perjantai 21. tammikuuta 2011

Treenit ja paljon lunta

Nytkö tämä kirjoittaminen alkaa tökkiä? Yllättävän hyvin olenkin jaksanut kirjoitella, mutta nyt tuntuu, että kaikki tulee viiveellä ja sitten ei muistakaan enää mitä on treeneissä tehnyt... Yritän kuitenkin.

Maanantaina olin agilityharkoissa Mimmin ja Gimman kanssa. Tehtiin yhdestä Jokisaaren Minnan radasta alkua. En ole kysynyt lupaa julkaisuun, joten en sitä uskalla tänne laittaa.

Menin ensin Mimmin kanssa. Pujottelussa otin ensin varmalla tavalla, lähetin pujotteluun ja leikkasin takana ja siitä menin keppien ohi ja seuraavalle hypylle, josta seuraavalle poispäinkäännös. Meni kivasti. Poispäinkäännöksenkin tein ihan oikein enkä vippaamalla kuten yleensä Mimmin kanssa. Toisella kerralla menin keppien ohi toiselta puolelta ja tein sokkarin päässä, hyvin kesti sen. Itse pujottelu oli Mimmiksi tosi hidas. Piia sanoikin, että Mimmi hyppii pujottelun kun se ennen on sukeltanut sen. Ehkä se sitten on edelleen kyljistä jumissa. Muuten kuitenkin tuntuu, että on ihan kunnossa. Hieronta-aikaa yritin varata, mutta en vielä sitä saanut.

Mitäs vielä? Rata oli aika helppo, eikä siellä siis ollut meille Mimmin kanssa oikein mitään ihmeellistä. Viskileikkaus onnistui kivasti sellaisessa kohdassa, missä en sitä varmaan koskaan olisi kisatilanteessa tehnyt. Hyvä tietää, että voin sen jatkossa tehdä hyvillä mielin. Puomin kontakti oli ihan jees.

Jotain Mimmin menosta edelleen puuttuu ja olen vähän kahden vaiheilla, että kannattaako sen kanssa edes treenata. Meillä on kaksi kertaa viikossa treenit ja oon nyt varannut paikan Gimmalle molemmille päiville ja Mimmille vain yhdelle. Toivon, että se sen kestää. Mä kuitenkin haluaisin sen kanssa vielä treenata ja kisata ja saada ne pari puuttuvaa irtonollaa arvokisoihin. Vähän silti ahdistaa, ja pelottaa, että hajotanko koiran kokonaan kun treenaan :-(

Gimman kanssa aika lailla samoja juttuja pujottelussa. Jestas, että se pujottelee lujaa!! Varmaan nyt oikein korostuu kun Mimmi ei parhaaseen pysty. Mä jouduin ihan tosissaan kipittämään, että pääsin ohi ja ehdin tehdä sokkarin keppien jälkeen. Ehdin, ja hyvin meni :-). Mulla on sellainen tunne, että Gimma ei ihan herkästi kesken pujottelua lopeta, vaikka tapahtuis mitä.

Kontakti oli ekalla kerralla ihan VAU! Aa oli täydellinen. Mulla oli namit alastulolla, mutta ei Gimma edes niitä huomannut :-D. Teki silti ihan täydellisen kontaktin ja vielä nopeesti. Puomilla myös namit valmiina. Gimma meni mun edellä hyvää vauhtia loppuun asti ja tosi hyvä kontakti, 2 on 2 off. Eikä taaskaan huomannut nameja :-D. Hmmm... onkohan toi hidastelu vaan mun päässä? Kun tiedän, että on namit valmiina  niin menee hyvin, vaikka ei koko nameista edes piittaa. No... toisella kerralla ei enää niin hyvin mennyt, mutta hyvin kuitenkin Gimmaksi. Tästä opin sen, että ei ehkä kannata liikaa toistoja ottaa.

Poispäinkäännös keppien jälkeisessä tilanteessa oli tosi hyvä. Tein sen aika kaukaa lähettäen hypylle ja meni empimättä, wuhuu! Keinulla otettiin vähän vauhtiharkkaa samaan tyyliin kuin viimeksi. Lelu jonkun metrin päähän keinusta ja juostiin kilpaa sille. Näytti oikein hyvältä nyt! Toivotaan, että kisoissa ei enää pelota tuo este.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä tuli ihan älyttömän paljon lunta! Mimmi hyppäsi aika lumettomalta kuistilta pihalle, jäykistyi kun upposi kokonaan lumeen ja hyppäsi paniikissa takaisin kuistille. Raukka upposi ihan kokonaan lumeen. Sitä oli tullut varmaan se 40 cm, mitä uutisissa sanottiin, että parhaimmillaan oli Vaasaan tullut. Mehän ei Vaasassa asuta, vaan noin 15 kilsan päästä sieltä, mutta varmasti saman verran tännekin tuli. Mulla jäi auto tienpäähän jumiin ja myöhästyin töistä sellaiset 40 minuuttia :-D. En saanut eteen enkä taakse sitä. Automaattivaihteinen on tuossa tilanteessa ihan perseestä! Ja vielä luistoneston kera. Ei mitään mahiksia päästä liikkeelle. Manuaalivaihteisella en ole ikinä jäänyt jumiin kun sillä osaan hyvin nytkytellä eteen ja taakse ja aina jossain vaiheessa sitten saa pitoa sen verran, että pääsee liikkeelle. Niin, ja lumitöissä meillä meni ihan vaan "hetki". Molemmat tehtiin yli kaksi tuntia lumitöitä :-P. Harri kolasi pihan ja minä tien.Jouduin lumitöiden takia jättämään treenitkin väliin. Ei olisi illan tunnit riittänyt molempiin.

Metsäpolkuja en ole jaksanut vielä käydä aukaisemassa. Olenkin käynyt Mimmin ja Gimman kanssa porkukelkkailemassa tiellä ja Pimun kanssa sitten erikseen kävelyllä. Mummokoira on ollut ihan täpinässä kun pääsee yksin mun kanssa lenkille ♥.

Ei kommentteja: