torstai 3. syyskuuta 2009

Helppoa treeniä tällä viikolla


Kuva: Anna Cederholm

Tiistaina treeneissä oli joku Anders Virtasen 3-luokan rata. Oli aika helppo, mutta toki siellä oli vähän inhottavia kulmia ja pakollisia leikkauksia. Susanna, Henna, Eltsu ja Piia olivat menneet jo aiemmin kentälle ja me päästiin valmiille radalle yhdessä Jennin ja Markon kanssa.

Olisi näemmä pitänyt heti treenien jälkeen kirjoittaa niin muistaisikin jotain :-P. Mietitääs... Menin ensin Gimman kanssa. Heti alussa oli puomille meno ja puomin alla oli putki. Puomille tultiin vielä sellaisesta kulmasta, että koira varmasti näki putken ensin. Gimma taisi mennä heti ekalla kerralla oikein. Itse puomi edelleen aika hidas, mutta ei ehkä enää ihan toivoton. Aa oli hyvä, siitä oli loivasti vasemmalle pituus, josta 180 asteen käännös vasemmalle hypylle ja siitä sitten avokulmaan kepeille. Gimma haki kepit tosi hienosti ja kesti hyvin jättäytymisen ja sivuttaisetäisyyden oton. Pussi oli myös kuvioissa pikästä aikaa eikä siinä näyttänyt olevan mitään ongelmaa. Keinu oli myös hyvä. Loppuradalla oli pakollinen leikkauskohta ja sekin meni hirvittävän hienosti. Hyvä meidän pikku Gimma!

Mimmin kanssa tuli ongelmia puomille menossa, vaikka aloitin jo ennen edellistä hyppyä käskyttämään kiipeekiipeekiipee. Tää on ollut meillä tosi varma aiemmin, mutta nyt Mimmi meni putkeen. Kerroin Mimmille, että ei noin ja otin uudelleen ja taas se meni putkeen. Nyt sanoin vielä selvemmin, että ei noin kun kuuluu kiipee-käsky ja vielä kertaalleen uudelleen. Nyt onnistui ja kauheet kehut heti päälle. Mä olin oikeesti aika järkyttynyt, että kävi noin kun tuohon olen voinut aina luottaa ja aika tasaisin väliajoin ollaan tätä treenattu. Näköjään mikään ei ole varmaa... Muuten Mimmin rata meni hyvin. Onnistui keppien avokulma, kepeillä jättäytyminen ja sivuttaisetäisyyden otto, keinu oli kohtuullinen (ei päässyt kunnolla vedättämään), leikkaukset tosi hyviä. Lopuksi vielä alkurataa uusiksi ja nyt meni puomille hienosti.

Menin radan myös Konnan kanssa. Pitihän sitä nyt edes kerran päästä kokeilemaan kun joukkueessa sen kanssa starttaan sunnuntaina. Eipä sillä näyttänyt olevan mitään ongelmaa lähteä radalle mun kanssa, vaikka just vähän aikaa sitten oli mennyt Jennin kanssa. Otin lelun ja sanoin Konnalle, että nyt mennään ja se samantien lähti menemään ensimmäisen hypyn taakse. Ihana!! Itse rata meni hyvin. Saattaa tietenkin johtua myös siitä, että se osasi radan jo ja olisi varmaan mennyt sen oikein ihan ilman mun apuakin :-D. Yhdessä kohdassa sain kyllä muistutuksen siitä, että Konna ei tule hyvin vetoihin vaan tarvitsee siinä vastaisen käden apua. Putket oli ehkä vähän hitaampia kuin Gimmalla, mutta muuten se meni kyllä ihan sairaan lujaa! Oli oikein mukava mennä taitavan koiran kanssa :-)

Tänään treeneihin oli Piksu, Nennu ja Eltsu rakentaneet yhden Sari Mikkilän 1-luokan radan. Vähän oli rataa alkuperäisestä muutettu, joten aa-estettä ei ollut ollenkaan. Voi jestas, että oli helppo rata :-D, mentiin vaan päästä päähän lujaa. Oli siellä nyt muutama vähän oudompi kulma, mutta ei ne siitä mitenkään vaikeeta kuitenkaan tehnyt. Hyvä oli kuitenkin päästä Gimman kanssa tekemään oikeeta 1-luokan rataa, ettei sitten kisoissa järkyty :-D

Ensin menin Mimmin kanssa luukuttamaan tavoitteena hyvät kontaktit ja se tavoite kyllä toteutui hyvin. Puomi ei hetkeen ole ollut noin hyvä eikä kyllä keinukaan. Ehkä tollanen vauhtirata saa sille vauhtia myös kontakteille, tiedä tuota... Toisaalta kaiken vääntötreenin jälkeen oli aika kiva vaan luukuttaa menemään :-)

Gimman kanssa oli tavoitteena tehdä nollana läpi, mutta ei ihan onnistunut. Muutamassa kohdassa vedin ihan turhaan liinat kiinni ja sen seurauksena Gimma kieltäytyi esteistä. Nyt mun pitää tehdä mielikuvaharjoituksia Gimman ohjaamisesta, että osaan kisoissa viedä tarpeeksi pitkälle sen. Esteet ei vielä ime niin kauheen kovasti, että kestäisi mun paniikkijarrutuksia. Eikä mun oikeesti niitä edes tarvi tehdä kun Gimma on vielä sen verran rauhallinen menijä, ettei mulla sen kanssa ole minnekään kiire. Lisäksi sillä menee hypyissä paljon kauemman aikaa kuin Mimmillä. Mä vaan oon niin tottunut viemään Mimmiä ja sen kanssa mulla on periaatteessa koko ajan vähän kiire. Nyt mun pitää muistella Mimmin alkuaikoja kun saattelin sitä joka esteelle ja tehdä sama Gimman kanssa eikä olettaa yhtään mitään. Apua, millä ihmeellä mä saan tuon taotuksi päähäni!!

Hyvillä mielin kuitenkin lähdetään aloittamaan kisaura :-). Toivotaan sateetonta viikonloppua koska päivistä tulee tosi pitkiä. Lauantaina ensimmäinen maxi 1:n rataan tutustuminen on 8:30 ja viimeinen mini 3:n tutustuminen on 18:30. Sunnuntai on sitten vähän lyhyempi päivä, "vain" ysistä noin seiskaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lähdetään juuri Kotikoskille paimentamaan. Hoksasin sitten että herranen aika huomenna ekat kisat :-o
Onnea teillekin viikonlopun koitoksiin :o)

Anonyymi kirjoitti...

Niin siis ekat agilitykisat :o))