keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Jannun kuulumisia 2.12.2019 - 8.1.2020

Kauhean laiskasti näköjään tänne muistan/jaksan kirjoitella. Laitan tähän nyt kuitenkin joitain Jannun kasvukuvia ja vähän jotain juttuakin.

2.12.2019 / Jannun jalat on alkaneet venyä ja korvat pysyvät koko ajan enemmän ja enemmän pystyssä.


7.12.2019 / Kovasti Jannu aina haluaisi syliin, mutta ei vaan muka pääse sohvalle.


9.12. / Jannun paino 6,3 kg, ikää 15 viikkoa. 

15.12. / Korvat ovat alkaneet vähän lurpattaa kärjistä. Silti edelleen ihanat korvat 😍


21.12. / Jannu vähän vajaa 4 kk ja painoa 6,9 kg. Hampaiden vaihto on alkanut ja ylhäältä onkin lähtenyt yksi hammas.


29.12. / Jannu pääsi omin avuin sohvalle ja otti siitä kaiken ilon irti 😂. Käväistiin puntarillakin tänä päivänä ja painoa oli 7,4 kg ja ikää 18 viikkoa eli pari päivää yli 4 kk.

 

3.1. 2020 / Painoa pienellä tänään 7,9 kg.

4.1. / Jannun hammasmuotia 😊. Ylhäällä keskellä kasvaa jo hienot uudet hampaat ja kaksi seuraavaakin on jo tuloillaan. Alhaalla myös kaksi keskimmäistä hienosti kasvussa ja seuraavatkin jo heiluvat.


5.1. / Ison pojan näköinen jo 😊


Agilityn suhteen ollaan tehty vähän alkeita ja oikein kivalta näyttää. Putken osaa jo tosi hienosti ja takaakiertoihin olen saanut mukavasti vauhtia ja lähtee jo kivalla asenteella aika kaukaakin sinne. Sylkkäriä ja poispäinkäännöstä ollaan tehty ihan vaan tasamaalla ja kivasti se niihinkin ohjauksiin on tullut mukaan. Kontaktin 2on 2off asentoa ollaan myös aina silloin tällöin otettu. Myös istumista ollaan harjoiteltu, mutta ihan liian vähän eikä ole siihen vielä kovin hyvää kestoa saatu, mutta eiköhän sekin ajan kanssa tule. Maahanmenoa olen alkanut myös opettaa.

Sisäsiisteys on siinä mallissa, että päivisin ei enää juurikaan vahinkoja ole tullut kun olen vaan itse heti päästämässä pihalle kun kaveri herää tai on ollut jo vähän pidempi tauko edellisestä kerrasta. Vahinkoja tulee oikastaan vain silloin kun Jannu painii Hepun kanssa ja käy vähän niinkuin salaa pissalla. Positiivista on kuitenkin se, että osaa käydä silloin aina paperilla asioilla. Tällä hetkellä on vain yhdessä paikassa (entisen neljän paikan sijaan) paperit ja hienosti sinne aina hakeutuu. Öisin on mennyt aika kivasti, mutta mä olen aamuisin ollut vähän liian hidas ja Jannu on ehtinyt lorotella kunnon lätäkön ennen kuin olen ehtinyt päästämään sen pihalle. Tänä aamuna olin tarpeeksi nopea ja asiat tehtiin ulos. Eli ensimmäinen yö ilman mitään vahinkoja 😊

Ei kommentteja: