keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Ei vaan onnistu silloin kun pitäisi :-(

Olen pantannut tänne kirjoittamista, jos vaikka alkaisi harmitus helpottaa. Ei se ala... Ehkä se tapahtuu vähän myöhemmin. Epätoivo meinaa iskeä. Miksi treenata kun ei sitten osaa tosi paikan tullen? Kyläkisoissa ja vähän isommissakin tavallisissa kisoissa kyllä onnistuu, mutta ei karsinnoissa. En vaan käsitä mikä meni pieleen...

Radat ei olleet mitenkään mahdottomia. En tiedä olivatko edes vaikeita, ehkä ennemmin haastavia. Tai ainakaan mun mielestä meille ei olleet vaikeita, paitsi sitten olikin :-(. Itsellä hirmu hyvä fiilis koko ajan. En jännittänyt juuri ollenkaan, joka oli huomattavaa parannusta aiempiin vuosiin. Jännitin toki ihan himpun verran, mikä mielestäni on hyvä asia. En kuitenkaan lamaantunut.

En tiedä mitä oikein edes kirjoitan näistä karkeloista. Sen verran v*****aa tällä hetkellä, ettei saa mitään järkevää tekstiä edes aikaiseksi... Jos nyt kuitenkin jotain niistä kahdesta (oikeammin yhdestä) kertoisin.

Ensimmäinen ratapiirros tässä:


Radan oli piirtänyt MM-tuomari Sabine Mac Nelly. Radan tuomaroi Ritva Herrala koska Sabine ei itse päässyt paikan päälle jonkin leikkauksen takia, näin ainakin jostain olin lukevinani. Ihan piirroksen mukainen radasta ei kyllä tullut... Rengas oli rengas, vaikka tuossa lukee pituus. Muuri ja rengas oli ihan samassa tasossa vierekkäin. 8-hyppy oli siten, että oli järkevämpi kierrättää toista kautta kuin tuossa piirroksessa. Muuten aika lailla tuon tyylinen oli rata.

2-hypylle tein niisto-sokkarin ja se kyllä onnistui aika kivasti. 3-hypyltä sain hyvin mukaan puomille. Monella oli tuossa kohden ongelmia ja tosi monen koira bongasi aa:n. Luotin Mimmiin, että se tulee mun liikkeen mukana ja niin se tulikin. Puomin jälkeen Mimmi lähti hakemaan pussia, josta sain sen huudetuksi pois. Sen verran meni ohjaus sekaisin, että seuraava rima tippui. Tästä eteenpäin tuli ihan nätti pätkä. Koira putkeen, putkelta törkkäys kepeille, hyppy, aa, hyppy, veto putkeen. Tämän putkeen viennin olin tutustunut sekä vetämällä, että valssaamalla. Tosi moni mokasi valssissa (tai sokkarissa) niin, että koira tuli hypyn ohi, joten päätin vetää ja se kyllä toimi. Rengas vielä ok ja sitten alkoi tökkiä. Tuli renkaan ja muurin välistä. Korjasin ja jatkoin. Okseri ok, seuraava hyppy ok, sain hyvin käännetyksi putkeen, josta jälleen kielto. Tässä vaiheessa alkoi oikeesti ottaa päähän. Tuohon asti olin hokenut itselleni, että tee tulos älä hyllytä, mutta tässä oikeesti tuntui siltä, että ei tule tulosta, vaikka mitä tekisin. Kuulin (yleensä en todellakaan kuule), että yleisöstä joku (myöhemmin selvisi, että Mia) huusi kovalla äänelle JATKA! Tässä kohden tuo huuto kyllä auttoi. Tuli sellainen olo, että perkele, ainakin keinu tehdään hyvin ja niin tehtiin. Mimmi pysähtyi, odotti, että keinu laski ja lähti vasta kun sai luvan. Jotain hyvää edes :-). Lopussa ei tietty mitään ongelmaa.

Toinen rata sitten loppui ennen kuin se alkoikaan. Tässä ratapiirros:

Tämä oli Kari Jalosen rata ja aika paljolti piirroksen mukainen. 16 ja 17 olivat vähän erilailla, ei ollut noin paha takaavienti 17:lle. Mun on toki turha noin pitkälle edes tätä selittää koska meidän toinen este oli jo väärä. Menin 2-hypylle ottamaan pakkovalssilla, josta oli tarkoitus heittää 3:lle takaakiertoon ja siitä olisin saanut hyvin etumatkaa jatkoon. Joo, niin sen piti mennä. Nyt vasta pystyin katsomaan oikein kunnolla noi videot ja näin mitä tein. Olin ihan varma, että Mimmi teki omiaan, mutta ei se tehnytkään. Mikä sinänsä on hyvä asia. Mutta on se vaan niin pirun pienestä ohjaajan liikkeestä kiinni, että ei ole tosikaan.

Pakkovalssin lähtötilanteessa teen paikalla seisten ja isken kädellä merkiksi minne pitää tulla. Niin mielestäni tein nytkin... kunnes katsoin videon. Löin toki kädellä, mutta rintamasuunta täysin kohden 3-hyppyä ja vielä liikuin sinne päin. Mitvit!! Oikeesti!! En tajua miksi liikuin. Mua oikeesti ottaa niin paljon päähän, että tekisin mieli kirjoittaa kaikki kirosanat tänne, jotka osaan, mutta en ehkä kuitenkaan viitsi... Siihen kuitenkin loppui meidän karsinnat. Tuota varten oltiin taas treenattu paljon ja tässä on tulos. Ainahan on ensi vuosi, mutta se ei nyt tässä vaiheessa lohduta. Sitä on niin monena vuotena jo mulle kerrottu, että ensi vuonna sitten... Mä haluan, että se ensi vuosi tulee aika pian. Mimmi on nyt vähän päälle kuusi vuotta, joten ei senkään kanssa loputtomasti niitä ensivuosia tule.

Anteeksi vuodatus, mutta kun harmittaa. En siis syytä koiraa vaan ihan itseäni... En vaan tajua mikä meni pieleen... jälleen...

7 kommenttia:

Karoliina kirjoitti...

Juu mä ainaki ymmärrän. Mehän käytiin välissä hotellilla, kun mua vaan itketti niin paljon ekan radan jälkeen. Olisi kans joo pitänyt luottaa et Shokkikin tulee mun liikkeen mukana puomille, eikä vetää sitä puomista ohi :( Tuo vaan harmitti niin paljon.

Sit ku sai naaman pestyä ja vähän mietittyä, niin sai tsempin seuraavalle radalle. Teillä on sentään vielä vuosi meitä enemmän aikaa :D Se ikä mua just ahdistaa :(

Ja te ootte niin taitavia teknisesti, et tuommoisesta ei voida kuin haaveilla. Huonoa tuuria nyt vaan ollut :( Ja ehkä sekin on vaikuttanut, jos ollut niitä jumeja, niin ei ole niin hyvää tuntumaa. En tiiä :(

Mut Kati ENSI vuonna varmasti onnistutte! Mä uskon niin!

anne kirjoitti...

Mua harmittaa niin pahuksesti sun puolesta. Teillä kun olisi oikeastikin mahdollisuuksia pärjätä noissa isoissa isoissa karkeloissa, niin miks hemmetissä ne koneen ovet ei aukea :(

Ensi vuonna joo ja blaa blaa blaa. Veetuttaa ihan varmasti tässä vaiheessa kuunnella tuota ja laskeskella, että vuosi vuodelta ne ensi vuodet käy harvemmiksi. Mutta molen ihan varma, että jonain vuonna teidän on tarkoitus vielä noihin skaboihin päästä. Olkoon se ensi vuonna!

Jos sä vaan tänä vuonna tahdoit sitä liikaa ja takaraivossa oli kuitenkin epävarmuus Mimmin jumien takia tms. Mistä tuota tietää. Agility vaan on niin perkeleen pienestä kiinni :-/

Miira kirjoitti...

Aika auttaa..

Mä en oikein osaa sanoa mitään järkevää.. muuta kuin että tiedän tasan tuon fiiliksen.. Mutta senkin mä tiedän, että vielä sä sieltä nouset, keräät sisua ja astelet ens vuonna VIELÄ nälkäisempänä viivalle hakemaan ja ottamaan sen paikan.

Semiä.

Jenni kirjoitti...

Voi sua :( Mä tiedän tunteen myöskin paremmin kuin hyvin, ja sen vuoksi en ole viitsinyt vielä mitään kyselläkään kun tiedän että pettymyksestä yli pääseminen vaatii oman aikansa. Hyvä kun sait nyt kirjoitettua asiat ulos, se auttaa ainakin hiukan.
Siellä syvällä suossa on vaan pakko välillä käydä että voi kehittyä ja olla vuosi vuodelta parempi kilpailija.

Kyllä se pian helpottaa, koita tehdä jotain ihan muita juttuja välillä ja nauti lomasta <3

Tuulikki kirjoitti...

Kuten Miira sanoi, aika auttaa ja uudet suunnitelmat sekä katse tulevaisuuteen!

Tsemppi Kati & Mimmi:)

Jonna kirjoitti...

eiköhän me molemmat olla ansaittu potku persuuksille ja pikku torut koirille. Sit masennus pois ja pää pystyyn ja kohti uusia haasteita sekä pettymyksiä!

Kati kirjoitti...

Kiitos teille kaikille <3! Kyllähän mä tiedän, että tää fiilis menee ajan kanssa ohi. Niin se on mennyt joka vuosi. Nyt vaan jotenkin kolahti vielä kovempaa kuin aiemmin ja joudun rämpimään pinnalle vähän syvemmältä. Me oltiin muka niin hyvässä iskussa. Voi toki olla, että Mimmin jumiutuminen hieman haittasi, mutta en usko, että mitenkään ratkaisevasti.

Nyt vaan lomailen nää jäljellä olevat 2,5 viikkoa ilman mitään paineita. Jos huvittaa mennä treeneihin niin menen. Jos ei huvita niin en mene :-)

Jonna: potkut omaan persustaan tarvitsen kyllä, mutta Mimmi ei mitään toruja kaipaa. Valitettavasti se olen kyllä minä, joka sen koiran ohjasi päin jotain...