lauantai 21. helmikuuta 2015

Daamin sterilointi

Daami steriloitiin eilen ja leikkaus oli kuulemma mennyt oikein hyvin. Kertoivat, että urheilukoiria on hauska leikata kun ei läskiä ole ollenkaan tiellä, mutta tiukat lihakset sitten taas tuovat omat haasteet toimenpiteeseen.

Daamin luonnetta ihasteltiin ja ihmeteltiin. Se oli joka kerta heiluttanut häntäänsä kun sitä oli käyty katsomassa toipumistilassa. Ja varsinkin kun oli nimellä kutsuttu niin häntä oli viuhunut oikein kunnolla. Ihmettelivät tätä lähinnä siksi kun kaikki ovat Daamille ennestään outoja ihmisiä. Daamihan on just tuollainen, että rakastaa ihan kaikkia ihmisiä. Daami ♥

Daamia oli toipumistilassa peitelty täkkien alle, ettei tule kylmä. Aina kun kävivät tsekkaamassa niin Daami makoili tyytyväisenä täkkien päällä. Muutaman kerran olivat jaksaneet peitellä uudelleen, mutta sitten luovuttivat kun ei kerran anna niiden olla päällä. Oli siellä kuitenkin lämmitetty alusta, että kai se sitten oli Daamin mielestä ihan riittävä :-)

Kotona laitoin kans Daamin täkin alle, ettei tulisi vilu. Aika äkkiä se tosiaan sen heivas pois päältä. Ei vaikuttanut viluiselta niin en sitten edes yrittänyt peitellä uudelleen.


Tässä ollaan jo melko pirteänä. Toi verkkopuku on kyllä ihan mielettömän hyvä!


Sohvallekin yritettiin heti illalla hypätä ja sain estetyksi. Kunnes hetken päästä se olikin jo tuossa viereisellä sohvalla. Miten voi noin nopeasti koirat toipua?


torstai 15. tammikuuta 2015

Gimman ja Daamin mittaus

Tämä on pakko kirjata muistiin! Eilen mitattiin huvin vuoksi Gimma ja Daami. Kumpaakaan en ole aikuisiässä mitannut. Molemmille saatiin mitaksi pikkuisen vajaa 49 cm. Vierekkäin seistessä Gimma kuitenkin on sentin (ellei jopa kaksikin) verran korkeampi. Tuo sama mitta johtunee Gimman kohtuullisen ryhdittömästä seisomisesta ja Daamihan pönöttää asennossa :-D. Eli Gimma on varmaankin oikeasti sen 50 cm, mitä olen olettanutkin.