torstai 18. heinäkuuta 2013

Agilitya ja tokoa

Eilen kävin Woffin kentällä ottamassa kolmen koplan kanssa pikku treenit. Piti Mimmin kanssa vahvistaa puomi-putki erottelua sekä kepeille menoa kun putki on tyrkyllä takana. Ja kyllähän se nuo osaa :-). Ajattelin, että kun ei ole paljon treenattu niin tuo olisi voinut unohtua. Lopussa pistin putken ihan puomin eteen ja jätin vain juuri ja juuri Mimmin mentävän raon. Taisi olla vähän ahdas kun Mimmi näytti hyppäävän kontaktin yli :-D. Mutta meni puomille. Mun taitava ♥

Gimman kanssa tietty piti ottaa samat jutut eikä senkään kanssa mitään ongelmaa noissa. Musta tuntuu, että Gimmalle on nyt tuon hypyn tarjoamistreenin myötä (vaikka sitä ei paljon ole tehtykään, eikä hae vielä kovin kaukaa hyppyä) sen kiellot on vähentyneet. Voi tietenkin olla myös niin, että minä jostain syystä olen nyt ohjannut tarkemmin. Epäilen vahvasti :-DD. Niistot meni tuosta noin vaan ilman kummempia varmisteluita. Oispa ihanaa, jos tuo auttaa meidän ongelmiin! :-)

Daamin kanssa otin myös jotain pientä. Ensin pelkkää vähän mutkalla olevaa putkea. Sitten lisäilin hyppyjä vähän loppuun ja alkuun ja jossain vaiheessa tein putken jälkeiselle hypylle valssin ja takaisin putkeen. Kivasti pieni meni ♥. Vauhdin hurmaa sillä ei touhussa vielä ole, mutta eipä ollut äitikoirallakaan vielä tuolloin. Eikä tarvitsekaan olla :-)

Illalla kävin tokoilemassa Hennan luona. Gimmalle luoksetulon pysäytyksiä, seuraamista liikkuroituna sekä hyppyä. Luoksetuloa on otettu kahden namikupin kanssa. Välillä pysäytetään ja vapautus koiran taakse ja välillä läpijuoksu ja vapautus mun taakse. Toi on tosi makeeta touhua koiran mielestä ja näyttää, että se myös tajuaa jutun. Seuraaminen liikkuroituna meni paljon paremmin kuin viimeksi kun osasin pyytää Gimmalta kontaktia ennen kuin vastaan liikkurille, että olen valmis. Avoimen hyppyä on tehty varmaan viimeksi kisoissa eli yli vuosi sitten :-P. Kokeilin huvikseni, miten Gimma menee sen liikkeenä. Ja sehän teki täydellisesti sen. Vähän se on ihana kun se ei unohda opittuja asioita kuten omistajansa ♥

Daamin kanssa vähän seuraamisen ja sivulletulon alkeita. Sivulle Daami tulee jo aika makeesti ja Henna meinasikin, että siihen voi jo liittää käskysanan kun sen noin hyvin tajuaa. Ja käsky ennen kuin koira on jo sivulla istumassa. Imuutusseuraamista otettiin kans ja siihen voidaan liittää jo käännöksetkin. Paikallaan kokeiltiin vasemmalle kääntymistä ja Daami ei osaa kyllä peräpäätään käyttää. Tuota pitäisi nyt jollain tavalla treenata. Kosketusalustan voisin kans koittaa opettaa. Sen verran kivalta näytti Hennan ruututreenit alustan kanssa, että ehkä se voisi olla ihan hyvä juttu. Sitähän voisi vaikka sitten kontaktillakin käyttää. Vähän olen ajatellut, jos Daamin kanssa koittaisi tuota tyyliä. Katotaan nyt. Mieli voi vielä muuttua kun mitään en vielä ole kontaktien eteen tehnyt :-D

Lopuksi otettiin vielä paikallemakuuseen meno. Sisu tarvitsi treeniä vapaana kehään menossa. Sen verran tehtiin makuuta, että laitettiin koirat maahan, käytiin jonkin matkan päässä kääntymässä ja palattiin takaisin ja koira sivulle. Tää oli oikeasti hyvä treeni! Mulla ei ollut tuostakaan mitään käsitystä, että osaako Gimma enää mennä mun sivulta maahan saatika nousemaan sieltä istumaan. Osasi se tämänkin edelleen :-)

Ei kommentteja: