maanantai 7. syyskuuta 2009

Pikaraportti viikonlopusta


Kuva: Kati Kuuttila

Töissä kiirettä, joten ihan pikaisesti viikonlopun kisoista. Myöhemmin ehkä lisää.

Lauantaina Gimman ekat viralliset kisat eikä paremmin olisi voinut alkaa. Tehtiin kaksi nollaa, joilla molemmilla vielä voitettiin. Radat oli muuten ihan hyvät, mutta puomi sairaan hidas. Aiemmin on tullut hitaasti alas asti, mutta nyt pysähtyi jo aiemmin, vain etujalka kontaktilla. Vaadin kuitenkin molemmilla radoilla etujalat maahan ja sitten vasta jatkettiin matkaa. Tässä radat:
1. rata

2. rata

Pitkän odotuksen jälkeen Mimmin vuoro eikä mennyt hassummin senkään kanssa. Tuloksiksi tuli nolla, 5 ja nolla. Eli tupla puuttuu meiltä vielä. Sain ainoastaan yhden radan siirretyksi Mimmin radoista koneelle ennen kuin mun tietska sanoi sopimuksensa irti. Yritän saadaa muutkin siirretyksi, mutta en vielä tiedä milloin. Tässä Mimmin lauantain ensimmäinen rata.

Sunnuntaina Gimmalla oli yksi virallinen startti ja sama tuomari kuin eilen eli Eija Berglund. Tulokseksi tuli 5 kun saatiin kielto pöydältä (liukas pöytä). Eipä tuo mua pahemmin haitannut kun ei olisi oikeuttanut kuitenkaan 2-luokkaan nousuun kun samalta tuomarilta olisi ollut kaikki nollat. Eikä voi vaatia pöydän suoritusta oikein kun ei ole sitä edes koiralle opetettu.

Gimma oli OCA:n toisessa joukkueessa yhdessä Spacen, Hertzin ja Konnan kanssa. Jenni ystävällisesti lainasi mulle Konnaa :-). Gimma aloitti ja otti hyllyn. Marko ja Hertz hieno nolla, minä ja Konna vitonen riman tiputuksesta, mutta muuten siisti rata. Olipa hienoa mennä valmilla koiralla, joka meni kuin itsestään! Ankkurina sitten Marko ja Space teki nollan ja meidän joukkue tuli toiseksi pm-joukkuekisassa :-)

Mimmin joukkueessa oli Piia ja Lilo, Eltsu ja Nano sekä Marita ja Didi. En muista tarkkaan Lilon tulosta, pari kieltoa taisi tulla, mutta tulos kuitenkin. Nano lainaohjaaja Eltsun kanssa teki tosi hienon nollan. Maritalle ja Didille myös nolla. Minä sitten otin Mimmin kanssa puomilta kontaktivirheen!! Olipa tosi kiva paikka tehdä tuo pitkästä aikaa :-P. Onneksi ei pilannut mitään vaan silti voitettiin pm-joukkuekultaa :-)

Yksilössä hyllytettiin Mimmin kanssa agilityrata ja voitettiin hyppäri.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli mitä mainioin!! Oli kiva olla kisaamassa kun pitkästä aikaa oli melkein kaikki meidän seuralaiset paikalla :-). Kiitos kaikille mukavista päivistä!!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea, siistiä :o)) ja kylläpi se menee lujaa :-o
Pitäis taikoa meidänkin radat koneelle,onpa aika suuri ero profileissa tuomareilla...

Karoliina kirjoitti...

Onnea vieläkin! Aika sikahyvin lähti Gimman kisaura käyntiin :)

Anonyymi kirjoitti...

Suuren suuret onnittelut vielä tätäkin kautta! Ei voisi paremmin kisaura alkaa :)

terkuin Outi