maanantai 12. kesäkuuta 2017

Daami treeneissä ihan liekeissä

Mitä ihmettä eilen tapahtui treeneissä? Olin katsonut yhden tosi helpon ratatreenin, että saadaan Daamin kanssa välillä treenata ihan etenemistä ja putkiin irtoamista. Noissa putkiin menoissa on viime aikoina kisoissa ollut ihan liikaakin ongelmia. Ei mene kun vähänkään ennakoin. Nyt päätin treenata Daamin ennakoinnin kestoa putkilla ja muutenkin etenemistä.

Niinhän siinä sitten kävi, että ei ollut niin mitään ongelmia putkiin sukeltamisissa. Ei vaikka kuinka aikaisin lähdin ihan toiseen suuntaan kuin Daami edetessään putkeen. Mä en käsitä tuon tytön aivoituksia ollenkaan! Kiva toki huomata, että kyllä sillä sitä potkua agilityynkin on kun vaan on oikeassa mielentilassa tai vireessä tai missä lie. Olisiko se nyt syttynyt siitä, että treenasin ensin Hepun kanssa ja Daami selkeästi protestoi tätä jäjestystä :D

Ainoa ongelma treeneissä oli hankalahko avokulma kepeille. Ei vaan maltti sitten riittänyt noilla kierroksilla. Ihan sukelsi kepeillekin, mutta 2-väliin. Piti laittaa kaari avuksi, että saatiin onnistumisia. Daami kesti hienosti tosi tiukat takanaleikkaukset ja vaikka mitä. Mä olin koko treenin ajan ihan hoomoilasena, että mitä oikein tapahtuu. Daami ei ole ikinä koskaan aiemmin mennyt tuolla vauhdilla ja innolla, millä se eilen meni. Hitto kun olisin tajunnut niin olisin nakittanut Piian kuvaamaan. Olisi edes jotain jäänyt muistoon myös hyvin nopeasta Daamista :-)

Hepun kanssa tehtiin ihan pikku radan pätkiä. Kokeilin ekaa kertaa treenikentällä lelun vetovoimaa palkkana kun omalla pihalla se on toiminut jo tosi hyvin. Kyllä muuten toimi. Ihan niin hyvin, että sinne piti karata välillä tekemättä estettäkään :D. Niin ihanaa kun tuo lelupalkka alkaa toimia joka paikassa. Ja onhan Hepulla jo kiva draivi tekemisen suhteen, että ehkä siitä oikeesti vielä hyvä tulee.

Kontaktin paikkaa harjoiteltiin toisella sessiolla ja siinä oli namipalkka käytössä. Aa:lla tarjosi tosi hienosti oikeaa paikkaa, mutta puomilla jäi vähän liian ylös. Ei meinannut millään hoksata, että ne etutassut pitää siihen hiekalle laittaa. Omalla pihalla olen ottanut keinulla tuota ja siinä on sujunut hyvin. Mietinkin, että keinu taitaa olla jonkin verran jyrkempi kuin puomi niin siinä Hepun on helpompi hahmottaa, mitä pitää tehdä. Samaten jyrkemmällä aa:lla homma toimi tosi hyvin. Puomilla meni tosiaan vähän jopa epävarmaksi kun ei tajunnut, mitä siltä odotettiin. Treenillä toki tämäkin saadaan kuntoon, joten en ole vielä ollenkaan huolissani. Renkaan tarjoamista otin myös, mutta siinä oli tullut hieman takapakkia. Hyvin lopulta lähti sitäkin tarjoamaan :)

Namituksen jälkeen yritin ottaa lelun kanssa fokusointia putkelle, mutta ei muuten enää lähtenyt lelun voimin. Ei vielä voi vaihtaa namista takaisin leluun kun on vähän ahneen puoleinen poika kyseessä :D. Kyllä tuokin varmasti ajan kanssa onnistuu ja toki noi namitkin voi jossain vaiheessa jo jättää poiskin niin sitten on vain lelu käytössä. 

Kyllä oli kiva treenata oikealla kentällä taas vähän pidemmän tauon jälkeen. Mun pitäisi se oma kenttä omine esteineen saada niin saisinko sitten treenatuksi edes vähän useammin. Tuo noin puolen tunnin ajomatka kentälle ei vaan aina oikein innosta... Musta on tullut laiska :-(

Ei kommentteja: