maanantai 21. elokuuta 2017

Daami tauolle kisaamisesta

En tiedä, miten tämän päätöksen pukisin sanoiksi niin, ettei mua pidetä ihan kusipäänä. Saattaa tulla sekava teksti kun en osaa tätä omassa päässänikään käsitellä järkevästi. Koittakaa kestää (jos tätä blogia enää edes kukaan lukee :D )

Eiliset kisat oli taas niitti sille, että Daamin kisat jää tauolle. Mä en nauti sen kanssa kisaamisesta, ainakaan sellaisilla radoilla, missä vaan kääntyillään, eikä saa mennä ollenkaan lujaa. Sellainen rata oli eilen. Esteet ei imenyt Daamia ollenkaan ja tuli ihan ihme virheitä putkilla, kepeillä ja ties missä. Mä olin taas niin rikki tuon Daamin radan jälkeen, että en startannut toiselle ollenkaan. Älkää pelätkö, en näyttänyt koiralle mun fiilistä vaan se oli edelleen paras koira radan jälkeen :-). Sitten kun siitä muiden kanssa juttelin myöhemmin niin pääsi itku. Ei agilityn pitäisi tämmöistä olla!

Mä en ymäärrä Daamin aivoituksia. Se on aina ihan innoissaan kisapaikalla. Vinkuu ja kitisee ja on sen oloinen, että haluaisi päästä jo radalle. Varmasti se haluaaakin! Ei vaan kykene sitten menemään. Mä en tiedä, mitä sen kanssa pitäisi tehdä, että se imu esteille tulisi. Osa ongelmasta on varmaan hyppääminen edelleen, vaikka sitä tekniikkaa on saatu ihan hirmu paljon paremmaksi. Osa on varmasti Daamin päässä. Ei ehkä jostain syystä uskalla mennä. Ikinä en sitä ole torunut mistään agilitytreeneissä tai -kisoissa, joten siinä mielessä ei pitäisi olla mun aiheuttamaa.

Treeneissä Daami on välillä väläytellyt sellaista menoa, johon olen varsin tyytyväinen. Kisoissa ei vielä ole samalla lailla käynyt, vaikka on sielläkin sellaisia kivoja yllätyksiä ollut joskus. Joku voi tästä ajatella, että mulla on vain huipputulokset mielessä ja siksi en ole tyytyväinen. Asia ei ole ollenkaan näin! Mä haluan, että sekä koiralla että mulla on kivaa. Nyt mulla ei ole, enkä tiedä nauttiiko koirakaan, mutta uskoakseni se kyllä nauttii ihan vaan siitä, että saa tehdä mun kanssa hommia. Ja tästä mulla tuleekin ihan hirmu huono olo. Miksi mä en osaa nauttia Daamin kanssa tekemisestä ihan vaan sen takia, että me voidaan tehdä? Mua vaan ahdistaa ne iänikuiset töksähdykset kun ei vaan uskalla (?) mennä...

No mutta, nyt kisataukoa ja treenaillaan matalilla hypyillä sillä mielellä, että saataisiin sitä etenemistä kehiin!! Kun tulee mittaustilaisuuksia tähän lähistölle niin toivon todella, että Daami menee pikkumakseihin koska se voi olla meille se pelastava enkeli. Daamin ei tarvitse jännittää niitä hyppyjä niin ehkä sitten sitä luottamustakin omaan tekemiseen tulee ihan erilailla. Kyllä mä edelleen toivon, että me molemmat nautitaan tästä ihanasta lajista ♥