sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Hepun kanssa leikkimistä ja hypyn tarjoamista / Daamin treenit

Perjantaina kokeilin Hepun kanssa ensimmäistä kertaa, miten se leikkii lelulla. Ja hyvin muuten leikkii! Tarttuu kiinni, pitää kiinni ja murisee :-). Kun tuo osuus meni noin hyvin niin otin fokusointia lelulle. Sekin meni varsin kivasti siihen asti kun pääsi lelulle ja lähti sen kanssa karkuun :D. Oli pakko hakea toinen lelu kaveriksi, että saan koiran mun luo, eikä lähde viipottamaan ties kuinka kauas. Tämä keino toimi varsin hienosti.

Perjantaina tehtiin myös ensimmäistä kertaa hypyn tarjoamista. Äkkiä se hoksasi jutun. Otin päädystä muutaman toiston ja sitten myös hypyn edestä. Näppärä Heppu tajusi molemmista suunnista "hypätä" :-)

Heppu on sitä mieltä, että tuo jatkuva kuvien napsiminen voisi jo loppua :D

Ruuan antamisessa on päästy siihen pisteeseen, että voin laskea ruokakupin lattialle ja itse nouista seisomaan ja jopa odottaa hetken ennen kuin vapautan kupille. Kyllä nuo vaan äkkiä oppii kun väärällä toimintatavalla ei saa haluamaansa :-)

Daamilla oli lauantaina Jennin valmennusryhmän treenit. Ne meni tosi kivasti. Daami osasi juttuja, joita en tiennyt sen osaavan. Tai ehkä se olinkin minä, joka osasi sitä nyt ohjata loogisesti. Kummin vain, mutta olipa kivaa :-). Lisäksi se pari kertaa napsi ylimääräisen esteen kun ohjasin huonosti. Tästä mä olen enemmän kuin onnellinen! Daami meni kyselemättä sinne, minne minä viisasin. Hyvä Daami!! ♥

Hepun kanssa kävin myös hallissa sisällä ja se sai siellä melkein heti haukkuhepulin kun kuului kivoja ääniä radalta. Näköyhteyttä radalle ei ollut, mutta näytti pelkkä ääni riittävän. Kerran aiemminkin olen sen kanssa tuolla hallilla käynyt ja silloin oli sama juttu. Molemmilla kerroilla olen aika lailla heti vienyt tilanteesta pois. Olen miettinyt, että mitä tuossa pitäisi oikeasti tehdä, mutta sain FB:n puolella vahvistuksen, että tuo on oikea tapa lähteä tilanteesta pois. Heppu on muutenkin hyvin haukkuherkkkä. Kotioloissa yrittää välillä komentaa nopeampaa toimintaa, mutta haukkumalla ei mitään meillä saa. Odotan aina, että hiljenee ja sitten vasta tapahtuu. Katsotaan kuinka mun tämän tyypin kanssa käy. On niin erilainen kuin mikään meidän aikaisemmista koirista. Sinänsä kiva, että ei kaikki samanlaisia olekaan, mutta aina pitää sitten miettiä, että mitenkäs tämmöisen hemmon kanssa pitäisi toimia.

Tänään tehtiin lelun kanssa jälleen fokusointia Hepun kanssa. Nyt meni siinä mielessä paremmin, että lähti jo tuomaan lelua mua kohden. Tiputti toki kun näki, että mulla on toinen lelu tarjolla. Tämähän meni varsin helpposti :D *takapakkia odotellessa*

Ei kommentteja: