keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Jannu 3 kk ja painoa 5,2 kg

Eilen tuli Jannulla kolme kuukautta mittariin ja käytiin taas puntarilla Mustissa ja Mirrissä. Painoa oli nyt 5,2 kg. Kovasti se tuntuu nyt kasvavan ja on jotenkin jäntevöitynytkin, eikä tunnu enää niin heiveröiseltä. Nyt en saanut mitään hyviä kuvia, mutta alla muutama napsaistu M&M edessä.



Olen aina välillä käynyt ns. ihmisten ilmoilla kävelyllä Jannun kanssa, että se oppisi olemaan huomioimatta ihmiset. Tai jos se vaikka ainakin sen hirveän kitinän/vikinän malttaisi lopettaa. Viime viikolla valitsin kävelylle hieman kolean sään niin ei kovin paljon ollut ihmisiä liikenteessä Vankilan rannassa, mutta onneksi edes joitain nähtiin. Ehkä Jannu ei nyt ihan niin kamalan hulluna ollut menossa ihmisten luo kuin aiemmin, mutta ehdottomasti näitä kaupunkikävelyjä pitäisi sen kanssa tehdä vielä paljon.

Kuva otettu 24.11.
Jotain pientä ollaan tehty agilityn suhteenkin, mutta en ole jaksanut laittaa puhelinta kuvaamaan meidän touhuja. Otettu tarjoamalla rengasta, putkea, pituutta ja muuria. Kiva nähdä kun koira on tajunnut tuon tarjoamisen niin se kyllä tosi helposti alkaa sitä tehdä oudoillakin esteillä. Hypyllä ollaan otettu jo mun ennakointia mukaan ja sekin alkaa pikku hiljaa sujua. Melkoisen helposti jättää menemättä hypylle kun lähden eri suuntaan, mutta tänään tämäkin alkoi näyttää jo tosi kivalta. Renkaalla ja muurilla olen ottanut myös oman liikkeen mukaan silleen, että kun menee esteen niin palkkaan namikuppiin edessä ja lähden samantien takaisin estettä kohden ja kun tekee sen niin taas palkka kuppiin ja itse toiseen suuntaan. Jannu tuntuu kyllä melkoiselta lapsinerolta 😍

Heppu oli myös mukana hallilla ja siellä oli kiva, koko kentän, rata eiliseltä ja joku oli ilmeisesti unohtanut ratapiirroksen pöydälle niin tutustuin siihen 23 esteen verran. Tuli tosi kivoja juttuja treenatuksi. Radalla oli just niitä tämän hetken in-in kohtia muutama ja niitä oli kyllä hyvä päästä treenaamaan. Vaikka en siihen in-sanaa käytäkään niin olen mielestäni silti keksinyt, miten Hepun kanssa noista selviää. Vähän niin kuin sellainen liikkuva pakkovalssin tapainen. Ja nyt oikeasti näytti siltä, että Heppu heti tajusi, mitä tarkoitan "ai sä haluut mut ton hypyn taakse ja sitten hypätä sen ristiin". Tuli kyllä kivat ratatreenit Hepanderin kanssa ja ehkä mun pitäisi vihdoin jo alkaa oikeasti luottaa sen tekemiseen. Ihana Heppunen 😍

tiistai 19. marraskuuta 2019

Parin viikon kuulumiset

Näin tämä kirjoittaminen vaan meinaa unohtua, mutta laitetaan nyt jälkeenpäin jotain tännekin 😊

Jannu kävi 11-viikkospäivän kunniaksi (11.11.) hakemassa ensimmäisen rokotuksen kun sain näppärästi yhdistettyä sen Daamin rokotuksen kanssa. Odotustilassa Jannu piti ihan hirveää kitinää, ellei jopa kiljuntaa, kun oli niin paljon ihmisiä, eikä niitä päässyt moikkaamaan. Onneksi rauhoittui ja itse lääkärikäynti meni oikein hienosti. Sydän kuunneltiin ja se oli ok. Toinen kives löytyi oikeasta paikasta ja toinenkin siellä kävi aika ajoin ja tämän pitäisi olla ihan hyvä merkki siitä, että jatkossa ne molemmat on siellä, missä pitääkin. Painoa Jannulla oli 3,96 kg.




Olen useampaan kertaan meinannut kuvata noiden poikien painia hyvin huonoin seurauksin. Leikki loppuu saman tien kun alan kuvata ja ilmeet on "ai, mekö muka leikitään koko ajan?" 😂


Jannun korvat on jotenkin hauskasti nyt. Ne näyttää ihan samalta kuin aikoinaan Daamilla kun ne oli liimattu yhteen, että lähtisivät suuntautumaan oikein. Jannun omia ei toki ole liimattu, vaikka siltä näyttääkin.



Jannu täytti 12 viikkoa eilen (18.11.) ja sen kunniaksi käytiin Mustissa ja Mirrissä puntarilla ja painoa oli nyt 4,4 kg. Mä tulen olemaan tuon ihmisrakkaan pennun kanssa vielä pulassa. Luulin, että Heppua pahempaa ihmisrakasta koiraa ei voi olla olemassakaan ja kuinka väärässä olin 😂. Jätän aina M&M:iin mennessäni auton Cittarin parkkikselle niin siinä on näppärästi nurmikkokaistale matkan varrella, jossa voi koiran pissattaa ennen liikkeeseen menoa. Nyt Jannu tunnisti heti parkkipaikalla missä ollaan ja hirmuinen kitinä alkoi. Malttoi kuitenkin käydä pissalla ja sen jälkeen kauhea kiire liikkeeseen. Kun päästiin liukuovista sisälle niin kitinä muuttui enemmän kiljumiseksi 😳. Hetken mietin, että mitä ihmettä mun pitäisi tuolle tehdä ja sitten aloin rahoitella namin syöttämisellä. Söi niitä sentään ja rauhoittuikin sen verran, että voitiin punnita pikkuinen. Punnitsemisen jälkeen lähdettiin katsomaan oisko Jannulle sopivaa ja edullista heijastinliiviä tarjolla, mutta ei löytynyt tarpeeksi pientä. Tuosssa vaiheessa Jannu käyttäytyi jo oikein mallikelpoisesti ja haki katsekontaktia, josta tietysti palkkasin. Jätettiin tällä kertaa tädit moikkaamatta ja uskon, että se oli ihan hyvä ratkaisu. Prismasta hain sitten heijastinliivin. Laitoin siitä kaikki mahdolliset säädöt ihan minimiin ja on oikein sopivan kokoinen. Shelttien omat on Jannulle vielä ihan liian isoja niin siksi piti hommata sille oma, vaikka ei kauaa siihen mahdukaan. Hyvin näkyi pimeässä metsässä otsalampun valossa, missä pieni kulki.


Tänään käytiin Jannun kanssa treenaamassa Pawsilla ja kerrankin muistin kuvata meidän treeniä. Tässä kooste meidän touhuista 😊


maanantai 4. marraskuuta 2019

Jannu 10 viikkoa, painoa 3,2 kg

Tänään pikku Jannu täytti jo 10 viikkoa. Kyllä vaan aika menee nopeasti!! Nappasin muutaman kuvankin kymppiviikkoisesta. On kyllä mahdottoman söpö kaveri 😍





Kävin tänään ensimmäistä kertaa Pawsin hallilla vähän puuhailemassa Jannun kanssa. Kerran se on treeneissä ollut mukana moikkaamassa kivoja tätejä ja vähän leikkinyt lelulla siinä odottelutilassa, mutta ei sen kummempaa. Nyt oli kauhea pettymys kun hallilla ei ollutkaan niitä ihania tätejä. Jannu meni ovesta häntä vispaten sisälle ja pisti kunnon vikinätkin päälle ja oli niin kamalan pettynyt kun siellä ei ollutkaan ketään 😂

Otin mukaan kaksi lelua ja aloitin niiden kanssa leikkimisellä. Olisi kyllä tämäkin pitänyt kuvata kun on jotenkin huvittavaa kun Jannu aina niin raivoissaan tappaa lelua. Onneksi otin kaksi lelua mukaan kun eihän tuo meinannutkaan voittamaansa lelua mulle tuoda ja näin sain sen toisella lelulla aina mun luokse leikkimään. Eiköhän Jannukin pian hoksaa, että on kivempi tuoda mulle lelu ja jatkaa repimistä mun kanssa 😊

Otin myös hypyn tarjoamista ja se oli Jannulle vähän outoa vieraassa paikassa ja erilaisilla siivekkeillä. Kivasti homma alkoi kuitenkin sujua 😊


 

Käytiin treenin jälkeen Mustissa ja Mirrissä puntarilla ja painoa pienellä oli nyt 3,2 kg. Ei se kovin paljon ole painoa saanut lisää tässä kahden viikon aikana. Jannun päivän varmaan pelasti tuo M&M vierailu kun siellä vihdoin oli niitä kivoja tätejä, joita sai moikata 😂. Ostin naksuttimenkin kun en mun vanhaa löydä mistään. Katsotaan, jos saisin sen opetetuksi Jannulle. Olen sen kuitenkin lähes kaikille koirilleni opettanut, mutta Heppu on siitä opista jäänyt väliin (ja toki ihan eka koira, Lyyli). Jos innostun tuon opettamaan Jannulle niin ehkäpä sen voisi opettaa Hepullekin 😊

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Hepun ja Jannun välit lähentyneet

Muutama kuva 9-viikkoisesta Jannusta. Kuvat otettu 27.10. eli päivää ennen oikeaa päivää. On se vaan söpö 😍






Tiistaina käytiin Jannun kanssa taas uudessa paikassa kyläilemässä ja hirmu reippaasti oli pikkuinen jälleen. Liukas laminaattilattia vähän aiheuitti ihmetystä kun ei tassut pitäneet kuten kotona muovimatolla, mutta ei se mitenkään pelottanut kuitenkaan. Talossa oli aikuisen lisäksi pieni poika, joka myös oli Jannun mielestä tosi kiva. Reipas pikkuinen 😍

Keskiviikkona (30.10.) se sitten tapahtui! Nimittäin Heppu ja Jannu alkoi leikkiä keskenään. Niin ihana seurata niiden touhuja 💓. Leikkivät tosi kauan ja hirmu nätisti. Tässä vain pieni pätkä leikistä.


Olin viime viikon aktiivisuusmallin vaatimassa valmennuksessa ja Jannu joutui olemaan vähän pidempiä aikoja yksikseen omassa tilassa. Porttien läpi toki oli näköyhteys muihin, mutta naperon turvallisuuden kannalta se on muista eristettynä eli ei johtoja nakerrettavaksi eikä vaaraa, että isojen kanssa sattuisi jotain. Hyvin meni koska kotona mua odotti aina kovin uninen pikku kaveri 😊

Pojat jonossa 😊
Mulla on ollut vähän ongelmia Jannun näkyvyyden kanssa pimeässä kun sillä on ollut vain sellainen leveä heijastinnauha kaulassa, eikä se ihan joka suuntaan näy. Yhtäkkiä tuli mieleen, että mullahan on useampi letkuvalopanta, jotka olen leikannut vähän liian lyhyeksi isojen käyttöä ajatellen. Niinpä lyhensi yhtä entisestään, jottai sain Jannullekin sopivan valopannan. Se on edelleen vähän iso, mutta onpa hetkeksi kasvunvaraa. Nyt näkee hyvin, missä Jannu kulkee 😊. Alemmassa kuvassa on kokovertailuksi alempana (sininen) Mimmin aikuisena käyttämä valopanta ja päällä sitten Jannulle vielä hieman liian iso panta.



Tänään käytiin Jannun kanssa kävelyllä vankilan rannassa, jos vaikka nähtäisiin vähän ihmisiä. Ja kyllä nähtiin!! Sunnuntai ja hieno, aurinkoinen, ilma niin johan oli ihmisiä liikkeellä kävellen, pyöräillen ja koirien kanssa. Ensi alkuun Jannu oli sitä mieltä, että ihan jokaisen ihmisen luo on ihan pakko päästä ja kiskoi ihan hulluna ihmisten luo ja vinkui, ellei jopa hieman kiljunut. Tuon sain onneksi loppumaan aika pian ja päästiin vähän kävelemäänkin. Jossain vaiheessa taisi Jannu olla sitä mieltä, että noita ihmisiä on nyt nähty ihan liikaa, eikä niitä saa mennä moikkaamaan niin tää on ihan tylsää, enkä kävele ollenkaan... Toki me edelleen päästiin jatkamaan matkaa, mutta vähän pysähdellen. Käytiin ihmettelemässä myös leikkipuiston vieressä lapsia ja niitä Jannu katsoi kiinnostuneena ja heilutteli häntää. Kaksi pientä tyttöä tuli kysymään, että saako koiraa silittää. Kerroin, että tämä on vielä ihan pieni pentu, että se saattaa purra, mutta jos se ei pelota niin saa tulla silittämään. Tosi nätisti osasivat nämä olla pienen pennun kanssa. Fiksuja lapsia 😊. Loppumatkasta vielä yksi nainenkin kysyi, että saako tulla moikkamaan ja kyllä mä annoin luvan. Saattoi olla moka, mutta ehkä se kuitenkin hoksasi, että mun luvalla voi moikata, mutta omin päin ei ihmisten luo mennä. Toivottavasti ainakin. Mun pitää ehdottomasti ottaa tämä vielä useamman kerran uudelleen kun tuo on niin metsäpöyröö eikä pääse täällä omilla lenkeillä siedättymään ihmisiin.

