torstai 24. syyskuuta 2009

Agilityn MM-kisat ja ontumista

Gimma oli viime viikonlopun Jennin ja Markon luona ja pääsi kisaamaan Jennin kanssa Tampereelle. Oli sen ensimmäiset 2-luokan kisat ja Jenni oli vain kerran pikaisesti treenannut sen kanssa. Tuomisina oli kaksi hyllyä :-D. Radoissa oli tosi hyviä pätkiä, mutta myös harmittavia kieltoja. Ensimmäiseltä radalta olisi ehkä joku tulos tullut, mutta Gimma ottin lentokeinun niin Jenni päätti ottaa sen uudelleen, mikä olikin oikein hyvä ratkaisu! Tällä radalla onnistui niisto tosi hyvin sekä loppusuoran irtoaminen eteen-käskyllä oli aikasta makee! Toisella radalla tipahti yksi rima valssissa ja tuli kielto hypylle ja sitä korjatessa Gimma karkasi putkeen. Muuten rata oli tosi hieno! Ei ollenkaan hassumpi avaus 2-luokassa noin pienellä treenaamisella. Kiitos Jenni Gimman ohjastamisesta :-)

Viikonloppuna oli agilityn MM-kisat Itävallassa. Ostin live videolähetyksen kisoista, joten istuin koko viikonlopun tietokoneen ääressä :-P. Lähetys toimi yllättävän hyvin. Muutama pidempi katkos oli aluksi, mutta lauantain ja sunnuntain toimi kyllä tosi hyvin paria lyhyttä katkosta lukuunottamatta. Oli tosi kiva jännittää livenä suomalaisten kisaamista. Ja kisat menikin ihan älyttömän hienosti!! Carolina Pellikka ja sheltti Kerttu voittivat minien yksilömaailmanmestaruuden!! Siis aivan mieletön saavutus!! Medit voittivat jokkuemestaruuden ja makseissa Elina & Omie olivat neljänsiä, Niinu ja Rhett viidensiä sekä Jouni & Yoko 14. Siis ihan mieletön menestys Suomella. Onnea ihan hirmuisesti teille kaikille!! Ootte taitavia!!

Sunnuntaina Gimma sitten tuli kotiin. Olikin jo kova ikävä pikkuista! Kun otin sen autosta pois kotipihassa niin lapsonen oli kolmijalkainen :-(. Aristi kovasti vasenta takajalkaa. Yritin sitä venyttää, vääntää ja kääntää enkä löytänyt mitään kipukohtaa. Varpaita myös vääntelin ja vetelin eikä aristanut. Silti ei halunnut jalalla astua. Seuraavana päivänä sitten sain reaktion aikaan vasemman takajalan ulointa varvasta väännellessäni, joten siellä se vika vissiin on. Itse varvasta en saanut kuitenkaan naksahtamaan kuten minua neuvottiin tekemään eli oletettavasti oli jotenkin venähtänyt. Ja viikonloppuna olisi Eyewitness-leiri, joten se siitä sitten...

Tänään edelleen ontui selvästi kun tulin töistä kotiin. Myöhemmin kun kävin käpyttelemässä niin ontuminen ei ollut enää kovin pahaa, juuri ja juuri huomasi pienen keventämisen. Reppana on joutunut ulkoilemaan valjaissa ja flexissä. Onneksi oli tallella vielä Lyylin perintöflexi niin ei tarvinnut uutta ostaa. Tavallisessa remmissä on jotenkin niin kamala kuljettaa koiraa metsässä, joten päädyin joustavaan remmiin. Hyvin sen kanssa menikin kun Gimma pääsi alkujärkytyksestä eroon... Sen ilme oli hyvä kun pistin ekaa kertaa sen elämässä valjaat päälle ja vein remmissä metsään. Onneksi ei kovin kauaa sitä ihmetellyt ja homma toimi oikein mukavasti.

Päätin tänään sitten kuitenkin lähteä leireilemään, vaikka agility ja paimennus on nyt poissuljettu juttu. Jenni on kyllä taitava ylipuhumaan mut vaikka mihin! Ehkä voisin siellä tokoilla kuitenkin pikkasen. Kiva päästä näkemään kaikki muut kasvattien omistajat ihan ilman treeniäkin :-). Lisäksi saan kuulema mennä aksaa vaikka Mimmin kanssa ja paimentamaan Looxin kanssa, joten en ihan toimettomana joudu olemaan. Harrikin on viikonlopun pois, joten miksipä en minäkin olisi :-)

Niin, ja Gimma on ilmoitettu Seinäjoen näyttelyyn :-O. Tämäkin todistaa, että mut ON helppo ylipuhua vaikka mihin :-P

Ei kommentteja: