maanantai 26. kesäkuuta 2017

Heppuselle pujottelua ja kontaktia kotipihalla

Tälle päivälle oli kovasti luvattu sateista säätä, mutta eipä sitten sadellutkaan, joten paikallaan oli pikku treenit Hepun kanssa :)

Mä en ole vielä saanut aikaiseksi hommata verkkoja pujotteluun, joten edellleen mennään keppikujalla, etupalkalla ja koira remmissä. Hyvin Heppu kyllä hakee vaikeistakin kulmista pujottelun ihan ilman apuja. Mulla tulee tästä sen opppimisesta mieleen Gimma. Sehän oppi tosi taitavaksi tällä samalla systeemillä, mutta mulla on sellainen tunne, että sitä piti enemmän auttaa remmillä hoksaamaan se oikea sisäänmeno. Heppu on sen jotenkin tajunnut ihan itsestään ♥

Kontakti keinulla näyttää varsin hyvältä. Se on ehkä sillä tasolla nyt, että voisin viritellä keinun niin, että se on vähän ilmassa kun Heppu siihen menee. Katsotaan, milloin uskallan tuon tehdä.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Heppu Heppunen kokonaisen vuoden

24.6.2017 täytti Heppunen kokonaisen vuoden. Paljon onnea pienelle pojalle ♥



Agilitya 23.6.

Piti jo aiemmin mennä kentälle treenaamaan, mutta kun koko ajan vaan sataa niin sinne meno vaan siirtyi ja siirtyi. Perjantaina vihdoin oli sen verran kiva ilma, että lähdin ajelemaan kentälle. Otin kaikki puuceet mukaan.

Yksin kun olin niin en halunnut mitään megarataa rakentaa, joten tein OMD-sivustolla olleen pakkovalssiharjoituksen, jossa oli vain neljä hyppyä ja yksi putki. Samalla pätkällä sai harjoiteltua pakkovalssi-jaakotuksia sekä kontakti-lukitus-ennakointia.

Halusin testata onko Daamilla edelleen hyvä meininki kun teen ensin Hepun kanssa. Heppu on niin aloittelija vielä, että sen kanssa en ihan koko "rataa" tehnyt, mutta tein kuitenkin pakkovalssiharjoituksia. Heppu on kyllä jännä tyyppi kun ei se tule ns. normaali ohjauksiin välillä ollenkaan. Välillä taas menee oikein hienosti. Pakkovalssi vasemmalla kädellä ei tuottanut mitään vaikeuksia, mutta oikealla kädellä meni vaan hypylle. Vaikka kuinka heilutin ja vispasin kättä sinne pakkovalssipaikkaan niin meni vaan hypylle suoraan. Pakko oli ottaa lelu avuksi, että sain sen tulemaan oikein. Jaakotuksia ei tehty ollenkaan, mutta vähän noita lukituksia yms. tehtiin kyllä.

Daami seuraavaksi. Ja kyllä! Se meni taas tosi hyvällä sykkeellä!! Mä niin saan kiksit tuosta kun se liikkuu. Jos se joskus vaikka jäisi normaalivauhdiksi niin olisin varsin tyytyväinen. Ei se nyt ihan Gimman vauhtia mene, mutta ihan hirmu lujaa Daamiksi ja innoissaan. Pitää miettiä, miten voin käyttää Heppua hyväkseni Daamin kisavauhdin kanssa. Daamilla meni kaikki oikeasti tosi kivasti. Kyllähän se noi kaikki osaa, mutta kun ei ole sitä moottoria ollut niin on tullut herkästi kieltoja. Nyt ei tullut. Pidä Daami tämä :-)

Gimma ♥. Ei ehkä muuta tarvitse sanoa Gimman osuudesta, kaikki meni tuosta noin vain. On se sellainen murunen ♥

Hepun kanssa otin vielä toisen setin. Ei se kyllä vielä lukitse hyppyjä, jos ne on vähän vinossa. Lopulta jouduin luovuttamaan ja laitoin hypyt suoraan linjaan niin, että oli hyppy-hyppy-mutakputki-hyppy-hyppy. Siinäkin meinasi olla haastetta kun meni putkeen mun edestä väärään päähän. Toisesta suunnasta ei taas mitään ongelmaa. Hassu koira. Sain lopulta onnistumaan molempiin suuntiin ja eteen-käsky näyttäisi olevan jo hyvin hanskassa :-). Otettiin vielä vähän rengastreeniä ja kontaktien 2 on 2 off asentoa. Hyvin sujui molemmat.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Daami treeneissä ihan liekeissä

Mitä ihmettä eilen tapahtui treeneissä? Olin katsonut yhden tosi helpon ratatreenin, että saadaan Daamin kanssa välillä treenata ihan etenemistä ja putkiin irtoamista. Noissa putkiin menoissa on viime aikoina kisoissa ollut ihan liikaakin ongelmia. Ei mene kun vähänkään ennakoin. Nyt päätin treenata Daamin ennakoinnin kestoa putkilla ja muutenkin etenemistä.

Niinhän siinä sitten kävi, että ei ollut niin mitään ongelmia putkiin sukeltamisissa. Ei vaikka kuinka aikaisin lähdin ihan toiseen suuntaan kuin Daami edetessään putkeen. Mä en käsitä tuon tytön aivoituksia ollenkaan! Kiva toki huomata, että kyllä sillä sitä potkua agilityynkin on kun vaan on oikeassa mielentilassa tai vireessä tai missä lie. Olisiko se nyt syttynyt siitä, että treenasin ensin Hepun kanssa ja Daami selkeästi protestoi tätä jäjestystä :D

Ainoa ongelma treeneissä oli hankalahko avokulma kepeille. Ei vaan maltti sitten riittänyt noilla kierroksilla. Ihan sukelsi kepeillekin, mutta 2-väliin. Piti laittaa kaari avuksi, että saatiin onnistumisia. Daami kesti hienosti tosi tiukat takanaleikkaukset ja vaikka mitä. Mä olin koko treenin ajan ihan hoomoilasena, että mitä oikein tapahtuu. Daami ei ole ikinä koskaan aiemmin mennyt tuolla vauhdilla ja innolla, millä se eilen meni. Hitto kun olisin tajunnut niin olisin nakittanut Piian kuvaamaan. Olisi edes jotain jäänyt muistoon myös hyvin nopeasta Daamista :-)

Hepun kanssa tehtiin ihan pikku radan pätkiä. Kokeilin ekaa kertaa treenikentällä lelun vetovoimaa palkkana kun omalla pihalla se on toiminut jo tosi hyvin. Kyllä muuten toimi. Ihan niin hyvin, että sinne piti karata välillä tekemättä estettäkään :D. Niin ihanaa kun tuo lelupalkka alkaa toimia joka paikassa. Ja onhan Hepulla jo kiva draivi tekemisen suhteen, että ehkä siitä oikeesti vielä hyvä tulee.

Kontaktin paikkaa harjoiteltiin toisella sessiolla ja siinä oli namipalkka käytössä. Aa:lla tarjosi tosi hienosti oikeaa paikkaa, mutta puomilla jäi vähän liian ylös. Ei meinannut millään hoksata, että ne etutassut pitää siihen hiekalle laittaa. Omalla pihalla olen ottanut keinulla tuota ja siinä on sujunut hyvin. Mietinkin, että keinu taitaa olla jonkin verran jyrkempi kuin puomi niin siinä Hepun on helpompi hahmottaa, mitä pitää tehdä. Samaten jyrkemmällä aa:lla homma toimi tosi hyvin. Puomilla meni tosiaan vähän jopa epävarmaksi kun ei tajunnut, mitä siltä odotettiin. Treenillä toki tämäkin saadaan kuntoon, joten en ole vielä ollenkaan huolissani. Renkaan tarjoamista otin myös, mutta siinä oli tullut hieman takapakkia. Hyvin lopulta lähti sitäkin tarjoamaan :)

Namituksen jälkeen yritin ottaa lelun kanssa fokusointia putkelle, mutta ei muuten enää lähtenyt lelun voimin. Ei vielä voi vaihtaa namista takaisin leluun kun on vähän ahneen puoleinen poika kyseessä :D. Kyllä tuokin varmasti ajan kanssa onnistuu ja toki noi namitkin voi jossain vaiheessa jo jättää poiskin niin sitten on vain lelu käytössä. 

Kyllä oli kiva treenata oikealla kentällä taas vähän pidemmän tauon jälkeen. Mun pitäisi se oma kenttä omine esteineen saada niin saisinko sitten treenatuksi edes vähän useammin. Tuo noin puolen tunnin ajomatka kentälle ei vaan aina oikein innosta... Musta on tullut laiska :-(

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Kontaktitreeniä

Aiemmin kirjoitin, että pitää opettaa Hepulle kosketusalusta, että tajuaa pistää pään alas ja mennä 2 on 2 off asentoon. Ei ehkä tarvitsekaan. Annoin sen itse miettiä, mitä pitää tehdä ja kivasti alkoi tarjota oikeaa suoritusta. Tänään meni jo varsin kivasti ja vauhdikkaasti just siihen asentoon mihin pitääkin. Ja pää alhaalla. Hyvä Heppunen ♥. Nyt pitäisi kyllä useammin päästä seuran kentälle treenaamaan, että saisi noita muitakin esteitä opetetuksi. Onneksi tässä on koko kesä aikaa, joten eiköhän ne kuntoon saada :-)

lauantai 3. kesäkuuta 2017

26.5.2017 / Hepun treenit kentällä

Vapaapäivän kunniaksi mentiin Hepun kanssa meidän seuran treenikentälle ajatuksena tehdä ihan pikkuinen rata ja sitten jatkaa renkaan ja pituuden opettamista. Joo, ratatreeni ei ollut kovin onnistunut, ehkä kuumuus aiheutti sen tai sitten oudohko kenttä (kerran taisi Heppu siellä viime syksynä käydä), mutta ei ollut normaali Heppu tuossa touhussa mukana. Renkaan tarjoaminen sujui kuitenkin varsin hienosti, vaikka oli Hepulle ihan outo rengas :). Samaten pituus näyttää hyvältä :). Lopuksi kontaktin tarjoamista ja khyyyllä kai siitäkin vielä ihan hyvä tulee. Nyt täytyy kyllä useammin raahautua kentälle kun siellä saa noita erikoisesteitä treenatuksi!

24.5.2017 / Heppu 11 kk ♥


15.5. 2017 / Pihatreenit

Aika lailla samat jutut kuin edellisenä päivänä.
  • kujakepit meni tosi hienosti nyt, vaikka välit oli samat. Kyllä tästä  hyvä tulee
  • kontaktilla edelleen ajatus siitä kosketusalustan opettamisesta, jos sillä saisi sen pään alas...
  • poispäinkäännöksiä siiveikkeillä. Vaikeeta! Piti tehdä vähän ilman siivekkeitä (vaikka niinhän mä tuon olen opettanutkin) niin sitten alkoi jo jotenkin sujua
  • lelulla leikkiminen meni harppauksen eteenpäin. Sain jo Hepun tuomaan lelun mulle :-O. Ja kun jostain syystä ei kuollut lelu enää kiinnostanut niin odotin hetken niin Heppu alkoi nostaa sitä ja siitä kehut ja repimiset. Tällä systeemillä jatkan kun alkoi näyttää tosi hyvältä