuon läpi vaikka ei mennyt käsikirjoituksen mukaan :-). Pujottelun avokulma ei tällä kertaa onnistunut vaan Mimmi meni varmaan kolmanteen väliin. Ja tämä tietty johtui mun huonosta ohjaamisesta... Uusiksi eikä mitään ongelmaa. Sokkarilla kepeiltä ja puomi ihan älyttömän hyvä! Mimmi meni lujaa loppuun, pysähtyi ja lähti vasta luvan kanssa. Niin ihanaa!! Puomin jälkeinen hyppy takaakierto-valssilla ja seuraavalla viskileikkaus. Nämäkin onnistui hienosti. Edelleen oon ihan fiiliksissä kun Mimmin kanssa voi tehdä viskileikkauksen eikä se epäröi siinä yhtään!

Otin alun vielä uudelleen niin, että tein nelosella sokkarin ja menin aa:n toista puolta. Tää oli meille kyllä toimivampi tapa. Ehdin paremmin ohjaamaan putken jälkeisen tilanteen. Otin seiskalta aa:lle sokkarilla ja ja jälleen menin radan ulkoreunan puolta aa:n ohi ja siitä lähetys kepeille ja leikkaus. Tuntui varmemmalta kepeille meno näin. Puomia en enää viitsinyt ottaa kun oli niin kamalan hyvä ekalla kerralla.

Olemme valmiita viikonlopun kisoihin :-)

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Hyvän mielen treenit

Olipa ihanaa olla pitkästä aikaa treeneissä! Gimman treeneistä on jo vierähtänyt melkein neljä viikkoa. Ensin mun nuhan takia tuli taukoa ja sitten Gimman jalan takia. Yhden episstartin kävin ottamassa viime viikolla, mutta muuten ei sitten ollakaan tehty oikeastaan mitään. Mimmi on ollut yhtä pitkällä tauolla lukuunottamatta yhtä treenikertaa leirillä. Jotenkin tauko tuntuu vielä pidemmältä kuin oikeasti olikaan. Pihassa on pikkuisen otettu keppitreeniä aina välillä, viimeksi tiistaina. Gimma suoritti 90 asteen kulmat ja seuraavaksi on ohjelmassa 135 asteen kulmat. Mimmi junnaa edelleen 45 asteen avokulmassa. Kaikki muut menee tosi hienosti, mutta ei osaa mennä oikein pujotteluun kun minä seison keppien lopussa. Kaarilla onnistuu, mutta kun otan ne pois niin ei tajua yhtään mitään.

Eilisiin treeneihin ei kukaan ehtinyt miettiä mitään treenirataa, joten printtasin yhden MM-radan mukaan. Kyseessä oli minien yksilöaglilityrata. Rata oli hieman erilainen kun meillä ei ole muuria, joten sen tilalla oli hyppy. Samaten pussia ei uskallettu ottaa, joten pussin tilalla oli hyppy ja viimeinen hyppy oli okserin sijaan tavalinen hyppy.



Menin ensin Mimmin kanssa. Kierrätin 2-hypyn ulkokautta, jolloin pituudelta tuli suora linja putkeen. Minikoiralla pystyi hyvin tekemään näin. 5-hypyllä tein jaakotuksen, joka onnistui heti kerralla ja puomille lähti hyvin kiipee-kiipee käskyllä. Ja sitten puomin kontakti, se oli ihan sairaan hyvä!! En muista milloin viimeksi Mimmi on mennyt mun edellä kontaktille ja vielä pysähtynyt sinne. Niin makee fiilis!! Puomin jälkeen 7- ja 8-hypyn välistävedossa hätäilin enkä saanut ohjatuksi 8-hypylle, joten siitä tuli kielto, korjasin sen ja jatkettii rataa. Menin keinun oikeaa puolta ja otin vähän etäisyyttä kontaktilta, että sain hyvin ohjatuksi renkaalle, sieltä sitten hpypn kautta keppien avokulmaan ja meni heti oikein sisälle. Vedätys keppien ohi ja edestä ohjaus muurille (joka meillä siis hyppy). Mimmi jostain syystä lähti lukemaan jotain leikkausta koska kääntyi väärään suuntaan eli niinku poispäin loppuradasta. Eipä tuo haitannut vaan siitä oli hyvä jatkaa rataa. Lopussa 18:lla valssi ja luukutus loppuun. Ylihyvä fiilis :-)

Halusin ottaa meidän kieltokohdan uudelleen, mutta hetken aikaa mietin, että uskallanko kun puomi oli niin hyvä ja jos se ei toisella kerralla olekaan. Tuota kohtaa kun ei saanut samaksi ilman puomia. Päätin ottaa riskin ja yritin tsempata itseäni, etten vedä herneitä nenään, jos puomi on paljon huonompi. Otin radan alusta uudelleen. Nyt otin valssaamalla 2-hypyllä ja vetämällä pituuden jälkeen putkeen. Meni ihan hyvin noinkin, mutta jäin itse jumiin sivulle enkä enää ehtinyt jaakottamaan, joten tein hätäratkaisuna jonkinmoisen poispäinkäännöksen siinä ja toimi tosi hyvin niinkin. Puomi oli tälläkin kertaa ihan yhtä hyvä kuin ensimmäisellä kerralla. Mä oon niin onnellinen tuosta, vaikka tiedostan, että se saattaa ensi kerralla olla jälleen tosi huono. Mutta mä nyt nautin tästä tunteesta niin kauan kuin vain voin :-)

Puomin jälkeinen välistäveto oli nyt tosi hyvä ja sen jatkona poispäinkäännöksen tapainen 8-hypylle. En pystynyt puomilla jättäytymään tarpeeksi enkä ottamaan etäisyyttä, joten en voinut tuonne väliin mitään valssia mennä tekemään. Eipä tuo haitannut kun onnstui noinkin hyvin. Nyt kepeillä vähän takuttiin kun halusin leikata keppien toiselle puolelle. Parin toiston jälkeen sekin onnistui hienosti. Keppien jälkeiselle hypylle leikkaus, jolla tosi hyvä käännös siihen suuntaan kuin alunperin halusinkin ja siitä oli hyvä viedä putkeen. Lopussa vielä 18 niisto-sokkarilla ja sekin oli oikein hyvä. Mä alan selvästi oppia!

Gimman kanssa alkua ensin sylkkäri-valssi-yhdistelmällä. Mä oon niin toivottoman huono tekemään sylkkäreitä, varsinkin Gimman kanssa. Kyllähän se pikku tahkoamisen jälkeen lopulta onnistui. Hyvin tuli pituudelta reisiläpsyllä ja nimen sanomisella putkeen. 5-hypyllä hätäilin jaakotuksen kanssa enkä meinannut millään saada sitä hyppäämään, mutta lopulta seki onnistui. Puomia Gimma ei meinannut löytää millään putkien välistä. Otin sitten kerran pelkän puomin hiillostamalla kiipeämään ja kun meni oikein niin kovat kehut perään. Ja Gimman puomi oli kans ihan sikahyvä!! Ei juurikaan mitään himmaamista, ihan lopussa vähän. Niin siistiä! 7-8:lla välistäveto ja poispäinkäännöksellä 8:lle. Keinun menin vasenta puolta ja leikkasin renkaalla ja sieltä lähetys kepeille ja meni oikein sisälle niinkuin kyllä oletinkin, että menee. Kesti kepeillä hyvin vedätyksen ja ristikkäinmenon keppien edestä. Kohtuu hyvä käännös ja hyvin putkeen. Valssilla 18 ja siitä loppuun.

Otin alun myös valssaamalla 2-hypyllä ja siitä läpsyllä putkeen. Ihan kivasti meni näinkin. Jaakotus onnistui Jennin rautalankaohjeiden jälkee oikein hienosti ja nyt puomikin löytyi näitisti. Ja kontakti edelleen hyvä! Nyt meni 7-hypylle valssaamaan ja 8-hypyllä tein niisto-sokkarin ja kyllä meni makeesti näinkin. Kepeille edelleen tosi hyvin ja kesti hienosti leikkauksen takana. 13:lle leikkaus joka käänsi paljon paremmin kuin ensimmäinen ohjausvaihtoehto. 18:lla vielä niisto-sokkari ja loppusuora.

Vitsit, että oli naama hymyssä treenien jälkeen, oli niiiin kauheen mukavaa pitkästä aikaa :-). Ihanaa kun mä olen oppinut leikkaukset, niisto-sokkarit, jaakotukset sun muut. Ja kontaktit oli molemmilla ylimakeet! Mulla on niin ihanat ja taitavat koirat <3

Solveig on laittanut Eyewitness-leirin paimennusvideot youtubeen ja tässä linkit Gimman pätkiin. Kiitos ihan kamalan paljon Solveigille vaivannäöistä!!

26.9. pätkät : 1, 2, 3, 4, 5

27.9. pätkät: 1, 2, 3

perjantai 2. lokakuuta 2009

VAS:in hallin avajaisepiksissä

Eilinen ilta meni VAS:in uuden hallin avajaisissa Sulvalla epiksien merkeissä. Olivatkin saaneet vuokratuksi ihanan tilavan kasvihuoneen, jonne mahtuu pitämään ihan virallisetkin kisat. Nyt siellä oli vain joku pohjahiekka, joka pölisi ihan kamalasti. Nenä ja kurkku oli ihan täynnä hiekkaa... Toivottavasti saavat siihen päälle kunnon hiekan ennen ensi viikonlopun virallisia kisoja!

Mulla oli mukana vain Gimma. Osallistumisella ei ollut mitään muuta tarkoitusta kuin testata miten jalka kestää ja hyvin se näytti kestävän. Itse radassa ei tainnut olla muuta kehumista kuin vauhti. Ihan niin kuin sitä olisi nyt muka tullut lisää. En sitten tiedä pitikö paikkaansa, mutta siltä se jotenkin tuntui.

Vaikka muuten tuntui, että vauhtia oli tullut lisää niin puomi oli tosi hidas. Epäröi siinä kohden, missä ylösmenon jälkeen vaihtuu tasaiseksi ja uudelleen siinä missä lähtee taas laskemaan. Itse kontakti oli kuitenkin hyvä eikä himmannut pahemmin alastulolla kunhan ensin vaan uskalsi siihen tulla.. Puomin jälkeen sitten heti hyllytettiinkin. En saanut Gimmaa mukaan välistävetoon. Otin kohdan uudelleen ja sitten onnistui, mutta jatko tökkäsi kun jäin liikaa varmistelemaan, että varmasti saan sen mukaan välistävetoon. Jatkettiin rata tietty loppuun iloisesti eikä lopussa mitään vikaa ollutkaan. Aa:n kontakti varsinkin oli oikein hyvä. Hitsit, että oli kiva taas mennä Gimman kanssa :-). Tuntuu niin kuin edellisestä kerrasta olisi kulunut jo ikuisuus, mutta eihän tuo tauko edes kovin pitkä ollut :-P

Aika moni muukin oli päättänyt tulla avajaisiin testaamaan tulevan viikonlopun kisapaikkaa ja tämän takia olinkin kotona vasta 22:20. Vanhalle ihmiselle ihan liian myöhään...