lauantai 5. joulukuuta 2009

Gimma Seinäjoella kahden kympin ja yhden nollan arvoisesti

Jestas, että oli mukava kisata pitkästä aikaa Gimman kanssa :-). Mä olin ihan liekeissä ja mietinkin, että millään tuloksilla ei ole mitään väliä kunhan meillä on kivaa, ja olihan meillä. Tässä illan päätteeksi kommentit radoista. Kaikilla radoilla oli tuomarina Moilasen Mika.

Eka rata meni suunnitelmien mukaan kepeille saakka. Varsinkin 2-hypyn pakkovalssiin olin oikein tyytyväinen. Katsoin tutustumisessa, että koira näkee putken suoraan kun menee kepeille sisälle, mutta uskoin, että se ei Gimmaa häiritse. Sillä kuitenkin on kepit aika vahva este. Gimma meni oikein kepeille sisään, mutta kun mä jäin tosi paljon jälkeen alkoi se empiä, että eikö tätä mennäkään ja bongasi putken. Sain sen kutsutuksi sieltä pois ja jatkettiin rataa. Lopussa vielä okseri tipahti. Eipä ole kyllä tuota estettä kovinkaan paljon muistettu treenata, joten ei mikään ihme, että tipahti. Lisäksi mulla tuli siinä vähän kiire. Täältä löytyy tämä rata.

Seuraavana vuorossa oli hyppäri. Alussa piti saada tiukasti koira kääntymään 2-hypyltä, sen jälkeen kauheeta luukutusta putkelle saakka, jossa taas piti koira saada tiukasti kääntymään. Jälleen oli kepeille mentäessä putki tyrkyllä, mutta ei yhtä pahasti kuin ekalla radalla. Vähän etukäteen hirvitti kun oli niin kamalan vauhdikkaan näköinen rata. 2-hypyltä kääntö oli tosi hyvä. Mä en tiedä minkä mä siihen tein, ehkä se oli joku ihmisnuolen tapainen tai jotain, mutta hyvin toimi. Pidin oikean käden ohjauksen päällä kerrankin tarpeeksi pitkään ja vasemmalla otin Gimman mukaan. Sitten luukutettiin niin, että meinattiin valita putken sijaan hyppy, sain kuin sainkin käännetyksi Gimman putkeen. Putken jälkeen olisin halunnut mennä toiselle puolelle hyppyä ottamaan Gimman vastaan putkelta, mutta en kerennyt, joten otin käyttöön plään been, joka toimikin kohtalaisesti. Ihan vähän valahti turhan pitkälle. Vekkasin ennen rengasta ja vielä varmuudeksi huutelin Gimmalle, ettei vaan bongaa putkea. Ei kai se tässä ollut koko putkea edes nähnytkään kun meinasi tulla keppienkin ohi :-D. Loppurata olikin aika loogista menoa. Jossain vaiheessa mieleen tuli VAU-fiilis, jonka säin äkkiä pois hokemalla itselleni "loppuun asti, kaikki esteet pitää mennä". Rata löytyy täältä.

Viimeinen rata oli aika kinkkinen. Heti alussa oli kohta, joka aiheutti mulle vähän päänvaivaa kun en uskaltanut lähteä leijeröimään. Oletan, että tommoisessa kohdassa leijeröintiä en olisi onnistuneesti saanut tehdyksi treeneissäkään ilman palkka-apua. Tein sitten itselleni varman vaihtoehdon, joka toimi joten kuten. Vähän enemmän kun olisin ottanut alussa etumatkaa niin olisin voinut tehdä sokkarin putken jälkeen. Aa:n jälkeinen okseri kolahti, mutta kerrankin osasin ottaa sen niin, että jos tippui niin tippui, ei sille enää voi mitään. Se ei tippunut, luulin kyllä, että tuli alas. Seuraavan putken jälkeistä elämää mietin kans kauan aikaa. En saanut oikein mitään sopivaa sinne ja päätinkin sitten leikkailla oikein urakalla. Putken jälkeen oli sarjaeste ja sinne väliin olisin halunnut mennä ottamaan koiraa vastaan. Pelkäsin kuitenkin, että Gimma ampuu putkelta väärälle hypylle koska näin teki Vaasan kisoissa aika lailla vastaavassa tilanteessa. Sain Gimman pois väärältä hypyltä, mutta taisi liikaa jäädä hanskaan kun ei meinannut sitä oikeatakaan hypätä, joten tästä saatiin kielto. Se rohkaisi mua kokeilemaan reipasta sivuttaisirtoamista kepeillä ja sokkarin tekoa keppien jälkeiselle putkelle. Tämä onnistui mainiosti, mutta sitten mä taas tein sen, vedin liinat kiinni eikä Gimma hypännyt nenän edessä olevaa hyppyä. Aargh, että mä oon tyhmä!! Koitettiin jatkaa tuosta jotenkin maaliin, mutta ei ollut kyllä yhtään sujuvaa. Oli tarkoitus tehdä kaksi päällejuoksua, mutta en ehtinyt. Jälikäteen harmittelin, etten tajunnut tehdä viskileikkausta toiseksi viimeisellä hypyllä. No, enää sille ei voi mitään. Tässä tämä viimeinen rata.

Mulla jäi kisoista oikein hyvä mieli. Olin itseeni hyvin tyytyväinen, että en antanut Gimman hitaiden kontaktien ahdistaa itseäni. Ihan pikkasen se vaikutti rytmitykseen, mutta herneitä ei mennyt nenään tuosta missään vaiheessa.

Huomenna on sitten Mimmin vuoro kisata.

2 kommenttia:

Tiina G kirjoitti...

Onnittelut Kati! Parasta kun pystyit pitämään herneen pois nenästä ;D Ei mar. Onnittelut hyvästä asenteesta ja tiettykin 0-radasta :))

Anonyymi kirjoitti...

Mukavan näköistä menoa Gimmalla kokonaisuudessaan. Onneksi olkoon nollavoitosta!
Outi