lauantai 26. lokakuuta 2019

Viikon touhuja

Sain alkuviikosta kutsutuksi Hepun mun luo jäniksen takaa-ajosta 😲. Ihan mahtavaa!! Se on kerran aiemmin bongannut jäniksen niin, että minä en kyseistä otusta nähnyt kuin vasta sitten kun mua kohti tuli ensin jänis ja perässä Heppu suljetuin korvin. Ei edes vilkaissut mun päälle, vaikka kuinka yritin sitä pysäyttää. Tuosta järkyttyneenä olen sen jälkeen ottanut lenkeille nameja mukaan ja vahvistanut sen avulla mun luo tulemista. Näyttää toimivan ainakin tämän yhden kokemuksen perusteella. Mulla on tapana kuljettaa nameja mukana ainoastaan pentuaikana ja sitten ne ainaa jää. Nyt muutan tapani ja pidän aina varmuuden vuoksi niitä mukana ja palkitsen satunnaisesti ja jos on oikeasti aihetta niin ihan kunnon palkka sitten. Daami ei taas piittaa yhtään mitään jänöjusseista tai muistakaan metsän eläimistä.

Tiistaina Jannu pääsi moikkaamaan Vaasaan muuttanut velipoikaansa nimeltään Jinn. Jälleennäkeminen ei ollut iloisimmasta päästä, vaan melkoisia rähinöitä saivat pennut aikaiseksi. Kiva oli nähdä, että Jannu oli kiriniyt kokonsa puolesta lähes samaan kuin veljensä, vaikka luovutushetkellä oli vielä tosi paljon pienempi. Illalla kävimme moikkaamassa Jax-isää ja perhettä. Siellä oli myös pieni tyttö ja oli kiva homata, että sekin oli Jannun mielestä kovin mukava. Hienoa, että saadaan lapsikontaktejakin heti näin alkuun. Kovasti oli illalla väsynyt pieni päivän aktiviteeteistä.

Huono kuva, mutta en nyt parempaakaan saanut.

Väsynyt pieni 💓

Keksiviikkona oli Hepulla Eltsun ratatreenit ja voi että, miten mahtavat treenit taas olikaan. Mä niin nautin agilitysta Hepanderin kanssa 😍. Jannu pääsi tutustumaan Pawsin halliin ja oli kovin tomerana siellä. Pieni oli ihan täpinässä kun oli paljon ihania tätejä paikalla ja tapasi se jälleen yhden lapsenkin. Myös leikkiminen hallissa onnistui hirmu hienosti "häiriötekijöistä" huolimatta.

 
Kuistin korkeus on voitettu ja Jannu pääsee sinne ihan omin avuin kun oikein kovasti yrittää 💓


Torstaina oli jälleen Hepulla Eltsun treenit ja ne ei kyllä ikinä petä 💓. Saatiin tosi kiva vauhti Hepulle pujotteluun ja oli kiva nähdä, että osaa mennä lujaakin kun on palkkaukset kohdillaan. Pari kohtaa myös kellotettiin ja varsinkin toisen kellotuksen tulos yllätti mut kun ero eri kautta hyppyä ohjatessa oli 0,4 s ja se on paljon se! Nyt vaan pitää tuo pistää muistiin jatkoa ajatellen 😊

Jannu on vähän lähentynyt Hepun kanssa ja mä vakaasti uskon, että niistä tulee vielä hyvät kaverit. Daamikin on ihan nätisti ulkona, mutta sisällä ei edelleenkään siedä pikku kaveria. Sen verran tilanne on kuitenkin muuttunut, että Daami voi jo tulla olohuoneeseen makoilemaan, vaikka Jannukin siellä on. Tähän asti mä olen pennun kanssa ollut kahdestaan olkkarissa ja muut on olleet makoilemassa sitten muualla... Heppu sanoo Jannulle sisällä vain asiasta, eli siitä, jos Jannu syö esim. keittiöpöydän jalkaa. Melkoisen näppärää. Yritin kuvata ulkona noiden touhua, mutta Heppu oikeastaan aina lopetti touhun kun näki, että mä kuvaan. Tässä kuitenkin pieni pätkä. Daami on Hepun takapiruna kyttäämässä ja pitääkin kokeilla käydä kahdestaan Jannun ja Hepun kanssa ulkona ja katsoa kuinka käy kun kyttääjä ei ole paikalla.


Eilen kokeilin ihan muutaman toiston hypyn tarjoamista Jannulle ja se hoksasi jutun kauhean nopeasti. Tänään sitten ajattelin, että annan sille päiväruuan tuon touhun yhteydessä. Täytyy sanoa, että vaikka ahneesti ruokansa syökin niin se ei ollut ihan paras motivaattori tekemiseen. Eiliset hevosenlihanamit oli selkeästi paremmat treenaamisen kannalta. Hyvä tämäkin toki oli testata niin tietää jatkossa ottaa oikeasti hyvät namit mukaan treeneihin.




maanantai 21. lokakuuta 2019

Jannu 8 viikkoa, painoa 2,4 kg


8-viikkospäivän kunniaksi lähdettiin Jannun kanssa tutustumaan suureen maailmaan. Käytiin vierailulla Mustissa ja Mirrissä koska siellä on koirille oma vaaka. Jätin auton CM:n puoleiselle parkkipaikalle kun siinä on nurmikkoalue, missä on koiran helppo käydä asioilla ennen liikkeeseen menoa. Jannu hienosti pissasikin melkein heti kun pääsi nurmikolle. Autoja meni tiellä ohi ja niitä piti jonkun verran ihmetellä. M&M-liikkeeseen sisällemenoon tarvittiin hieman namitusapua kun itsestään aukeavat ovet oli vähän pelottavia. Hienosti niistäkin selvittiin ja liikkeessä oli kaksi myyjää innoissaan ottamassa meidät vastaan. Jannu kiitti kiipeämällä kyykyssä olevien tätien syliin ja nuolemalla heidän naamat 😍. Painoa pikku kaverilla oli 2,4 kg. Tehtiin pieni kierros liikkeesä ja tosi kivasti meni. Haastavin osuus oli kun mentiin kassan ohi, jossa oli kaksi asiakasta tiskillä. Jannu olisi väkisin halunnut mennä näiden ihmisten luo ja mun namien (makkara) vetovoima oli tuossa tilanteessa nolla, vaikka muuten on maistunutkin tosi hyvin.



M&M-vierailun jälkeen käytiin kävelyllä Tiklas-puistossa kun ajattelin, että siellä olisi kävelijöitä ja pyöräilijöitä. Ei ollut. Yhtäkään. Mentiin sitten tien viereen ihmettelemään autoliikennettä ja kovasti Jannu niitä kummastelikin. Ei sinänsä pelännyt, mutta oli vähän ihmeissään. Edelleen remmissä kävely sujuu suurimmaksi osaksi tosi hienosti. Välillä kuitenkin se remmin repiminen vaan vie nätisti kävelemisestä voiton 😂

Eilen Jannu sai tutustua kaikenlaisiin ääniin meillä kotona. Harri vaihtoi mulle talvirenkaat autoon ja kun menin Jannua pissattamaan niin oli kesärenkaiden pesu meneillään. Eipä se touhu kyllä yhtään pelottanut. Eikä pelottanut myöskään pihan puhdistaminen lehdistä sellaisella suht kovaäänisellä puhaltimella. Hyva Jannu 💓

Meidän koiraportit ovat vihdoin Jannun pitäviä! Ekoina päivinähän se meni niistä raoista läpi, mutta nytpä ei enää onnistukaan. Onneksi! Helpottaa melkoisesti elämää kun ei tarvitse enää kompostikehikkoviritelmien kanssa pelailla.

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Jannu poseeraa

Tänään ei sen kummempaa Jannun kanssa touhuttu kuin valokuvien ottaminen. Olisi ollut fiksua opettaa edes jollain tasolla paikallaistuminen ennen kuvaushetkeä 😂. Oli ihan pikkuisen haastavaa hommaa saada se peppu pysymään alhaalla, vaikka namikäsi laski vähän alemmas. Ekoissa kuvissa mulla on namikäsi vähän liian ylhäällä. Aika supernopea piti olla kännykän kanssa kuvanotossa, että sai sellaisen kivan kuvan aikaiseksi. Alla tämän päivän otokset 😊






Kaulapantaan totuttelua ja remmi"lenkkiä"

Eilen laitoin aamupäivällä Jannulle kaulapannan kaulaan ajatuksella, että se siihenkin tottuisi. Jannu tuumasi, että eipä tässä mitään hätää ole ja meni pantoineen päivineen tyytyväisenä nukkumaan 😂. Iltapäivällä sitten käytiin viemässä roskapussi pihatien päässä olevaan roska-astiaan ja samalla harjoiteltiin remmikävelyä. Alkuun hommasta ei meinannut tulla yhtään mitään kun Jannu roikkui koko ajan remmissä kiinni tai muuten vaan teki stopin. Kyllä se siitä sitten alkoi sujua ihan ällistyttävän hyvin ensimmäiseksi kerraksi.


Heppu on muutaman kerran näykkässyt Jannua, mutta nämä tilanteet on olleet sellaisia, että Jannu on tehnyt jotain sopimatonta ja Heppu on ilmeisesti opettanut pientä talon tavoille. Tilanteet on tulleet niin yhtäkkiä, että minä, tyhmä omistaja, olen Heppua torunut moisesta käyttäytymisestä ja nyt toivonkin, että en ihan kokonaan ole sen opetusmoodia pilannut. Mikä olisi helpompaa kuin se, että koira opettaa pennun talon tavoille mun sijaan. Muutenkin Heppu on alkanut vähän lämmetä natiaiselle ja se on varsin kiva juttu. Aiemmin Heppu on aina väistänyt Jannua, mutta tänään sain todistaa melkoisen lähekkäin makoilua poikien kesken 😍


Pakko lisätä vielä muutama kuva Jannusta 😆

Kunnon puruote 😂

Söpöläinen 😍

Peukalo keskellä suuta...

perjantai 18. lokakuuta 2019

Jannu tuli taloon

Maanantaina 14.10. hain meidän uusimman perheenjäsenen, Jannun, kotiin. Ajelin päiväseltään edes takas Turun seudulle ja oli pakko ottaa isot koiratkin mukaan kun niillä olisi tullut liian pitkä päivä olla yksin, enkä saanut niitä minnekään hoitoonkaan. Onneksi ne on tottuneet matkustamaan, mutta kai ne nyt vähän ihmetteli mikä homma tämä on kun koko päivän viettivät autossa ja välillä vaan pääsivät pikaisesti tarpeilleen.




Matka Jannun kanssa meni hyvin kun se sai matkustaa Kelmi-äitinsä kainalossa viimeistä 15 km lukuunottamatta. Kelmi siis pääsi kotiin mun kyydissä samalla kun hain pennun.

Jannu on kyllä kotiutunut ihan hirmu hienosti. Kovasti se seuraa mua ihan joka paikkaan ja roikkuu housun lahkeissa tai villasukissa kiinni lähes jatkuvasti 😂. Isot koirat ei oikein arvosta, että meille tuli uusi asukas. Daami ei siedä ollenkaan ja on ottanut Jannun vastaan vielä vastentahtoisemmin kuin aikoinaan Hepun. Heppu taas on enemmän ihmeissään, että mikä ihme tämä pikku kirppu on. Ja se onkin todella pieni ja nämä isot koirat todellakin tuntuu tällä hetkellä ihan jättiläisiltä. Alla kuva, missä näkyy koko verrattuna mun 42-numeroiseen jalkaan. Ihan hirmu pieni, mutta äärettömän pippurinen 😍


Pienelle on myös mahdoton tehtävä päästä meidän kuistille omin avuin. Gimmalla ja Daamilla aikanaan ei ole ollut mitään ongelmaa tuossa, eikä toki Hepullakaan, mutta se olikin jo 13-viikkoinen meille tullessaan.


Kun kotiuduttiin niin täällä oli pikku pakkanen ja Jannu selkeästi paleli kun piti tarpeillaan käydä. Multa ei noin pienelle löydy mitään vaatetta, joten menin katsomaan, mitä löytyy Mustin ja Mirrin poistopöydiltä. Toppaloimet kaikki oli ihan liian isoja, mutta kiva villapaita kuitenkin löydettiin 😊. Daamille aikoinaan kudoin villapaidan, mutta se on aivan liian iso Jannulle ja muutenkaan se ei ehkä poikakoiralle sovi kun on kovin pitkä vatsakappale. Seuraava koko, mitä itseltä löytyy on 40cm, mutta onneksi saatiin jo tarjous, että saadaan lainaksi välimallin vaatteita niin ei tarvitse ihan joka kokoa ostaa. Tää villapaita oli kyllä tosi edullinen kun oli tarjouksessa, vaikka ei se oikea hintakaan nyt mikään paha ollut. Hinta oli siis 9,90€ ja nyt alennuksessa 6,90€.


On taas ollut tosi vaikea tottua siihen miten usein tuollainen pikkuinen pitää viedä ulos, ettei asioita tehdä sisälle. Nyt siihenkin on alkanut löytyä kiva rytmi, mutta toki silti pikku pissoja on välillä sisällekin tullut. Kakkaamiset osaan jo aika kivasti ennakoida. Ei ole hätä heti ruuan jälkeen vaan vasta noin tunnin päästä.

Jannu-nimeä on kovasti asennettu pentuun ja se on oppinut sen kyllä ihan älyttömän nopeasti. Ihan muutaman kehun ja namin jälkeen se heti nimen kuullessaan skarppaa ja kun toisen kerran kutsuin Jannu-nimellä niin tulee miljoonaa mun luo häntä vipattaen. On tuo vaan kyllä niin hellunen 💓

Keskiviikkona käytiin mun äidin luona kylässä. Halusin, että äiti näkee Jannun ihan pikkuisena, että se uskoo mun sanoja älyttömän pienestä pennusta 😃 . Siellä Jannu rauhoittui ensimmäistä kertaa mun syllin ja nukahti siihen 💓


Pieniä virityksiä on joutunut kotiin tekemään kun meidän koiraportit ei tuota pitele vaan se pääsee niiden pystyjuttujen välistä läpi 😲. Onneksi oli vanhat "kourut" kompostikehikon palasille kolmessa ovaessa, joten ne otettiin nyt uudelleen käyttöön. Olohuoneen oviaukkoon piti tehdä pieni viritys, joka ainakin toistaiseksi on toiminut. Toivottavasti pian päästään noista ärsyttävistä virityksistä eroon ja pärjätään normaaleilla porteilla niin elämä helpottuu hurjasti. Vähän piti myös tuota viihdepuolta eristää olohuoneessa kun liian paljon kiinnosti kaikki siellä olevat johdot...


Meille tuli pikkuisen lunta, joka toki suli lähes samantien pois. Ensimmäinen kosketus kuitenkin lumeen tuli pikku Jannulle.

                                        
Hirmu kiva pieni kaveri tämä on ja kun vielä saadaan ns. talon tavoille niin alkaa varmasti taas elämä sujua mukavasti. Pikkuisen pitää kaverin kasvaa ennen kuin uskallan sen ottaa lenkille noiden isojen kanssa. Nyt kokoero on vähän liian iso niin en uskalla riskeerata, että pieni jää isompien jalkoihin. Uskon myös, että kunhan Jannu pääsee yhteislenkeille mukaan niin näillä kaikilla alkaa synkata paljon paremmin. Sisällä on aina vähän eri juttu kuin ulkona. Olen yrittänyt ottaa kimppakuvaa, missä näkyisi noiden kokoero, mutta en ole sellaista onnistunut ottamaan. Ainakaan julkaisukelpoista sellaista.

Pissatessa Jannu on jo nostanut toista jalkaa 😲. Meillä oli pakkasta parina yönä kun Jannu tänne saapui ja oletinkin, että nostaa jalkaa vaan sen takia, että sillä on kylmä. Nyt kun on vähän lämmennyt, eikä Jannu näytä ollenkaan viluistelta, on se silti monta kertaa jo nostanut koipeansa. Sellainen tyttömäinen nosto, mutta silti mun mielestä aika yllättävän nuorena. Tuleekohan siitä joku macho-mies? Vai onkohan se jo sellainen? 😂

Kaiken kaikkiaan meillä on sujunut oikein hyvin ja kirjoittelen (toivottavasti) kuulumisista lisää vielä myöhemmin 😊

torstai 15. elokuuta 2019

Hepun ensimmäinen Serti 3-luokasta

Viime lauantaina (10.8.2019) olin Hepun kanssa Vaasassa BAC:in järjestämissä kisoissa. Eka rata (ei videota tästä) oli ihan kauhee. Heppu haki esteitä ihan eri malliin kuin ennen ja mun ohjaukset oli valovuoden myöhässä 😂. Kiva kuitenkin oli huomata, että estelukitus on aika hyvällä mallilla tällä hetkellä ja mun pitää vaan oppia ennakoimaan noita tilanteita paremmin. Hepander ei enää kuljekaan ihan vaan mun vierellä vaan tekee ihan omia ratkaisuja. Hyvä Heppu!! 💓

Toisella radalla sitten onnistuttiin tekemään nolla. Se taisi sitten olla ainoa nolla pikkumakseissa ja niinpä me se voitettiin ja saatiin ensimmäinen Serti 3-luokasta. Ihan mahtavaa!! Rata ei todellakaan ollut täydellinen, mutta taisteltiin nolla ja hyvä niin. Keinulta tuli kontaktivirhe, jota tuomari-Esa ei huomannut. Ohjasin tosi huonosti hypyn ennen aa-estettä ja Heppu kääntyi väärään suuntaan, mutta sain siitä jatkon kuitenkin onnistumaan. Aa: jälkeisellä hypyllä valssi hirmu myöhään ja tämäkin vain siksi kun Heppu siinäkin lukitsi hypyn tosi paljon aikaisemmin kuin ennen. Pari leikkausta tein radalla ja nekin molemmat tosi myöhään. Tätä varsinkin mun pitää harjoitella, että opin nuo takaaleikkaukset vihdoinkin tekemään oikein edes yhdellä mun koiralla 😂. Hepun plussaksi noissa leikkauksissa voi kyllä laskea hyvän lukituksen hypylle, mutta mun pitää vielä opetella näkemään kuinka aikaisin se ne lukitsee niin osaan jatkossa tehdä leikkauksen tarpeeksi aikaisin ja Heppu osaa sitten heti kääntyä oikeaan suuntaan.

Erityisen tyytyväinen olin Hepun putkiin menoihin kun kontaktiesteet oli siinä tyrkyllä matkan varrella. Aiemmin on aina mennyt tarjoomaan kontaktipintaa, mutta nyt paineli tosi hienosti putkiin. Ehkä mä sitten osaan noissa tilanteissa jo ohjata Heppua paremmin tai sitten se vaan on tajunnut, että kun tulee putki-käskytys niin se tosiaan tarkoittaa kontaktipinnan ohitusta ja putkeen menoa. Ihan miten vaan, mutta hirmu fiiliksissä olin tuosta.

Tässä meidän nollarata:


tiistai 13. elokuuta 2019

Pihatreenit Hepun ja Daamin kanssa: pujottelun avokulmaa ja kontaktitreeniä

Onpa vierähtänyt lähes kaksi vuotta siitä kun viimeksi olen tänne kirjoittanut 😳. Nyt tuli taas tunne, että voisin jonnekin kirjoitella ylös, mitä puuhastelen koirien kanssa kun en ihan kaikkea viitsi tuonne faceenkaan kirjoitella. Katsotaan onko kertaluontoinen kirjoitus vai jaksanko enemmänkin tänne kirjoitella jatkossa.

Tänään jätin Pawsin kisaavien treenin väliin kun polvi on vähän kiukutellut enkä halunnut, että se menee vielä pahempaan kuntoon. Päätin sitten illemmalla kuitenkin ottaa pienet pihatreenit enkä tiedä oliko kovin hyvä idea kun liukastuin yhdessä pätkässä ja just se mun kipeä polvi vähän vääntyi. Aika hyvin se tuosta tokeni, että ehkä turhaan ne ratatreenitkin jätin väliin...

Otin molempien, Hepun ja Daamin, kanssa pujottelun avokulmaa ja kontaktitreeniä. Pujottelussa oli käytössä vain kuusi keppiä niin sain vähän hyppyjäkin hommaan mukaan. Toi meidän piha on sen verran pieni, että siinä ei kummoisia treenejä saa aikaiseksi, mutta ihan kivan kuvion sain nyt kun puolitin keppien määrän 😊. Kontaktitreenin tein keinulla, joka on tosi huonossa kunnossa ja melkoisen liukas, jos siihen osaa vauhdilla mennä. Tämä näkyy Daamin viimeisellä toistolla kun liusuu koko kontaktilta pois. Keinu on muutenkin aika huterassa kunnossa, joten sillä ei tosiaan tehdä oikeitä keinutreenejä vaan ainoastaan tätä kontaktipintatreeniä. Treenit alla videoiden muodossa.

Ja videoiden lataaminen ei näemmä tänne onnistukaan kun raja on 100M, joten pistin kaikki peräkkäin YouTubeen ja se löytyy tästä alta.