keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Pääsiäiskuulumiset

Keskiviikon päivätreenit olikin aika mielenkiintoiset. Siellä oli edellinen agilityrymä katsonut, että seuraavat treenit on varattu mulle ja olivat jättäneet kaikki kontaktiesteet levälleen. Ei siinä mitään, näinhän asia toki on sovittu, mutta mä olin siellä yksin ja mun jälkeen tuli tokoryhmä, joten mun piti yksin rehata ne kontaktit kentän reunalle eikä se ollut mitenkään helppo homma. Sain kuin sainkin esteet rehatuksi reunoille, mutta kauan siihen meni kun piti aina pikkusen toisesta päästä siirtää ja sitten taas toisesta päästä. Varsinkin puomi oli aika vaikee nakki. Itse treeneistä en enää juurikaan muista mitään, joten ei siitä sen enempää. Treenien jälkeen kotiin, suihkuun ja autoon ja nokka kohden Sipoota.

Torstaina käytiin Anjan kanssa treenaamassa Oreniuksen hallilla. Siellä oli ihan mukava valmis rata meitä odottamassa. Koitettiin nollalla päästä rata läpi, mutta ei ihan onnistunut kummallakaan. Grim taisi tulla viimeisen esteen ohi ja Mimmillä tuli yksi kielto kun en ohjannut takaakiertoa loppuun saakka. Kaiken kaikkiaan jäi tuosta ihan kiva fiilis. Lopuksi otin vielä muutaman toiston puomin kontaktia ja yritin vahvistaa keinua lelupalkalla.

Gimman kanssa otin kans pikku pätkiä ja se meni ihan kohtuullisen kivasti. Oli myös mukava kuulla, että Anjan mielestä Gimma hyppää hyvin, itse kun sitä ei oikein näe. Lopuksi otettiin vähän tehotreeniä leikkaukseen kun mä en sitä osaa tehdä oikein. Saatiin se sujumaan aika mukavasti. Voi kun mä tuon vielä joskus oppisin!

Perjantaina kisat alkoi Purinalla klo 8:00 mineillä. Ensimmäisenä oli hyppyrata ja se onnistuikin heti aika mukavasti ja tuli voitto kotiin :-). Seuraavalla radalla tuli pujotteluvirhe, meni kakkosväliin. Oli sellainen aika loiva avokulma ja kai mä en sitä sinne sitten yhtään ohjanut kun meni väärin. Oletin vaan, että kyllähän se tuon menee vaikka miten päin. Kolmannella radalla tuli puomin kontaktivirhe. Rata jatkui puomin jälkeen taaksepäin, joten en päässyt yhtään vedättämään ja näin paukahti virhe. Tää on kyllä meidän heikko kohta. Kisojen jälkeen Anjan luo muutamaksi tunniksi ja takaisin hallille katsomaan maxeja. Siellä oli kylmä!! Anja voitti Grimin kanssa yhden radan :-). Päästiin lähtemään kotiin muistaakseni vasta joskun kymmenen aikaan illalla.

Lauantaina ajettiin Turkuun ATT:n hallille ev-maajoukkuekisaan. Huittisen Harri oli tehnyt mukavan hyppärin. Mä mokasin heti alussa törkkäyksen kepeille ja siitä saatiin kielto. Oli pakko ottaa uusintastartti ja siinä törkkäys onnistui, mutta mokattiin sitten jotain muuta. Nyt en kyllä yhtään saa päähän mitä tapahtui, mutta hylly tuli kuitenkin tulokseksi. Illalla käytiin treenaamassa Hitti-areenalla. Otin Gimman kanssa siellä jotain pientä. Oli kiva nähdä, että nyt Gimma hyppäsi ja liikkui tuolla hallilla ihan normaalisti kun viimeksi ei meinannut millän suostua hyppäämään. Treenit meni mukavasti. Mimmin kanssa otettiin vain puomin kontakteja pari toistoa sekä pari keinua.

Sunnuntaina jälleen kisat alkoi mineillä klo 8:00 aamulla. Ensimmäisellä radalla tipahti yksi rima, toisella radalla tuli rima ja pujotteluvirhe. Mä oon selvästi alkanut hätäillä noita pujotteluunmenoja kun nyt tulee virheitä. Tässäkin kyseessä oli lievähkö avokulma kuten perjantainkin radalla oli. Kolmas rata oli hyppäri ja siinä keskityin ohjaamaan joka hypyn ja näin rimat pysyivät. Pujottelukin onnistui, vaikka kyseessä oli n. 90 asteen avokulma. Kyllä Mimmi osaa kun sitä vaan ohjataan! Tältä radalta nolla ja voitto! Noora ja Bono kakkosia, jääden vain 0,04 sekuntia meille.

Minien jälkeen mentiin syömään ja hotellille päiväunille. Neljän maissa jälleen takaisin hallille jännäämään maksien ratoja. Jaakko ja Zen taisivat voittaa kaikki radat ja Anja oli Grimin kanssa yhdellä radalla toinen. Muita en kyllä millään muista... Hallilla tuli jälleen kylmä katsojan paikalla. Anjan luona oltiin joskusn puoli yhden maissa yöllä.

Maanantaina heräsin siihen, että mun silmät oli ihan kamalan kipeät, sattui kun katsoi vähänkään sivuun. Noin mulla tapaa olla silloin kun on kova kuume. Nyt ei kuitenkaan olo ollut kuumeinen, vähän kyllä voimaton. Anja kehoitti mua mittaamaan kuumeen, mutta en halunnut koska kuumetta ei ole kun sitä ei mittaa ;-). Käytiin lenkillä koirien kanssa ja mä lähdin ajelemaan kotiin. Kotona sitten mittasin kuumeen ja sitä olikin 38 asteen verran. Taisi kahteen kertaan hallilla värjöttely tehdä tehtävänsä. Tiistaina kuumeen lisäksi tuli yskä ja nuha, jotka jatkuvat edelleen. Kiva talvilomalla sairastaa. Tosin tämä on jo viimeinen talvilomapäivä. Sairaslomaa sain torstain ja perjantaina. Toivottavasti tässä tervehtyy, että voisi edes viikonlopun vapaapäivistä nauttia terveenä!

2 kommenttia:

pirkko kirjoitti...

pikaista paranemista ja onnittelut nolalsta!

anne kirjoitti...

Nyt koitat päästä eroon flunssasta ja pujottelupeikosta!

Onnittelut onnistuneista radoista!