maanantai 17. lokakuuta 2011

Sleepless-päivä ja Gimma pääsi treenaamaan

Lauantaina oli Pian järjestämä Sleepless-päivä hänen kasvateilleen. Minäkin osallistuin sinne Pimun kanssa. Ensin oli nuoremmille Sliippareille tarjolla agilitya. Menin myös tuota katsomaan kun sai osallistua rataan tutustumiseen ja koulutukseen ilman koiraa. Hain Pimun vasta sitten paikalle kun agility oli jo loppumaisillaan. Pimu sai mennä putken kaksi kertaa. Oli onnellinen mummeli ♥

Aurinko paistoi koko päivän, joten sää oli mitä parhain päivän järjestämiselle. Ajankohta vähän etukäteen pelotti kun olisi vaikka lunta voinut jo sataa. Onneksi ei kuitenkaan näin käynyt. Oli tosi kiva tavata muita Sleepless-shelttejä ja heidän omistajiaan. Varsinkin Pimun veli Lupus oli oikein kiva nähdä. En ole tainnut sitä nähdäkään sitten pentulaatikon. Ihana papparainen se oli!

Sunnuntaina pääsi Gimma parin viikon harrastustauon jälkeen tokoilemaan. Voi että kun tyttö oli onnellinen ♥. Se oli ihan hulvattomalla päällä :-D. Leikki itsekseen pallolla, joka aiemmin ei ole oikein kelvannut. Nyt se oli paljon mukavampi kuin patukka.

Noutoa otettiin ensin Pekka Korrin vinkin mukaisesti jatkoheiton kanssa. Minä heitin kapulan ensin ja Susanna heitti vielä pidemmälle. Käsky kun kapula iskeytymässä maahan, mutta kuitenkin vielä liikkeessä. Gimma lähti tosi hyvää vauhtia hakemaan ja toi ihan yhtä hyvää vauhtia takaisin, vaikka seisoin normaalisti enkä kehunut. Vapautin kyllä lelulle jossain vaiheessa. Toinen toisto ja nyt vapautus aika paljon myöhemmin. Ei hidastanut siltikään. Jess! Niin hyvä vinkki tuo jatkoheitto ja patsastelu.

Luoksetulon pysäytystä otettiin kierrättämällä siivekkeen ympäri. Ensin kierrätys läpijuoksuna, sitten käsky ja pallo lensi saman tien. Toinen toisto käsky ja pallo lentää samaan aikaan ja mitä tekee Gimma, jää paikalleen. Mun piti vapauttaa se pallolle :-D. On se niin ihana ♥. Vielä toisto pelkällä käskyllä. Hyvin pysähtyy. Lopuksi läpijuoksuna. Jälkeen päin tajusin, että taisin pysäyttää aina aika lailla samaan paikkaan, melkein heti kun oli kiertänyt siivekkeen. Tuohon täytyy jatkossa kiinnittää huomiota, että vaihtelen etäisyyksiä.

Hyppyä otettiin myös kun päästiin ihan oikeaa hyppyestettä treenaamaan. Koitin ensin ihan liikkeenä. Lähtee hyvin hypylle ja istuu hyvin, mutta vähän vinoon eikä sen takia hypännyt hyppyä takaisin. Tätä sitten treenattiin niin, että jätin Gimman hypyn taakse vinoon. Ensin vain vähän ja koko ajan vaikeuttaen. Ensimmäisellä kerralla vähän autoin kropalla. Muilla kerroilla ei enää tarvinnut apua. Oli vaan sen näköinen, että joo, joo, kyllä mä tiedän, että tuo pitää hypätä. Tuota pitää jatkossakin vielä muistaa treenata.

Lopuksi vielä vasemmalle käännöksiä. Yritin tehdä Korrien opin mukaan ympyrää vasemmalle imuuttamalla. Treenin tarkoitus on kuitenkin opettaa koiralle takapään käyttöä ja sitä sen ei tuossa tarvinnut tehdä. Susannan vinkistä pyörin sitten paikallani vasemmalle edelleen namipalkalla. Tai yritin. Mä kuulema liikuin koko ajan. Omasta mielestä olin ihan samassa pisteessä koko ajan :-D. Totesin, että ei ole mun juttu. Menee vaan pää sekaisin. Päätin jatkossa tehdä ihan vaan paikallaan käännöksiä ja lelupalkalla. Katsotaan kuinka käy.

Ei kommentteja: