keskiviikko 20. elokuuta 2014

Tiistain treenit Pawsin hallilla nuorison kanssa

Kävin tiistaina Daamin ja Lunan kanssa ottamassa pikku treenit Pawsin hallilla. Gimmaa en vielä uskaltanut ottaa mukaan, vaikka ei enää onnukaan (alkoi ontua perjantaina, mutta nyt jo ravaa nätisti).

Hallilla oli rata valmiina, mutta ilman numeroita. Äkkiäkös siitä sai näppärän radan aikaiseksi :-). Ihanaa kun ei tarvitse rehata esteitä, vaan ne on jo valmiiksi radalla!! Yhden hypyn vein sinne lisäksi ja muistin jopa ottaa poiskin (rataa ei siis saa muuttaa). Pussinkin laitoin radalle hetkeksi, että saatiin siitäkin lisää onnistuneita suorituksia ja senkin muistin poistaa. Vähän mulla on hyvä muisti ;-)

Daami pujottelee kyllä älyttömän hyvin. Kesti jälleen aika reilunkin sivuttaisirtoamisen. Miten mä tuonkin sille olen oikein opettanut? Vahingossa vissiin :-D. Muuten me mennään kyllä niin eri rytmissä vielä. Takaakierrot ja kaikki muutkin tökkää kun mä teen ne liian aikaisin ja liian nopeasti Daamin vauhtiin verrattuna. Toivoton tumpelo kyllä olen! Keinu oli hyvä! Kovaa se sinne menee, joten pieni hidastuskäsky on paikallaan, eli aika samalla lailla menee kuin Gimmakin. Puomi ja aa on edelleen vähän niin ja näin. En ole osannut opettaa Daamille(kaan) niitä oikein :-(. Kyllä se menee edelleen alas asti, mutta ei tiedä, mitä siellä pitää tehdä. Tietää kuitenkin kun otetaan pelkkä alastulo. Missä hitossa on mennyt taas pieleen? No, ehkä se tuonkin vielä toistojen kautta tajuaa :-). Kisoihin mennään nyt sunnuntaina kuitenkin ja jos ei ota kontaktia niin kuin haluan niin sitten ei ota. En lähde palauttelemaan kun kerran ei vielä edes tiedä, mitä siellä pitää oikeasti tehdä...

Luna on ihan j ä r k y t t ä v ä n nopea!! Mä en ehdi tekemään sen kanssa yhtään mitään!! Mua oikeasti melkein pelottaa mennä sen kanssa kun menee niin kovaa. Loukkaa pian itsensä. Saatiin onnistuneita pätkiä paljon, mutta koko rata ei kyllä pysy kasassa. En osaa arvoida Lunan vauhtia ja mä olen sille ihan liian hidas :-D. Pujottelusta tuli hyvä pointti esiin, ei kestä samanlaista irrottautumista kepeillä kuin Daami. Kontaktit edelleen ihan superit! Menee lujaa loppuun asti ja jää sinne odottamaan vapautussanaa. Ihana ♥. Keinu näytti olevan myös hyvin hanskassa. Päällejuoksua ei taida osata? Ei kääntynyt vaikka kuinka aikaisin otin ns. päällejuoksukäden ohjaukseen mukaaan. Jotenkin outoa. Hyvin todennäköisesti en vaan tuota osannut tehdä oikein Lunan tapaiselle kiitäjälle :-D

Toivottavasti torstain sade-ennuste ei pidä paikkaansa, vaan päästään kentälle ottamaan vielä ratatreenit :-)

perjantai 15. elokuuta 2014

Treenit kolmikon kanssa

Eilen kävin koko kolmikon kanssa kentällä treenaamassa. Treeniseurana oli Nina ja Henna. Olen viime aikoina treenannut melkeinpä jatkuvasti yksiseen niin oli kyllä tosi kiva kun oli kavereita mukana :-)

Olin vissiin helpon radan tehnyt kun vetäistiin Gimman kanssa se heti nollana läpi :-). Vähän hienosäätöä toki piti joihinkin kohtiin tehdä jälkeen päin ja alkua oli kiva kokeilla niiston lisäksi myös sylkkärillä ja sylivekillä. Sylkkäri oli meille vaikein, mikä ei yhtään yllätä. Sylivekki taas onnistui tuosta noin vaan ja tämä tosiaan oli yllätys. Aiemmin on noissa arponut ihan hirveästi, että hypätäkö vaiko eikö. Siistiä, että se nyt onnistui :-)

Daamin kanssa tehtiin pätkissä kun oli aika kinkkinen rata sen taitotasolle. Mutta pienipä yllätti menemällä varsin mallikkaasti ja välillä ihan lujaakin jo. Jess!! Vaikea keppikulma onnistui helposti ja kesti kepeillä taakse jättäytymisen ja sivuttaisirtoamisen. Ikinä en vielä ole noin paljon jäänyt taakse saatika ottanut sivuttaisetäisyyttä ja niin pieni pujotteli hienosti loppuun saakka hyvällä draivilla. Kontaktit radalla ei vaan toimi. Ottaa, mutta katsoo mua alas mennessään ja kun olen jäljessä niin kääntyy maahan katsomaan mua. Otettiin sitten erikseen pelkkää kontaktia. Lähetin sen menemään itse kontaktin ja jäin taakse ja palkka aina vasta parin esteen päästä. Kyllä näytti jollain tasolla menevän homma jo jakeluun. Ehkä mä ilmoitin sen kuitenkin vähän liian aikaisin kisoihin. No... onhan tässä vielä aikaa treenata :-D

Menin Lunan kanssa viimeisenä. Tiedossa oli, että se on nopea, mutta silti sen todellinen nopeus tuli mulle yllätyksenä. Oletin, että se menee suunnilleen Gimman vauhtia, mutta meni vielä lujempaa. Se on ihan sairaan nopee!! Aluksi tuli vähän kaikenlaista kun en ihan tajunnut sen vauhtia. Mutta kun sain itseni nopean koiran moodiin niin johan alkoi sujua. Niin makee koira!! Ja kontatit ihan superit! Mä olin ihan fiiliksissa Lunan treenien jälkeen :-)

Aksaa ja Luna tuli hoitoon :-)

Keskiviikko 13.8.

Kävin ottamassa pikku treenit Pawsin hallilla. Siellä oli valmis rata, joten käytin sen hyväkseni. Ei mikään kauheen vaikea rata ollut, joten oli oikein passeli Daamin treeneihin. Gimman kanssa ollaan nyt kuitenkin enemmän keskitytty noihin kontakteihin ja ne kaikki löytyi radalta, eli varisin hyvä treeni sillekin :-)

Daami on kyllä nyt jotenkin oppinut tosi paljon kaikkee! Alun 2-hypyn ennakoivan valssin kesti sairaan hyvin ja mä sain lähteä liikkeelle jo ennen kuin se ponnisti. Ja tuli lujaa mun perään putkeen. Siistiä!! Keinulla mun oli pakko ottaa ensin yksi toisto namikupin kanssa ja meni hyvin. Sen jälkeen sitten osana rataa ja jälleen meni hyvin. Keinun asennus on sitten vissiin suoritettu :-)

Vaikka Daami muuten menee vielä kohtuulisen rauhakseen niin pujotella se kyllä osaa kovinkin nopeasti. Samaten kontakteilla oikein kiihdyttää. Mutta jos (ja kun) mä jään jälkeen niin ei osaa tehdä nenäkosketusta, jonka sen pitäisi tehdä. Menee kyllä niinsanotusti kontaktin, mutta kääntyy katsomaan, mihin mä jäin ja tipahtaa kontaktilta pois. Ei siis vielä oikeasti osaa tuota juttua, vaikka tavallaan osaakin.

Illalla Katja toi Lunan meille hoitoon. On meillä jotain 2,5 viikoa. Niin kivaa :-). Sain luvan treenata Lunan kanssa ja jopa kisatakin!! Jee, mähän heti intona ilmoitin kisoihin ennen ensimmäistäkään treeniä. Aivan sama kuinka menee, on vaan niin kivaa. Vähän haastavuutta ohjaamiseen tuo se, että Luna ON nopea ja mä kovin hidas :-P

Ihana Luna ♥


perjantai 8. elokuuta 2014

Ilmalämpöpumppua, lomaa, keinutreeniä, Pawsin hallilla treenaamista :-)

Saatiin vihdoin ilmalämpöpumppu ja se on ihan mahtava laite!! Asentajasetä laittoi sen 20 asteeseen ja itse nostin sen jossain vaiheessa 22 asteeseen kun alkoi tuntua jo aika viileältä. Töistä kun tulin kotiin niin sisällä oli vain 21,5 astetta ja kohtuullisen viileä (ulkona se 30 astetta) niin laitoin tuon 23 asteeseen. Nyt se on 24 asteessa ja siinä on pysynyt. Ihana laite ♥. Eikä enää huolta koirien hyvinvoinnista!! ♥ ♥

Loma alkoi vihdoin! On sitä odotettukin! Mikä ihana fiilis kun melkein kaikki muut on palanneet lomilta ja siinä vaiheessa itsellä vasta alkaa loma. Mä olen niin syksyihminen, että elokuu on ihan paras kuukausi kesälomailla. Tosin nyt on ollut ihan liian kuumaa elokuuksikin kun on ollut päälle 30 asteen helteitä koko ajan. Ehkä se tästä pian helpottaa. Ainakin illat on jo vähän viileämpiä. Eilenkin lenkille lähdetiin vasta 23:30 :-P

Ostin Pawsin hallille kuukausikortin elokuuksi. Syynä nämä helteet ja se, että meidän seuralla ei ihan kaikkia esteitä vielä ole niin päästään niitäkin treenaamaan. Ja olihan tuo mun mielestä edullinenkin. Jos oisin vain yksittäisiä tunteja varannut niin ois tullut aika paljon tyyriimmäksi. Nyt olen kolme kertaa käynyt treenaamassa ja olen jo voiton puolella verrattuna erillisiin tunteihin :-).

Daamin keinun opetuspäivitykset jäi lyhyeen... Oppi muuten ihan sikanopeesti kun teki silleen järjen kanssa tuon opetuksen. Yllätys!! Tuo part IV:n jälkeen otin Pawsin hallilla keinua maksipöydälle laskeutuen. Meni oikein hyvin. Kotona sitten en saanut välimallia maksi- ja minipöydän välille, joten lätkäisin suoraan minipöydän. Ja edelleen meni vallan mainiosti. Hallilla taas koitin säätää sitä pöytää matalemmaksi, mutta ei mun sormivoimat riittäneet vääntämään niitä siipimuttereita auki :-(. Joten se jäi maksipöydäksi... Mietin siinä sitten, että miten edetään nyt. Viimeksi minipöytä, nyt en saa samaan, enkä matalemmaksikaan. Rohkea rokan syö ja otettiin keinu ihan ilman mitään helpotuksia. Ja Daamihan meni sen!! Ja hienosti menikin! :-). Uuujee!! Jossain vaiheessa näemmä pikku riskinottokin kannattaa. Seitsemäs keinutreeni ja se on siinä! Hyvä Daami ♥. Tiedostan toki, että ei se nyt ihan siinä se keinun oppiminen ole, mutta menee sentään yksittäisenä esteenä :-)

Tänään keinu meni jo osana pikku rataa!! Ensin otettiin pelkkä keinu, sitten hyppy-keinu ja lopulta hyppy-keinu-muuri-putki. Wuhuu!! Ehkä mä nyt voin tuulettaa, että keinu on asennettu. Samaten pussi, jota meidän seuralla ei tällä hetkellä ole. Menee tuosta noin vaan, vaikka ekalla kerralla piti vähän kikkailla, että Daami suostuu sen menemään läpi. Ihana kun pääsee opettamaan esteitä, joita ei omalla seuralla ole! Seuraavaksi sitten okseri ja pöytä, siinä ne sitten on. Jos oikein muistan :-D

Gimman kanssa ollaan nyt keskitytty kontekteihin ja meille vaikeisiin ohjaustekniikoihin, kuten leikkaukseen ja poispäinkäännökseen. Kyllä mä ne saan onnistumaan kun oikein keskityn tekemiseen. Kisoissa tuntuu, että tuo keskittyminen mulle vaikeaan ohjaukseen ei ole riittävää...