sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Klag 2013

Parit treenit jäänyt päivittämättä tänne. Hyvät treenit, molemmista sai irti hyvä juttua. Ei sen enempää niistä :-)

Tänään olin Klagissa sekä Mimmin että Gimman kanssa. Kisat alkoivat aamulla klo 8:00 minien rataan tutustumisella ja mun piti herätä viideltä, että ehdin perille seiskaksi lämppäämään koirat. Olihan vaikea lomalaisen herätä! Mutta heräsinpäs kuitenkin ja ehdin aikataulussa Kokkolaan. Itse radoilla ei kyllä väsymyksellä ollut mitään tekemistä.

Mimmi starttasi ensin. Jarmo Jämsä oli tehnyt ihan kivan agilityradan. Monelle sanoin, että jos ottaa 3-hypyn päällejuoksulla niin pitää olla tarkkana kepeille menossa, ettei lähde itse liikkeelle liian aikaisin. No, mitä teen minä? Lähden tietenkin liian aikaisin liikkeelle :-P. Muuten ihan hyvä rata ja Mimmi pinkoi ihan kohtuullista vauhtia. Lopussa ehkä vähän hyytyi.


Gimman kanssa sama rata. Otin alun toisenlailla, vaikka uskoinkin, että Gimma olisi sen päällejuoksullakin osannut oikein. Epäilin omaa ehtimistä päällejuoksuun, joten valitsin pakkovalssin kolmoselle. Se oli oikeastaan ihan hyvä vaihtoehto. Kielto saatiin sitten ihan eri kohdassa kuin Mimmin kanssa. Mun on tosi vaikea arvioida kuinka nopeasti Gimma menee mutkaputken ja mihin asti mä itse ehdin. Näin siinä sitten käy kun arvioi väärin :-)


Mimmin hyppäri meni sitten aika kivasti. Mimmuli pieni voitti sen ♥. Kaikki radan putket sai suorittaa kummasta päästä haluaa ja se aiheutti pientä päänvaivaa. En tiedä valitsinko oikein Mimmin kanssa, mutta tällä kertaa se riitti voittoon :-). Tuomarina oli Jari Tienhaara.

Kertoo mun keskittymisestä jotain kun kuulin lähtöön mennessä, että Mimmi oli saanut kisojen vanhimman koiran tittelin. Yleensä en noita kuulutuksia kuule vaan kuuntelen jälkeen päin videolta, jos on jotain kuunneltavaa :-). Nytkö Mimmi on sitten virallisesti vanha? Äääh, me vanhat näytettiin kaikille :-D


Gimman kanssa sama rata. Kontakti koiraan puuttui hyllykohdassa. Voi kun tuon kontaktin pidon oppisin joskus!! Muuten olen kyllä tosi tyytyväinen Gimman menoon. Pieniä mokia multa, mutta koira toimii ja menee lujaa. Gimman kanssa on vaan niin makee mennä ♥


Ei kommentteja: