Karsinnat jäi väliin

Olen vuodesta 2000 lähtien ollut jollain koiralla mukana karsinnoissa. Nytkin olisin päässyt Gimman kanssa, mutta päätin jättää väliin. Karsinnat oli Rovaniemellä ja kun ei ollut mitenkään mahdollista saada töistä vapaaksi perjantaita ja maanantaita niin ei vaan vanha enää jaksa. Mä olen myös kamalan huono nukkumaan hotelleissa yms. vieraissa paikoissa, joten olisi ollut yhtä tuskaa ajella pitkien päivien jälkeen sunnuntaina kotiin. Pluis mun ja Gimman nollaprosentti ei päätä huimaa, just ja just saatiin vaaditut tulokset kasaan. Ja kaiken lisäksi ei mulla ollut edes kyytiseuraa tiedossa, joten olisi väsyneenä pitänyt yksin ajella... Tiedän, että kuulostaa selitykseltä, mutta tottahan nuo kaikki jutut kuitenkin on mun näkökulmasta.

No, näin mentiin tämä vuosi, ei siinä mitään. Harmitti kyllä, ja kovastikin lopulta. Onneksi livestream toimi koko viikonlopun vallan mainiosta niin sai sitä kautta seurata taistoa maajoukkuepaikoista. Sain kuvan jopa telkkariin näkyviin, mikäs sen parempaa :-)

Koirat reagoi kyllä aika kovasti telkkarista kuuluviin ääniin, joten jouduin ne pökkäämään tuohon eteiseen, josta toki oli kulku myös ulos. Mimmi ei oikein osannut sielläkään rauhoittua, mutta oli kuitenkin kovin paljon hiljaisempi siellä kuin olkkarissa.

Niin mahtavat joukkueet saatiin! Ainakin mineissä ja makseissa!  Mun fokus yllättäen oli näissä ja muun ajan sitten touhusin jotain muuta, kuten lenkitin koirat. Hirmu paljon onnea kaikille maajoukkuepaikan lunastaneilla ja tsemppiä itse koitokseen! :-)

Tynkäkarsinnat - täysillä yritettiin :-)

En tajua, mitä tein hyppärillä, että Mimmi päättikin singahtaa putkeen noin 90 astetta musta oikealle. Mielestäni oli jo menossa 4-hypylle kunnes päätti toisin.

Agilityradalla Mimmi sitten varasti (ei mitenkaan tavatonta) ja päätti tulla ensimmäisen hypyn ohi. Ikinä ennen ei ole käynyt noin. Nyt sitten karsinnoissa... Muuten olisi (pakollista jossittelua, josta jätän muiden jos-nollat pois) ollut nollarata, jolla olisimme päässeet sunnuntaille mukaan.

Tässä oli sitten meidän viimeiset karsinnat. Olen tällä hetkellä kovin vakuuttunut, että ensi vuonna ei enää noihin karkeloihin Mimmin kanssa mennä. Mulle kuitenkin kerrottiin, että naisella on oikeus muuttaa mielipidettään ja päätöstään, että... ;-)

Kiva oli jälleen olla mukana. Toki salaa toivoin, että olisimme vielä sunnuntainakin saaneet kirmailla, mutta ei tällä kertaa. Annettiin kuitenkin molemmat kaikkemme, että siinä mielessä ei jää mitään hampaan koloon. Huomenna sitten menen turstiksi katsomaan kisoja ja jännittämään muiden puolesta :-). Ihan aamusta en kyllä jaksa mennä kun ei kerran ole "pakko", joten ekan radan jätän välistä suosiolla...

Täältä tullaan karsinnat

Huomenna sitten ois ne Mimmin viimeiset karsinnat. Niin siistiä päästä vielä kirmailemaan sen kanssa isoihin kisoihin :-). Karsinnat on tapahtumana jotain ihan mieletöntä. Tunnelma on katossa ja kisaaminen on ihan erilaista kuin muissa kisoissa. Edes SM-kisat ei samaan tunnelmaan yllä.

MM-kisathan on tänä vuonna Etelä-Afrikassa ja sen takia ajattelin, että jääkö koko karsinnat väliin. En todellakaan ole valmis lähtemään noin kauas! Edes MM-kisojen takia. Ihmeitä tosin pitäisi tapahtua, että edes olisi mahdollisuus päästä joukkueeseen, mutta jos niin hassusti olisi käynyt niin olisiko siinä vaiheessa enää voinut kieltäytyä edustuspaikasta? Mielestäni jo ilmoittautuminen karsintoihin kertoo halukkuudesta edustaa Suomea MM- ja PM-kisoissa. Onneksi SAGI päätti, että saa ilmoittautuessaan valita hakeeko paikkaa vain PM-joukkueeseen ja käytinkin tämän mahdollisuuden hyväksi. Sinne me voitaisiin lähteä, jos niin sattuisi käymään :-)

Maajoukkuekarsinnat Liedossa 21.-22.7.

