tiistai 1. joulukuuta 2009

Moilasen rataa

Eilen töistä tuhatta ja sataa kotiin, pari karjalanpiirakkaa pikaisesti naamaan, koirat n. 20 minsan lenkille ja sitten suoraan treeneihin. Vähän liian kiire tulee treeneihin kun ne alkavat jo viideltä. Toisaalta tykkään tuosta ajasta koska sitten on treenien jälkeen hetki aikaa rauhoittua ennen nukkumaan menoa. Toisaalta olisi myös kiva hetkeksi rauhoittua kotiin ennen treenejä, mutta sitten vanhalla menee nukkumaan menon kanssa ihan liian myöhäiseen…

Seinäjoen kisojen 2-luokat tuomaroi Mika Moilanen ja sain ongituksi muutaman hänen radan. Kiitos Piiu :-). Tehtiin seuraava rata hieman kavennettuna versiona maneesin kapeuden takia. Aa:n alla meillä oli hämäyksen takia putki niin, että molemmin puolin aa:ta oli putken päät, ei kuitenkaan ihan kiinni aa:ssa.



Ensin Mimmin kanssa. 3-hyppy niistolla, joka vähän valui. Uusintakerralla tämäkin ok. Aa:lle ei ongelmaa kun vaan käskytin ja juoksin mukana. Keppien kulma oli jyrkempi kuin piirroksessa radan litistämisen takia, hyvin Mimmi sinne kuitenkin meni. Peruutin koko keppien ajan ja vaihdoin edessä puolta. Valssilla puomille ja tässäkin valssi vähän valui. Mä olen jo aiemmin tiedostanut, että mun valssit menee usein väärään suuntaan. Väistän jotenkin kokonaan hypyn edestä pois, jolloin koiratkin hyppäävät hypyn viistosti. Pitää yrittää tuota nyt työstää, että lähden liikkeelle seuraavaa estettä kohden aiemmin. Tää on varmaan tosi vaikea tehtävä koska olen niin kauan tehnyt tuota väärin.

Puomin jälkeinen hyppy takaakiertona, josta muurille ja lähetysyritys 12-hypylle. Jäi tosiaan yritykseksi kun ajauduin ihan liian pitkälle ja tämän takia sitten liike pysähtyi ihan kokonaan. Kun maltoin jäädä takaakiertoon vähän odottelemaan niin sain liikkeen sujuvammaksi ja myös Mimmin irtoamaan 12:lle. Nyt se myös irtosi 14:lle eikä tullut mun mukaan 13:n päällejuoksuun. Tahkottiin useaan otteeseen tuota kuviota, enkä sujuvaksi saanut sitä tuolla tyylillä. Tein sitten niin kuin olisin ajatellut kisoissa tekeväni ja se onnistui, eli valssilla 12 ja 13. Lopussa ehdin yllättävän hyvin juoksemaan ja pystyin tekemään 18:lla viskileikkauksen. Ensin tein jotain vippauksen tapaista 19:lle ja siinä Mimmi kyllä valui.

Gimman kanssa niisto onnistuu kun olen ylirauhallinen. Tosi vaikeeta kun Mimmin kanssa pitää olla nopea liikkeissään. Toivon, että Gimmakin pian oppisi lukemaan mun hosumisia ja malttaisi hypätä hypyn vaikka mä tekisin mitä. Ehkä se vielä joskus osaa… Aa:n alla oleva putkiansa ei toiminut Gimmalla, vaan se meni tosi hienosti aa:lle. Kepeille meno onnistui myös hienosti, mutta Gimma pujottelee sen verran nopeammin kuin Mimmi, että en ehtinyt peruuttamalla vaihtaa puolta. Otin uudelleen ja nyt menin ohi etuperin juosten ja vaihdoin puolta, hyvin kesti noinkin. Puomi oli kohtuullisen hyvä. Gimma alkoi vähän hidastaa ja sanoin sille mene vaan niin jatkoi hyvin matkaa loppuun. Tätä pitää miettiä, että pitäisikö sitä käskyttää tuossa lopussa. Mene-mene mulla on käytössä kepeillä, joten ei ehkä hyvä vaihtoehto puomille, mutta jos siellä sanoisi siinä lopussakin kiipee-kiipee. Pitääpä muistaa kokeille keskiviikon treeneissä!

Puomin jälkeen takaakierto hypylle ja Gimma lähtikin sinne yllättävän hyvin. Jotain takkua jatkotilanteessa tuli Gimmankin kanssa, mutta en nyt oikein muista mitä. Ei tainnut sekään heti irrota 12:lle, mutta toistojen jälkeen saatiin onnistumaan. Gimmakin meni sujuvammin kun valssailin 12- ja 13-hypyillä.

Seuraava ongelmakohta oli 17-hypyltä kääntyminen, tai oikeammin sen suorittaminen ja sitten vasta kääntyminen. Sain sen monen monta kertaa kääntymään ennen hyppyä, vaikka se oli ihan hyvää vauhtia sinne menossa. Kamalan herkkä se on mun jarrutuksille, suhinoille ja muille jutuille. Kai me se kohtuullisen sujuvaksi saatiin kuitenkin lopulta.

Otettiin puomille pientä hetsausta Markon ja Jennin avustuksella. Tehtiin samalla lailla kuin loppukesästä. Jenni villasi lelulla ja jäi odottamaan puomin loppuun, Markolla oli Gimma hihnassa ja mä kiihdytin sitä kiipee-kiipee-käskytyksellä. Gimma selvästi muisti tuon jutun kun oli saman tien ihan villinä :-D. Se meni sairaan kovaa vauhtia puomin loppuun ja mä vapautin sen melkein saman tien leikkimään lelulla Jennin kanssa. Muutama toisto otettiin tätä. Voi kun mä saisin sen yksinäänkin noin hulluksi!

Toinen pätkä tehtiin käänteisessä järjestyksessä ja jälleen menin ensin Mimmin kanssa. Pelkäsin, että en ehdi ohjaamaan putken jälkeistä hyppyä, mutta en muistanut, että Mimmin kanssa on enemmänkin ongelmana putkesta eteneminen hypylle, joten ei tullut kiirettä. Vähän vaan joutui tekemään töitä, että sain sen hyppäämään sen hypyn kun kaarratti mua kohden. 14-13 välistäveto hyvä ja poispäinkäännöksellä 13, leikkaus 12:lla ja edestä ohjaten 11 ja 10. Puomin jälkeinen hyppy leikkaamalla ja leikkaus myös kepeillä. Lopun 3-hyppyllä tein sylkkärin. Se ei tuohon paras mahdollinen ollut, mutta pitää sitäkin harjoitella kun olen siinä niin huono. Sylkkäri onnistui, mutta kääntyi vähän liian tiukasti, jonka takia en meinannut saada seuraavalle hypylle. Väkisin puskemalla onnistui kuitenkin. Otin lopun myös valssailemalla ja oli kyllä enemmän meidän juttu. Puomille viennin otin kertaalleen niin, että lähetin Mimmin sinne ja jäin itse jälkeen ja sitten vasta lähdin kipittämään mukaan. Ja nimenomaan kipitin sellaisilla lyhyillä askelilla, etten vahingossakaan juokse ohi kun tarkoitus oli saada se menemään loppuun mun edellä. Ja tää onnistui niiiin hyvin! Mimmi paineli edellä ja pysähtyi just sinne minne pitikin ja odotti mun vapautuiskäskyä. Vähänkö mä olin fiiliksissä tuosta!!

Gimman kanssa myös ongelmia putkesta etenemisen kanssa. Oletin, että se olisi sinne mennyt ihan itsestään. Laitoin sitten lelun valmiiksi 14-hypyn taakse ja muutama toisto näin palkan kanssa. Sitten alusta ilman palkkaa ja meni tosi hyvin. Poispäinkäännös 13:lle oli hyvä. Tämä vähän yllätti kun en mielestäni ole niitä Gimman kanssa aiemmin osannut tehdä. Jatkossa sitten räpelsin jotain enkä millään meinannut saada 10-hypylle, aloin varmaan liikaa ennakoida puomille menoa ja siksi Gimma ei sitä hypännyt. Otin sitten ihan takaaohjauksella kuvion, leikkaus 12:lla ja samalla jättäydyin vähän jälkeen ja vein muurille ja siinä kans leikkausliike takana, jolla sain kääntymään 10:lle ja jälleen leikkaus, että meni puomille. Olipa siistiä!! Etukäteen olin ihan varma, että en edes tuolla lailla osaa ohjata, mutta niin vain onnistui :-). Lopun sylkkäri oli tosi hieno, vaikka teinkin sen kuulema liian ahtaasti. Ja niinhän mä sen aina teen! En vain osaa antaa tilaa. Otin sitten uudelleen ja keskityin tilan antamiseen ja menihän se vielä paremmin niin. Jäin itse jumiin 4-hypyn taakse ja eteen-käskytyksellä sain Gimman menemään loppuun. Siistiä!

Keskiviikon treeneissä pitää muistaa treenata Mimmin kanssa kontaktilla pysymistä, vaikka mä itse nykäisen. Gimman kanssa pitää muistaa testata käskytystä puomin ja aa:n lopussa.
- Gimmalla käskytystä puomin ja aa:n alastulo-osuudella

Ei kommentteja: