torstai 23. huhtikuuta 2009

Ulkokauden korkkaus auringon paisteessa

Eilen päästiin vihdoin ja viimein ulos treenaamaan. Kiitos Eijalle Woff:in kentän vuokraamisesta! Ilman tätä mahdollisuutta treenit olisi edelleen vain haaveena... Mukana treenaamassa oli Mimmi, Gimma, Nano ja Frau.

Meidän seuraavat kisat on vappuna Seinäjoella ja siellä on tuomareina Esa Muotka ja Seppo Savikko, joten etsin heidän ratoja netistä. Sepon ratoja en löytänyt pikavilkaisulla yhtään, mutta Esan ratoja löytyi hänen kotisivuiltaan jonkin verran. Nappasin summissa yhden, joka oli tämän näköinen. Ei ollut mikään hankala. Voi toki olla, että en saanut joitain kulmia sellaiseksi kuin Esa oli ne ajatellut koska tuntui, että tuossa ei ollut mitään ihmeellistä. Luultavasti ainakin keppikulmasta tuli liian helppo.

Menin ensin Mimmin kanssa. Koitin härnätä sitä lähdössä, että varastaisi ja saisin sen palauttaa takaisin, mutta ei se treeneissä kyllä näytä varastavan ollenkaan. Istua nakotti niin nätisti vaikka mä tein mitä. Se on kyllä Hämeenkyrön palautuksen jälkeen pysynyt paikallaan myös kisoissa, joten ehkä mä turhaan tuostakin edelleen stressaan. Pitää kuitenkin pitää mielessä, että se saattaa varastaa kisoissa, että olen sitten valmiina palauttamaan sen takaisin.

Alun otin putken puolelta ohjaten. Sain sen hyvin, ei vilkaissutkaan väärää putken päätä. Meillä tuo väärä pää oli ehkä vielä enemmän tyrkyllä kuin tuossa piirrustuksessa. Putkelta keinulle ja se oli hieno! Keinu oli aika korkean näköinen ja etukäteen pelkäsin, että Mimmi ei edes mene sitä, mutta tosi hienon keinun teki. Pysyi jopa lupaan asti paikallaankin. Pussilta vetämällä aalle ja sieltä putkeen. Putkesta sokkarilla ja siitä meni nätisti hypyn kautta kepeille. Keppien päässä valssilla 11-hypylle. 12:lta valssilla muurille (joka oli meillä hyppy) ja putkeen. Kävin vähän suoristamassa ennen 15-hyppyä, jotta puomille tulee parempi linja. Puomin kontakti oli huono! Pysähtyi ihan liian aikaisin, vain etujalat juuri ja juuri kontaktilla. Loppusuora oli hyvä. Lelutreenit on tässä tuottaneet tulosta.

Yritin puomin kontaktia saada paremmaksi ottamalla vain kontaktia viemällä siihen puomin sivusta. Välillä pysähtyi tosi ylös ja välillä vain juoksi läpi. Mä en tajua! Että mä oon huono kun oon tuonkin saanut pilatuksi. Se ei näytä enää tajuavan oikeaa paikkaa ollenkaan. Millä mä sen sille uudelleen opetan? En halua mitään nameja alkaa kylvää puomin eteen... Yritin villata sen lelulla ihan hulluksi, että olisi raivoa mennä päähän asti, mutta turha toivo. Pakko oli viedä koira jäähylle ennen kuin oma hermo menee.

Toisella kerralla otin Mimmin kanssa vain pikku pätkiä. Alun otin nyt toiselta puolelta ja vein poispäinkäännöksellä putkeen. Tämäkin toimi hienosti. Koitin keinua vielä uudelleen ja edelleen oli tosi hieno keinu. Hienoa!! Kepeille lähetin pahoista avokulmista. Yritin oikein kuumentaa pitämällä Mimmistä kiinni, mutta se vähän ahdistuu tollasesta. Meillä lelukuumennus toimii paremmin. Tosin silloin se ei välttämättä ehdi hahmottaa missä ne kepakot oikein on. Hienosti se kuitenkin avokulman haki joka kerta. Taitava tyttönen :-). Puomin kontaktia yritin edelleen saada paremmaksi. Ehkä se nyt oli jo pikkuisen parempi. Otin sitten lopuksi puomin toiseen suuntaan ja Mimmi teki täydellisen kontaktin. Mitä hittoa mä tein siinä eri lailla? En tiedä, mutta en ottanut enää toistoja vaan lopetin siihen. Jäi kuitenkin suht hyvä mieli.

Gimman kanssa otin vain yhden session. Alku sekä vetämällä putkeen että poispäinkäännöksellä. Molemmat toimi hienosti. Kepeille vein ensin niin, että tein putkella sokkarin ja siitä kepeille, toisella kerralla jäin 9-hypyllä puomin puolelle ohjaamaan ja siitä lähetys kepeille ja leikkaus takana. Molemmilla tavoilla meni hienosti kepeille ja kesti leikkauksenkin. Kepeiltä eteenpäin otin samalla lailla kuin Mimminkin kanssa. Kivasti meni. Pussia koitettiin kerran kun oli vähän erilainen kangas kuin aiemmissa pusseissa eikä siinäkään ollut mitään ongelmaa. Loppusuora myös hyvä. Aan kontakti hyvä, puomilla ei meinannut osata hakea oikeaa paikkaa ollenkaan. Oon mä vaan taitava näiden kontaktiopetusten kanssa :-P. En sitten ottanut kontaktiesteitä kokonaisena ollenkaan kun ei pelkkä kontaktikaan sujunut.

Mulla pitäisi kotona olla joku puomin pätkä. Pitää varmaan se viritellä jonnekin, että saisin molemmille koirille paremmin päähän sen oikean paikan. Ongelmana on vaan se, että mä en koskaan koton muista etsiä sitä.

Mun oli tarkoitus treenata myös Colan kanssa, mutta se on vähän ontunut parina päivänä, joten sen treenit jäi. Susanna kuitenkin toi Colan paikalle ja me sitten vähän leikittiin keskenämme kentällä. Näytti olevan kivaa sekin touhu :-). Jestas, että voi "pienellä" dobermannilla olla kamalat voimat. Mun käsi meinas mennä sijoiltaan kun se innostui repimään lelua ja tappamaan sitä. Ja mä oon luullut, että Gimma repii lelua kovaa. Väärä luulo :-D

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oli livenä ihan helppo tuo rata, paitsi että ikävät kulma maxeille hyppy-pussi-A sekä 15 hypyn jälkeen puomille.
Pakko ottaa vauhti pois koiralta ennen pussia jotta ei mene takajalkojen jänteet sisään menossa -> koira kääntyy liian aikaisin ja jää jumiin Purinan huonossa pussissa :o/
Moni koira jäi enemmän tai vähemmän jumiin, G pyöri aikansa ja Iiro ei päässyt läpi lainkaan :o/
Jos koira tuli lujaa ja suorana ulos pussista tuli vaarallinen kulma A:Lee, Esa oli kuulemma ajatellut että jengi menis A:n vasempaa puolta...
Kepit paljon lähempänä seinää ja hyppy lähempänä puomia, 9 oikeaa puolta ei ollut menemistä.