Karsinnat oli tänä vuonna Liedossa. Tuomareina oli Kari Jalonen ja Pertti Siimes. Olivatkin tehnteet yllättäen ihan tavalliset radat ilman mitään ihme kikkailua. Oikein hyvä juttu! Kyllä karsintatapahtuma tekee sen oman lisän, että tavallisillakin radoilla onnistuu mokaaminen :-D

Lauantain kisapäivä oli ihan älyttömän pitkä! Kisat alkoi aamulla klo 8:00 mineillä ja loppui makseilla joskus 22:30. Olin ihan puhki Gimman viimeisellä radalla. Ehkä olisi pitänyt syödä enemmän? Juomapuoli varmasti oli kunnossa kun melkein kolme litraa vichyä tuli kaadetuksi kurkkuun. Ehkä hivenen lyhyt yöunikin vaikutti. Tiedä tuota. Tällä kertaa kuitenkin nukuin yllättävän hyvin, vaikka yleensä on ongelmia nukkumisen kanssa oudossa paikassa. Yövyttiin siis Piksun kanssa Tuorlan majatalossa ja siellä vielä kuuluu kaikki äänet tosi hyvin. Nyt ei häirinnyt :-)

Reissu oli tällä kertaa erilainen siinä mielessä, että meillä oli huoltaja mukana. Hän huolsi koirat sekä tarvittaessa myös ihmiset. Vähänkö siistiä! Kiitos vielä kerran Jaana-Kaisa! ♥ . Erilainen tämä oli myös siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa osallistuin kahden koiran kanssa. Ja ihan ensimmäistä kertaa Gimman kanssa. Näiden kisojen jälkeen Gimma saakin sitten jäädä agilitysta tauolle ja odottaa rauhassa (toivottavasti) tulossa olevia pentuja ♥ ♥

Mimmin ensimmäinen rata oli ihan kohtuullinen. Harmittavasti ensimmäinen rima heti tipahti. Muuten kuitenkin virheetön. Okserin jälkeen meni vähän säätämiseksi kuten aika monella muullakin. Kepeillemenosta olin kyllä tosi ylpeä. Aika vaikea avokulma ja putki oli siinä lähellä tyrkyllä ja Mimmuli meni niin hienosti kepakoille ♥. Jostain syystä tuota putkea siirrettiin medeille kauemmaksi ja makseille vielä vähän kauemmaksi. Mimmi liikkui mun mielestä vähän hitaasti ja tällä kertaa sen huomasi muutkin. Kyllä sen aika oli aika hyvä, mutta jotain siitä puuttui. En nyt näemmä saa noita Sagin sivuilla olevia tuloksia auki, joten en voi katsoa mikä se aika sitten oli muihin verrattuna. Muistan vaan, että ei huono ollut ollenkaan. Radan jälkeen pikku jäähylenkki ja huollettavaksi. Mimmi oli kerännyt nestettä kehoon aika paljon :-(

Kuva: Pirkko Riekki

Gimman kanssa sama rata. Tosi kivasti meni silläkin, mutta sama kohta aiheutti tuskaa kuin Mimminkin kanssa. Jouduin improvisoimaan tosissaan, että sain esteet menemään oikeassa järjestyksessä ja onnistuin!! Maalissa luulin, että meillä oli nolla. Aloin jännittää riittääkö aika finaaliin. Kunnes menin katsomaan tuloksista, että mihin se aika riitti niin Gimmalle olikin laitettu vitonen. Mitvit??!! Tuomisen Ritva siinä sitten selitti, että avustava tuomari radan reunalta oli antanut pituudelta vitosen. Ihan ihme juttu. Ei kyllä koskenut kun en mitään kuullut ja noista metallisista paloista kyllä kuulee kun niihin kopahtaa. Ritva sanoi myös, että ei osunut. Oli jotenkin kauhaissut kahden viimeisen palan välistä, mutta jalka ei osunut maahan eikä paloihin. Tunne oli tosi paha :-(. Ensin tunne, että pääsee toiselle päivälle heti ekan radan ansiosta ja sitten tunne kun se ei ollutkaan niin. Harmitti :-(. Sain kuitenkin käänneytksi asian, että tällä kertaa näin ja onhan vielä yksi rata jäljellä. Tämä rata löytyy täältä. Harmi kun siinä ei näe tuota pituuskohtaa.

Kuva: Pirkko Riekki

Mimmin toinen rata alkoikin sitten mielenkiintoisesti. Mähän en sen kanssa halua mennä yhtään liian aikaisin lähtöalueella kun kuumuu niin kovasti. Ohjeissa (kutsukirjeessä) oli, että suorittavan koiran lisäksi kolme on aina valmistumassa lähtöön hallissa sisällä. Kuuntelin kuulutuksia ja lähdin lähtöpaikalle kun kolme oli sisällä ja kaksi ulkona. Näin ehdin hetken revittää Mimmin kanssa lelua ennen kuin pitää mennä kiljukaulan kanssa halliin sisälle. Kun tulin nurkan takaa näkyviin niin mulle jo huudettiin "oletko numero 29?" johon tietty vastasin, että olen. Sitten sanottiin, että mun pitää mennä halliin sisälle, siellä on jo numero 28. Sanoin, että radallahan on vasta numero 23, että ei vielä tarvi mennä. Ja mulle tokaistiin, että viisi koiraa on hallin sisäpuolella odottamassa. Nyt kyllä nyppi! Tokaisin, että kuka v***u on mennyt yhtäkkiä muuttamaan sääntöjä eikä siitä sanota mitään. Ei sitten leikitty Mimmin kanssa vaan mentiin kiljumaan viiden koiran ajaksi. Todellakin kiehuin!!

Kuva: Pirkko Riekki

Siinä sitten sen viiden koiran aikana sain kootuksi itseni ja taotuksi päähän, että Mimmi osaa kyllä mennä radan ihan ilman mitään leikkimistäkin. Oli vaan niin vaikea tuossa kohden kääntää ajatukset kun mulla on sama rutiini ollut jo ties kuinka kauan ja nyt yhtäkkiä en sitä voinutkaan tehdä. Edelleen kuitenkin kiehui ja siitä suivaantuneena päätin, että me ihan varmasti tehdään nyt se nolla, prkl!!

Ja tehtiinhän me se nolla! Jopa ihan nätti sellainen :-). Mimmi liikkui nyt tosi paljon kivemmin kuin ensimmäisellä radalla ja siitäkin sain lisätsemppiä päälle. Aa:ta ennen sokkari oli hiukkasen myöhässä, mutta ei pahasti. Samaten puomin jälkeen pidin Mimmiä vähän liian kauan vastakädessä ennen kuin ohjasin hypylle. Hyvä, että ei tullut siitä ohi. Huh! Helpotus! Toinen päivä, täältä tullaan!! Oltiinkohan tällä radalla kolmansia. Niin se taisi olla. Mimmi oli tämän radan jälkeen paljon paremmassa kunnossa kuin ekan radan. Nestettä ei juurikaan enää kropassa ollut. Ja siinä kun Jaana-Kaisan kanssa juteltiin niin tultiin siihen tulokseen, että Mimmi tarvitsee ennen ekaa starttia vähän kropan herättelyä. Pelkkä tavallinen lämmittely ei riitä, vaan pitää ottaa spurtteja tai lämmittelyesteitä tai jotain. Pistetään tämä mieleen. Ehkä helppo muistaa koska sama koskee kyllä ohjaajaakin :-DD

Gimman toinen rata meni aika pipariksi. Olin niin väsynyt, että en pystynyt kunnolla keskittymään. Meinasin unohtaa radankin, vaikka olin sen jo Mimmin kanssa mennyt. Huh, mitä touhua. Tuli paha mieli Gimman takia kun ohjasin niin kamalan huonosti. Toinen teki täysillä töitä ja kartturi teki mitä sattui. Kyllä mä ihan täysillä yritin, ei siinä mitään, mutta potku ei vaan nyt riittänyt. Ehkä Gimma ei tuosta kuitenkaan kovin pahastunut ;-). Kivan leikkituokion sai kuitenkin radan jälkeen :-).

Meinattiin Piksun kanssa mennä hakemaan kotipizzat kisojen jälkeen, mutta eihän niistä mikään ollut auki. Siinä sitten mietittiin mitä kaikkea meillä majapaikassa olikaan. Meillä oli pähkinöitä, homejuustoa ja Maalahden limppua ja päätettiin pärjätä niillä. Muuten ei ois ikinä päästy nukkumaan, jos ois jotain ruokapaikkaa lähdetty etsimään. Hyvin nuo riitti :-). Piti hetki istua ja jutella ja sitten vasta nukkumaan. Yöunen pituudeksi taisi tulla jotain 4,5 tuntia (kisat alkoi jälleen klo 8:00). Kyllähän sillä nyt jaksaa :-D. Aamupalalla ei oikein mikään maistunut ja tehtiin sitten leipiä valmiiksi ja otettiin evääksi kisapaikalle mukaan. Piksun idea! Itse en ois ikinä tajunnut moista.

Kuva: Jukka Pätynen

Sunnuntai alkoi agilityradalla. Jälleen tipahti yksi rima. Nyt toisella hypyllä takaakierto-päällejuoksu ohjauksella. Olin hyppylinjalla, eipä siinä muuta tarvita. Muuten rata rullasi kyllä oikein mukavasti. Keinu oli hyvä kuten eilisellä agilityradallakin. Ihan ihme, että se teki sen noin kamalan hienosti nyt kun ei ole sitä päästy pitkään aikaan treenaamaan. Tai ehkä se just siksi menikin hyvin kun ei ole sen inhokkia liikaa treenattu ;-)

Toinen rata oli hyppäri. Se lähti niin hienosti liikkeelle! Olin ihan fiiliksissä. Ehdin hyvin ohjaamaan pussin jälkeiselle hypylle ja siitä kepeille. Vau! Seuraavan putken pään sitten peitin hyvin onnistuneesti ja Mimmi valitsi esteen, joka oli suoritettavissa, eli hypyn siinä ihan lähellä putken päätä. Rataan tutustumisessa menin jatkuvasti putken eteen ja yritin sovittaa asekeleet niin, että pääsen siitä edestä pois ja siihen jäisi Mimmin mentävä tila. Onnistuin siinä mielestäni hyvin, joten pidin tuon ohjaussuunnitelman. Täytyy sanoa, että kun kävin rataa mielessä läpi niin siinä en tuota muistanut. Ehkä johtui tuosta, että pönötin juuri putken suun edessä. Niin harmi kun tuolla ei saanut tehdä rataa loppuun. Olisin halunnut testata sen taka"suoran", että miten oisin sen ehtinyt ohjaamaan. Nyt ei sitten päästy. Eipä mitään, pitänee rakentaa se sitten joskus treeneissä. Jos jaksaa :-D

Mimmin neljä ensimmäistä rataa löytyy täältä. Sunnuntain kolmas rata ei tullut omalle kameralle, mutta onneksi se löytyy sitten täältä.

Kolmannelle radalle ajattelin mennä tekemään nopean nollan. Ihan vaan muiden kiusaksi. Meillä kun ei ollut enää mahdollisuuksia mihinkään. Melkein tuossa nollassa onnistuttiinkin, mutta ei sitten ihan. Aa:n jälkeen ohjaan huolimattomasti putkeen eikä Mimmi sinne sitten mennyt. Siinä pyörittiin useampi sekunti ennen kuin oikea osoite löytyi. Yllättäin saatiin tuosta vain yksi kielto. Minä olisin antanut kaksi :-D.

Jotenkin jännä juttu, mutta mua ei harmita yhtään, vaikka ei nyt pärjätty. Enkä edes valehtele! Mua ei jännittänyt radat ollenkaan. Aina aikaisemmin on edes vähän pyörähtänyt vatsan sisältö ympäri, mutta ei nyt. Ei edes Gimman kanssa. Jälleen kerran Mimmin sairastelu teki sen, että voitto oli jo se, että yleensä päästiin osallistumaan koko karsintaan. Ja mikä ihana yllätys, että saatiin mennä joka rata. Oli kyllä niin makeeta painella taas Mimmin kanssa isoissa kisoissa ♥. Eikä oikeasti edes huonosti mennyt meidän treenimäärään nähden. Päinvastoin, meni ihan yli odotusten! Ja Gimman kanssa nyt oli ehkä hieman outo mennä siinä mielessä, että nämä oli hetkeen sen viimeiset kisat. Ei ehkä ollut sellaista yritystä edes kun tiesi, että on pitkä kisatauko edessä Ja jälleen sanon toivottavasti ja koputan samalla puuta ;-).

Täytyy kyllä sanoa, että vielä paremmat fiilikset oli kisata Seinäjoella Wallsport Areenalla viime vuonne. Eikä vaan sen takia, että siellä onnistuttiin, vaan sen tunnelman takia. Sinne mahtui ihmisiä hyvin katsomaan ja tunnelma oli hurjan hieno. ATT:n halli, vaikka onkin hyvä kisaaajille, on liian pieni suurtapahtumaan. Ei sinne mahdu kunnolla kisoja katsomaan. Itsekin maksien finaalia yritin kurkkia kauhean ihmsimuurin takaa, eikä sieltä juurikaan mitään nähnyt. Latisti ainakin mun tunnelmaa.

Tykkäsin tämän vuoden karsintasysteemistä. Ainoa asia, mikä vähän oudoksutti oli se, että periaatteessa 5-rata ja hylly oli nyt samanarvoisia, ainakin sunnuntaina kun ei kahdenkaan hyllyn jälkeen hylätty suoritusta. Aiemmin toi hyllyjen pelko on tehnyt oman osan jännitykseen ja nyt se puuttui. Silti musta tuntuu siltä, että tämän vuoden systeemillä saatiin oikein iskukykyiset joukkueet maailmalle edustamaan Suomea. Onnea hurjan paljon kaikille maajoukkueeseen päässeille ja mukavia hetkiä Suomen edustustehtävissä! Olette paikkanne ansainneet ♥

Elämäni karsinnat!!

Jotain pitäisi kirjoittaa, mutta en oikein tiedä mistä aloittaa. Pahoitteluni jo etukäteen mahdollisesti sekavan tekstin takia :-D. Karsinnat pidettiin siis tänä vuonna Seinäjoella Wallsport Areenalla. Mahtava kisapaikka ja kaiken lisäksi lähellä :-)

Lauantaina lähdin ihan liian aikaisin kisapaikalle. Ei vaan omat hermot kestä odotella ja jostain syystä aina ajatuksiin hiipii tunne, että entä jos myöhästynkin. Tulin paikalle siis kun maksit vasta tutustuivat. Minit lähtivät maksien jälkeen. No, sainpa rauhassa käydä koirien kanssa (Gimma oli mukana hengailemassa) aamulenkillä. Jonkin verran katselin maksien suorituksia. Yllättävän paljon tuli riman tiputuksia ja helpohkon näköisiä ohjausvirheitä. Kuulin, että rataa ei oltu muutettu medien jälkeen, joten uskalsin jo vähän miettiä miten itse radan veisin. Tuomarina tässä oli David Powell.

Kuva: Pirkko Riekki

Aamulla jännitti ihan sikana, mutta kun näin radan ja tajusin, että me mennään se sama niin jännitys loppui. Rata ei ollut helppo, mutta ei mun mielestä liian vaikeakaan. Sain tutustumisessa hyvin mietityksi mitä teen missäkin kohdassa. Selvät sävelet siis ja se aina rauhoittaa mua :-). Ja ratahan meni just niin kuin olin ajatellut. Vitsit, mikä fiilis maalissa. Ihanaa kun sai vähän säästellä Mimmiä eikä tarvinnut toista rataa juosta. Mimmi tuli toiseksi tällä radalla. Sillä ei ollut kyllä mitään merkitystä sunnuntaita ajatellen koska silloin aloitettiin nollatilanteesta uudelleen.

Olisin päässyt tosi ajoissa kotiin (anoppilaan), mutta halusin katsoa muiden suorituksia ja istuinkin sitten katsomossa loppupäivän. Pää pyörällä mitä kenellekin radalla tapahtui. En vaan pysty muistamaan kun katson liikaa suorituksia. Vähän mietitytti, että oliko tyhmä ratkaisu jäädä paikalle hillumaan, mutta en vain malttanut lähteä poiskaan.

Sunnuntaina aamulla ei jännittänyt yhtään niin pahasti kuin lauantaina. Jonkin verran kuitenkin, mikä on ihan hyvä juttu. Gimman jätin nyt anoppilaan, että saan kokonaan keskittyä Mimmiin. Kun näin radan niin mua alkoi ahdistaa. Tuo olisi ollut niin paljon helpompi viedä, jos aa:lle olisi opetettu pysähdyskontakti. Mimmihän juoksee tuon aina läpi. Mietin, että ehdinkö edelle ohjaamaan ja jos ehdin niin kuinka kauas. Mallasin vaikka mitä vaihtoehtoja tutustumisessa eikä mikään niistä tuntunut hyvältä. En osannut päättää mitä siinä teen. Ja niinhän siinä kävi, että aloin nössöillä enkä tehnyt sitä, minkä lopulta päätin eli sokkaria pituuden jälkeen. Vaihdoin leikkaukseksi ja jatkotilanne kärsi sen takia. Mimmi kääntyy leikkauksella vähän liiankin hyvin :-P. Olihan meillä jo 3-rima tipahtanut, joten ei tuosta nollaa ois saatu aikaiseksi, mutta yritin itselleni hokea, että tee prkl tulos. No, ei onnistunut tällä kertaa. Kahdella seuraavalla radalla pitää vaan tsempata sitten enemmän eikä arpoa yhtään mitään ohjausten kanssa. Hyllyradan pätkän voi katsoa täältä.

Kuva: Jukka Pätynen

Toinen rata oli Mia Laamasen hyppäri. Jälleen rataprofiili oli mulle mieleinen. Alku meni tosi hyvin. Vähän mamoilin kepeillä enkä uskaltanut ottaa ihan kamalasti etäisyyttä. Sen verran kuitenkin, että jatkotilanne sujui hyvin. Muurin jälkeistä kohtaa mietin ehkä kaikista eniten. Jostain syystä en halunnut aluksi tehdä siihen niisto-sokkaria kunnes muistin, että Mimmihän osaa sen! Ja niin sitten tehtiin se ja onnistui, tietenkin. Putken jälkeen sitten mulla oli vähän sellainen olo, että noinkohan Mimmi mahtuu menemään hypyt oikealta puolelta kun tuntui, että ajauduin kamalan lähelle. Hyvin näytti pieni mahtuvan. Tältä radalta nolla ja voitto, jolla saatiin 50 pistettä :-). Rata löytyy mm. täältä.

Kolmas rata jälleen Powellin käsialaa ja nyt vuorossa agilityrata. Rata ei todellakaan ollut kuin meille tehty! Alun pussin jälkeinen kohta oli ihan kauhee. Jos olisi ollut vähän tahmeampi pussikangas niin eipä siinä sitten mitään ihmeellistä olisi ollut. Mutta kun oli ihan sikanopee pussi niin olikin hieman vaikeempaa. Katselin medien ja joidenkin maksien menoa ja voi jestas kun ohjaajilla tuli kiire ja tosi paljon tuossa tuli virheitä. Radan jatkoa ajatellen tuossa oli järkevää päästä ohjaamaan oikealle puolelle, joten sinne piti sitten ängetä vaikka väkisin. Kyllä tuo kohta joillakin onnistui leikkaamallakin.

Nyt kuitenkin päätin tehdä jonkin ratkaisun ja pysyä siinä. Ratkaisu ei todellakaan ollut paras mahdollinen kun mä pääsen niin kamalan hitaasti paikaltani liikkeelle :-D. Kun ratafilmi pyöri mun päässä vuoroa odotellessa niin näin siinä aina kuinka en ehdi ohjaamaan Mimmiä edestä, vaan joudun heittämään sen okserille ja leikkaamaan ja siitä sitten ohjaamaan hypyn taakse. Se onnistui mun filmillä joka kerta noin ja käytännössä tehtiin se just samalla lailla. Keinu vähän jännitti, että kuinka mahtaa siellä pysyä, mutta näytti muutaman kerran keinusulkeiset tuottaneen tulosta ja oli Mimmiksi tosi hyvä keinu. Hyppy ennen puomia aiheutti vähän paniikkia. Mimmi alkoi empiä sen suorittamista. Onneksi hyppäsi kuitenkin. Puomille hyvin, kontakti ihan jees ja maalissa nollalla!! Kauhealla kiireellä koira kainaloon ja ulos raittiiseen ilmaan. Rata löytyy täältä. Tämän radan loppu oli ihan kauhee. Muurin jälkeen tuli ihan outo olo. En kuullut yhtään mitään ja tuntui kuin olisin jossain tyhjiössä juossut. Oman äänen sentään kuulin, mutta en muuta. Ihan kamala tunne. Videolta kuuluu ihanasti kun joku huutaa lujaa OHJAA. Kukahan on kyseessä? Tuli tarpeeseen, vaikka en sitä kuullutkaan :-)

Voitettiin siis myös tämä viimeinen rata ja samalla koko karsinnat. Voi elämä! Unelmien täyttymys! Enhän mä olekaan vielä kovin montaa vuotta joukkueeseen yrittänyt :-P. Pimun kanssa aikoinaan (2000-2005) jo olisin halunnut joukkueeseen ja Mimmillekin nämä olivat jo kuudennet karsinnat. Niin mieletöntä! Ja mikä parasta, Mimmi pysyi kunnossa eikä ontumista ole enää ollut. ♥♥ Mimmi ♥♥

Kuva: Piia Kiuru

Ihanan paljon tuli ihmisiä onnittelemaan ja tuntuivat olevan aidosti onnellisia mun puolesta. Itse en vielä edes pystynyt käsittämään mitä oli tapahtunut. Enkä mä oikein vieläkään tajua miten tässä näin kävi :-D.

Hallissa oli tosi kuuma ja tunkkainen ilma viimeisen radan aikana. Silti sinne piti mennä vielä kirmaamaan kunniakierros. Kierroksen jälkeen mulla meinasi happi loppua ihan täysin. Huittisen Harri mua yritti ohjata jonnekin hallin nurkkaan ja varmaan vähän tylystikin sanoin lopuksi, että mun on pakko päästä ulos kun ei se muuten meinannut mua päästää. Mulla oli sellainen olo, että taju lähtee, jos en saa pian happea. Menin ulos varjoon istumaan niin johan alkoi helpottaa.

Tässä vielä ihanien ystävien ♥ kuvaamana meidän nollaradat yhteen pötköön :-). Pieni kirjoitusvirhe pääsyt livahtamaan lopputekstiin, mutta olkoon :-P

Viikonlopun kruunasi kun ihanat ystävät tulivat meille juhlimaan meidän voittoa. Ihanaa oli kun tulitte ja ilman teitä tämä ei olisi yhtä mahtavaa. Olette niin ♥ ♥

Siis niin uskomatonta! Mimmi, jonka osallistuminen koko karsintoihin oli kyseenalainen sen kunnon takia, meni ja voitti koko kisan.  Menikö meillä sen takia niin hyvin kun mulle voitto oli jo se, että edes saatiin osallistua? Miksi mä en nyt panikoinut? Mun mielestä aika normaaliin tapaan vein radat. Onko vaan tuo Mimmin "sairastelu" laittanut asiat oikeisiin mittasuhteisiin? Ei tarvi jännittää kun saa vaan nauttia, että saadaan mennä vielä agilitya. Mä en käsitä, että pystyin sunnuntain ensimmäisen radan hyllyn jälkeen tekemään kaksi nollaa ilman mitään pakkofiilistä.

Olin kyllä vähän muuttanut aikaisempia tapojani. En katsonut yhdenkään minin suoritusta, vaikka olisin halunnut. Mulla tulee tosi helposti epävarma olo, jos moni koira tekee virheen valitsemallani ohjauksella. Olen tuota saanut kyllä jo paremmaksi. Osaan sanoa itselleni, että me osataan tuo, vaikka nuo ei osaa. Nyt en halunnut kokeilla osaanko sanoa tämän tarpeeksi vakuuttavasti. Ei tarvinnut kun en nähnyt muita :-).

Aikaisempina vuosina olen myös ajatellut liikaa muiden toiveita. Tiedän, että ystävät ja ehkä jokunen muukin ovat toivoneet meitä joukkueeseen. Niin tietenkin myös minä. Mutta olen liikaa ajatellut, että pakko onnistua, että ystävät ovat onnellisia. Eihän se näin toimi. Nyt sain tosi hyvin puhuttua itselleni, että en tee tätä kenenkään muun vuoksi kuin itseni ja Mimmin. Me nautitaan tästä yhdessä. Ja meni miten meni niin mehän nautitaan :-). Mä oikeesti uskon, että tämä ajatus oli se tärkein juttu, että nyt onnistui. En ottanut muiden asettamia paineita hartioilleni.

Nollaratoja ennen toitotin vielä itselleni, että me osataan kaikki, mitä radalla tarvitaan. Tämäkin toimii. Kun vaan oikeesti uskoo siihen. Hyllyradalla en uskonut enkä kyllä kamalasti yrittänyt edes uskotella, että me osataan se aa:n jälkeinen kohta. Eli uskoa omaan ja koiran osaamisen tarvitaan selvästi.

Tässä mitä tällä hetkellä pyörii päässä :-). Kirjoittelen lisää, jos tulee jotain vielä mieleen.

Ei vaan onnistu silloin kun pitäisi :-(

Olen pantannut tänne kirjoittamista, jos vaikka alkaisi harmitus helpottaa. Ei se ala... Ehkä se tapahtuu vähän myöhemmin. Epätoivo meinaa iskeä. Miksi treenata kun ei sitten osaa tosi paikan tullen? Kyläkisoissa ja vähän isommissakin tavallisissa kisoissa kyllä onnistuu, mutta ei karsinnoissa. En vaan käsitä mikä meni pieleen...

Radat ei olleet mitenkään mahdottomia. En tiedä olivatko edes vaikeita, ehkä ennemmin haastavia. Tai ainakaan mun mielestä meille ei olleet vaikeita, paitsi sitten olikin :-(. Itsellä hirmu hyvä fiilis koko ajan. En jännittänyt juuri ollenkaan, joka oli huomattavaa parannusta aiempiin vuosiin. Jännitin toki ihan himpun verran, mikä mielestäni on hyvä asia. En kuitenkaan lamaantunut.

En tiedä mitä oikein edes kirjoitan näistä karkeloista. Sen verran v*****aa tällä hetkellä, ettei saa mitään järkevää tekstiä edes aikaiseksi... Jos nyt kuitenkin jotain niistä kahdesta (oikeammin yhdestä) kertoisin.

Ensimmäinen ratapiirros tässä:

Radan oli piirtänyt MM-tuomari Sabine Mac Nelly. Radan tuomaroi Ritva Herrala koska Sabine ei itse päässyt paikan päälle jonkin leikkauksen takia, näin ainakin jostain olin lukevinani. Ihan piirroksen mukainen radasta ei kyllä tullut... Rengas oli rengas, vaikka tuossa lukee pituus. Muuri ja rengas oli ihan samassa tasossa vierekkäin. 8-hyppy oli siten, että oli järkevämpi kierrättää toista kautta kuin tuossa piirroksessa. Muuten aika lailla tuon tyylinen oli rata.

2-hypylle tein niisto-sokkarin ja se kyllä onnistui aika kivasti. 3-hypyltä sain hyvin mukaan puomille. Monella oli tuossa kohden ongelmia ja tosi monen koira bongasi aa:n. Luotin Mimmiin, että se tulee mun liikkeen mukana ja niin se tulikin. Puomin jälkeen Mimmi lähti hakemaan pussia, josta sain sen huudetuksi pois. Sen verran meni ohjaus sekaisin, että seuraava rima tippui. Tästä eteenpäin tuli ihan nätti pätkä. Koira putkeen, putkelta törkkäys kepeille, hyppy, aa, hyppy, veto putkeen. Tämän putkeen viennin olin tutustunut sekä vetämällä, että valssaamalla. Tosi moni mokasi valssissa (tai sokkarissa) niin, että koira tuli hypyn ohi, joten päätin vetää ja se kyllä toimi. Rengas vielä ok ja sitten alkoi tökkiä. Tuli renkaan ja muurin välistä. Korjasin ja jatkoin. Okseri ok, seuraava hyppy ok, sain hyvin käännetyksi putkeen, josta jälleen kielto. Tässä vaiheessa alkoi oikeesti ottaa päähän. Tuohon asti olin hokenut itselleni, että tee tulos älä hyllytä, mutta tässä oikeesti tuntui siltä, että ei tule tulosta, vaikka mitä tekisin. Kuulin (yleensä en todellakaan kuule), että yleisöstä joku (myöhemmin selvisi, että Mia) huusi kovalla äänelle JATKA! Tässä kohden tuo huuto kyllä auttoi. Tuli sellainen olo, että perkele, ainakin keinu tehdään hyvin ja niin tehtiin. Mimmi pysähtyi, odotti, että keinu laski ja lähti vasta kun sai luvan. Jotain hyvää edes :-). Lopussa ei tietty mitään ongelmaa.

Toinen rata sitten loppui ennen kuin se alkoikaan. Tässä ratapiirros:

Tämä oli Kari Jalosen rata ja aika paljolti piirroksen mukainen. 16 ja 17 olivat vähän erilailla, ei ollut noin paha takaavienti 17:lle. Mun on toki turha noin pitkälle edes tätä selittää koska meidän toinen este oli jo väärä. Menin 2-hypylle ottamaan pakkovalssilla, josta oli tarkoitus heittää 3:lle takaakiertoon ja siitä olisin saanut hyvin etumatkaa jatkoon. Joo, niin sen piti mennä. Nyt vasta pystyin katsomaan oikein kunnolla noi videot ja näin mitä tein. Olin ihan varma, että Mimmi teki omiaan, mutta ei se tehnytkään. Mikä sinänsä on hyvä asia. Mutta on se vaan niin pirun pienestä ohjaajan liikkeestä kiinni, että ei ole tosikaan.

Pakkovalssin lähtötilanteessa teen paikalla seisten ja isken kädellä merkiksi minne pitää tulla. Niin mielestäni tein nytkin... kunnes katsoin videon. Löin toki kädellä, mutta rintamasuunta täysin kohden 3-hyppyä ja vielä liikuin sinne päin. Mitvit!! Oikeesti!! En tajua miksi liikuin. Mua oikeesti ottaa niin paljon päähän, että tekisin mieli kirjoittaa kaikki kirosanat tänne, jotka osaan, mutta en ehkä kuitenkaan viitsi... Siihen kuitenkin loppui meidän karsinnat. Tuota varten oltiin taas treenattu paljon ja tässä on tulos. Ainahan on ensi vuosi, mutta se ei nyt tässä vaiheessa lohduta. Sitä on niin monena vuotena jo mulle kerrottu, että ensi vuonna sitten... Mä haluan, että se ensi vuosi tulee aika pian. Mimmi on nyt vähän päälle kuusi vuotta, joten ei senkään kanssa loputtomasti niitä ensivuosia tule.

Anteeksi vuodatus, mutta kun harmittaa. En siis syytä koiraa vaan ihan itseäni... En vaan tajua mikä meni pieleen... jälleen...

MM-karsinnat takana - tyhjä olo

Lähdin perjantaina ajamaan Paraisille Nooran luo. Noora oli luvannut mulle ja Anjalle yöpaikan karsintojen ajaksi, joka olikin oikein ystävällisesti tehty. Kiitos Noora :-). Mitään ei oltu Anjan kanssa aikatauluista etukäteen sovittu, mutta taidettiin aika lailla yhtä aikaa pihaan ajaa :-D. Käytiin pikku lenkki koirien kanssa ja sitten käytiin syömässä jossain paikallisessa pikku baarissa. Siellä oli ihan yllättävän hyvä ruoka, vaikka listalla ei ollutkaan kuin neljä vaihtoehtoa. Syönnin jälkeen vielä hetki juteltiin niitä näitä. Mulla oli tässä vaiheessa vielä tosi hyvä tunne karsintojen suhteen ja sanoin sen jopa ääneen. En ole tainnut koskaan aiemmin olla noin rauhallisella fiiliksellä edellisenä iltana.

Nukuin yöllä muutaman tunnin ja sen jälkeen vaan pyörin sängyssä odottaen kellon herättämistä. Tämä ei johtunut karsinnoista vaan mun vaikeudesta nukkua oudoissa paikoissa. Niin ärsyttävää! Yllättävän pirteenä kuitenkin lähdin ajalemaan kisapaikalle puoli seiskan maissa aamulla.

Ensimmäinen rata oli Manuel Alffin hyppyrata. Aika hankalan näköinen, mutta ei mitenkään mahdoton. Tutustumisen jälkeen oli tunne, että kyllä me tuosta selvitään. Meidän lähtönumero oli 58, joten katsoin alusta joitakin koiria ennen kuin lähdin lämmittelemään Mimmiä. Paljon tuli sinä aikana hyllyjä ja tuli jo itselle mieleen, että mitenkähän oikein selviän. Sain kuitenkin itseni lämppärilenkillä rauhalliseksi, että teen sen mitä olen päättänyt koska siinä ei ole mitään mitä me ei osattaisi. Tällä fiiliksellä radalle ja tehtiin nolla :-). Mimmin rata löytyy täältä.

Toinen rata oli Katarina Virkkalan agilityrata eikä siinäkään mitään mahdotona kohtaa. Rata meni muuten tosi hyvin, mutta ennen aa:ta mun oli tarkoitus tehdä valssi, mutta huomasin etten ehdikään, joten muutin ohjauksen leikkaukseksi. Olin kuitenkin ajautunut ihan liian lähelle aa-estettä kun laitoin Mimmin aa:lle ja leikkasin ja Mimmi piru kääntyikin sieltä takaisin. Tästä meille kieltovirhe ja aikavirhettä myös. Jälkeen päin manasin kun en tajunnut jatkaa vain aa:n oikeata puolta ja tehdä sokkaria aa:n jälkeen tai sitten leikata aa:n jälkeisellä hypyllä. Tää on just mun heikkous kun en osaa improvisoida! Yhteistilanteessa jaetulla 3. sijalla Nooran ja Bonon kanssa. Ratasuoritus löytyy täältä.

Sunnuntaita vasten yön nukuin ihan yhtä huonosti kuin edellisenkin yön. Ehkä tunnin enemmäin nukuin, mutta ei se paljon auttanut. Minien radat alkoivat jälleen klo 8:00. Tuo aika sinänsä oli ihan kiva molempina päivinä kun oli vielä mukavan viileää. Myöhemmin helteen takia alkoi olla jo aika tuskastuttavan kuuma.

Sunnintain ensimmäinen rata Manuel Alffin agilityrata. Tuo ratapiirros ei kyllä ihan pidä paikkaansa keppien aloituskohdan osalta, oli enemmän avokulmavienti oikeasti. Muuten oli aika lailla piirroksen mukainen. Tällekin radalle lähdin hyvällä fiiliksellä, ei edelleenkään mitään mitä me ei osattaisi. Alku meni tosi hyvin, kierrätin 3-hypyn oikealta ja aloin kimittämään kiipee-kiipee-kiipee ja Mimmi meni ensin ihan suoraan kohti putkea, mutta korjasi puomille mun kimityksen perusteella. Hyvä Mimmi!! Tästä mä oon niin onnellinen, että me osataan tää (kiitos Anja :-)). Puomin jälkeen takaakierrot oli aika tiukat ja tuntui, että ne meni just ja just oikein. Päätin viedä kepeille vippaamalla 7-hypyltä, mutta se meni ihan pipariksi. Mimmi kaarsi ties mistä asti, mutta löysi lopulta oikean esteen ja meni ihan oikein sisällekin. Tässä vaiheessa itsellä kävi sellainen huh-huh-tunne. Seuraavalla hypyllä sitten tuli se hylly, sain Mimmin hyppäämään sen väärään suuntaan kun aloin liian aikaisin ohjata keinulle. Tässä kohden unohdin sen, että jokainen este pitää ohjata tarkasti... Mitään ei oltu kuitenkaan vielä menetetty, edelleen oltiin 3. sijalla. Bono valitettavasti tippui tässä vaiheessa pois. Mimmin rata löytyy täältä.

Oli muuten tosi kamala lähteä tuolle sunnuntain ensimmäiselle radalle kun Bono odotti vuoroa meidän takana. Mimmi on kauhee kuumakalle, jota ei tuossa vuoron odotustilanteessa hiljaiseksi saa. Bono on samanlainen, mikä taas ei sovi Mimmille mitenkään... Mimmi koko ajan yritti mennä taaksepäin komentamaan Bonoa. Mä en meinannut saada sitä edes istumaan lähtöön. Ja vielä siinä vaiheessa kun jätin sen sinne istumaan niin Mimmi vilkuili taaksepäin Bonoa. Onneksi kuitenkaan ei lähtenyt taaksepäin vaan mun mukaan radalle :-D

Sunnuntain toinen rata oli Katarinan hyppäri. Edelleenkin rata oli ihan suoritettavan näköinen. Ainoastaan pussin jälkeinen elämä vähän hirvitti. En kovin mielellään leikkauksia tee, joten päädyin valssaamaan pussin jälkeen vaikka tiesin, että sinne tulee kiire. Pussi oli nopea, mutta silti sen nopeus yllätti ja Mimmi tuli ihan liian nopeasti ja liian lujaa sieltä ulos. Sain sen kuitenkin valssiin mukaan. Seuraava hyppy vähän hukkui, mutta sain Mimmin sinnekin vielä onnistuneesti, mutta sitten lähti käsistä ja Mimmi sinkosi putkeen... Vaikka kuinka huusin niin en saanut enää sitä kääntymään sieltä pois. Tähän päättyi meidän karsinnat. Jäi kovin tyhjä olo :-(. Viimeinen pikarata löytyy täältä. Jälkiviisaana vain totean, että olisi pitänyt ottaa se kohta leikkaamalla... Ehkä mä tästäkin taas opin jotain tulevia vuosia ajatellen.

Ihan hirmuisesti onnea kaikille joukkueeseen päässeille!!