sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Perjantain (1.9.2017) hyppytekniikka Hepulle ja Daamille

Heppu ja Daami oli toisella hyppytekniikkakurssikerralla (apua kuinka pitkä sana!!) varsin päteviä molemmat ♥

Heppunen pääsi tekemään kasvavaa sarjaa ja etäisyyden arviointia. Kasvava meni hienosti, mutta etäisyyden arvioinnissa meni vähän askeleet sekaisin kun ihan ekaa kertaa sitä tehtiin. Hienosti pieni poika siitä lopulta selvisi. Pikkuisen oli Heppu puhki tuon etäisyyden arviointitreenin jälkeen kun ei meinannut jaksaa edes autoon hypätä :D. Taitava Heppunen ♥

Daami teki lämmittelynä myös kasvavan sarjan ja se meni tosi hienosti heti ekalla kerralla. Ei ikinä ole noin hienosti heti tehnyt! Laskeutumisharjoitus meni myös heti varsin hienosti ja siinäkin on ollut ennen kovasti paljon ongelmia. Viimeisenä oli etäisyyden arviointi pisimmästä välistä lyhempään ja takaisin pidempään. Ikinä ennen ei oltu tätä tehty näin ja meni oikein hienosti. Yksi väli oli hankala mennen tullen, mutta tämä on kuulemma ihan normaalia, että koirilla on ne omat hankalat välit. Niin fiiliksissä olin Daamin treeneistä, että ehkä me nyt hetki ainakin treenataan vain hyppytekniikkaa kun siitä saan hyvän fiiliksen ja Daami on oikeasti tosi taitava noissa ♥

Ei kommentteja: