tiistai 7. huhtikuuta 2009

Furminator sai uuden fanin - nimittäin minut :-)

Olen jo kauan haaveillut Furminatorista, mutta en ole raaskinut ostaa kun on niin pirun kallis eikä takeita sen toimivuudesta ole ollut. Toki juttupalstoilla sitä on kehuttu, mutta eihän niihin juttuihin voi uskoa kun mulle tuntemattomat ihmiset siellä kirjoittelee. Kun kuulin luotettavalta taholta, että se tosiaan toimii niin marssin Mustiin ja Mirriin ostamaan kyseisen vekottimen.

Hieman oli hauskaa kun luin sen käyttöohjeita. Voi käyttää vain puhtaalle turkille. Tämän kyllä vielä ymmärrän, mutta seuraava kohta: "jos koiralla on takkuja tai huopaantumisia turkissa niin koira pitää viedä sertifioidulle salongille ammatitaitoiseen hoitoon näiden poistamiseksi" :-D. Niin jenkkityyliä. No, mä kyllä pesin koirat kun en oikeesti edes muista milloin noi olen pessyt, mutta takut kyllä selvitin ihan itse :-D

Pimun otin tänään ensimmäiseksi urakaksi koska sen turkki on pahimman näköinen. Jo ensi vedolla totesin, että vehje on ihan älyttömän tehokas. Karvaa pöllysi ihan kamalasti. Touhusin varmaan tunnin verran Pimun kimpussa eikä loppua näkynyt. Oli pakko lopettaa kesken kun piti käydä sheltit rokotuttamassa ja sen jälkeen jatkoin Pimun hoitoa. Pimu laihtui ihan silmissä! Sen kadoksissa olleet kylkiluut löytyi ja mummo kapeni normaalikoiran mittoihin. Ja mä oon luullut, että Pimu on lihava! Kuinka tyhmä olen ollutkaan... reppana on ollut kauheen paksun pohjavillan peitossa ja siksi kylkiluut eivät ole tuntuneet. Siitä tuli jälleen oikein nätti sheltti hoidon jälkeen. Harmi kun en tajunnut ottaa ennen ja jälkeen kuvia, siitä olisi hyvin nähnyt eron.

Mimmi oli onnistunut aika hyvin pudottamaan jo kaikki karvat, joten sen hoito ei kauaa kestänyt. Se mikä Mimmin furminoinnissa oli hassua, että se ei niskuroinut mulle ollenkaan. Se inhoo harjaamista ja kampaamista ja yrittää koko ajan näykkiä ko. välinettä (ei onneksi mun käsiä kuitenkaan). Furminatoria se ei yrittänyt kertaakaan napata vaan oli tosi nätisti koko hoidon ajan. Gimmankin vetelin laitteella läpi. Sillä ei oikein kärsivällisyys meinannut vielä riittää pidempään hoitoon, joten otin vain enimmät pois. En ole pahemmin sitä harjaamiseen totuttanut niin taisi tollanen isompi operaatio olla vähän turhan paha. Kyllä se ihan nätisti antoi hoitaa, mutta yritti karata tilanteesta vähän väliä. Ens kerralla varmaan menee senki kanssa jo paremmin.

Rokotuksilla Pimun sydän kuunneltiin jälleen ja saatiin hyviä uutisia, sydämen tila oli pysynyt samana kuin aiemminkin. Toivotaan, että pysyy vielä kauan aikaa näin!! Punnitsin myös koirat ja mun "läski" Pimu painoin 6,1 kg, Mimmi oli 5,7 kg ja Gimma 15,7 kg. Pimun paino kyllä vähän ihmetyttää kun oli noin pieni, mutta ehkä siltä on lihakset jo kadonneet ja siksi painoi noin vähän.

Huomenna menen päivätreeneihin Mimmin ja Gimman kanssa ja sitten suuntaan auton nokan kohti Sipoota. Kisataan perjantaina Helsingissä ja Sunnuntaina Turussa.

Hauskaa pääsiäistä kaikille lukijoille :-)

5 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Hauskaa Pääsiäistä ja tsemppiä kisoihin :)

Karoliina kirjoitti...

Tsemppiä kisoihin!! Harmi, ku ei nähdä. Me ollaan tulossa sunnuntaina Purinalle :( Mut ehkä sit stadi gameseissä viimeistään!
Hauskaa pääsiäistä!!

anne kirjoitti...

Hauskaa Pääsiäistä je kisaonnea!

Furminator on kyllä oiva vekotin. Tosin sisällä sitä ei kannata käyttää.

Päivi kirjoitti...

Täälläkin yksi furminator-fani ilmoittautuu! Ninniltä lähtee kesällä kaikki pois ja kivaa on niin mulla kuin koiralla :)

Miira kirjoitti...

Kisaonnea!! Ja ni: mäkin shoppasin ko. vekottimen Tanoereelta. Minen vaan vielä ole ollut yhtä tehokas sen kanssa.. jospa vielä, joku päivä.. ;)