maanantai 31. joulukuuta 2012

Tokoa Gimman ja Daamin kanssa

Tuota noin, viimeinen toko-aiheinen kirjoitus multa täällä 14.1.2012. Voiko olla noin kauan viime treenistä?? Ehkä. Tai sitten en vaan ole jaksanut kirjoittaa kuten en monesta agilitytreeneistäkään ole jaksanut... Jos tosiaan on noin kauan edellisestä kerrasta niin ehkä olikin jo aika päästä tänään tokoilemaan :-D. Mukana oli Gimma ja Daami.

Gimman kanssa ensin ihan vaan seuraamista. Ensin pelkästään kontaktia sivulla olosta. Meinasi tyttö mennä maahan aina kun annoin sivu-käskyn. Kyllähän se lopulta sitten hoksasi mistä siinä olikaan kyse. Pikku seuraamispätkä. Jossain vaiheessa alkoi odottaa palkkaa ja otti vähän etäisyyttä, mutta kun palkkaa ei tullut niin tuli takas hyvään paikkaan ja siitä sitten palkka.

Ruutu oli tehtynä valmiiksi, joten päätin sitäkin ottaa. Edellisestä kerrasta oli niin pitkä aika, että ensin vein pallon Gimman kanssa ruudun takareunalle ja lähetys. Meni sairaan hyvin ja nopeasti ruutuun! Toinen kerta näyttöruuutuna. Edelleen ylihyvä vauhti ja taisi pysähtyäkin ilman mun käskyä sinne. Pitänee ottaa pysäytyskäsky mukaan tuohon, vaikka ei näemmä sitä tarvitse. Muistelen kuitenkin, että koira ei saa itsekseen ruutuun pysähtyä. Pallon heitin palkaksi ja sitten oli bileet. Gimma oli niin täpinässä ♥

Daamin kanssa näytin vähän makkaraseuraamista, että onko se yhtään oikeanlaista ja saatiin puhtaat paperit Hennalta :-). Katsottiin myös sivulletuloa ja siinä sain hyvän vinkin nostaa namikäden hieman nopeammin ylös niin Daamikin istuu nopeammin. Toimii! Kun Daami oppii vähän paremmin tuon sivulletulon niin sitten aletaan harjoitella myös käännöksiä paikaallaan.

Lopuksi vielä koitin, leikkiikö Daami lelulla tuolla hallilla ollenkaan. Vähän vaati härnäystä ennen kuin nappasi leluun kiinni, mutta sitten kyllä leikittiin hyvin. Kun annan voittaa lelun niin ei meinaa tuoda sitä mulle takaisin. Tähänkin sain hyvä vinkkejä Hennalta :-)

lauantai 29. joulukuuta 2012

Daami treffasi siskonsa ja yhden veljen

Tänään Daami pääsi vihdoin treffaamaan sisaruksiaan. Paikalla oli molemmat siskot, Manya ja Luna, sekä yksi veljistä, Prinssi. Monet treffit on jouduttu perumaan Daamin sairastelun takia ja nyt sitten onnistui :-). Ja mikä parasta, mukana oli myös Vantaalla asuva Manya-tyttönen kun oli perheensä kanssa viettämässä joulun aikaa Seinäjoella.

Pennuilla synkkasi heti tosi hyvin keskenään. Ei mitään tutustumista tarvittu vaan heti alettiin painia ja kirmata pitkin poikin pihamaata. Jossain vaiheessa taisi väsymys vähän jo painaa kun pieniä rähinöitä oli aina välillä, mutta ei sen kummempaa kuitenkaan.

Kiitos Katja ja Jani kun saatiin teille tulla treffailemaan :-)


Kuvia treffeistä löytyy täältä.

Vapaapäivän aksaa

Kävin perjantaina päivällä treenaamssa Hennan kanssa Koiviksen kasvihuoneella. Otettiin vaihteeksi ihan vaan tekniikkatreenit.

Tehtiin pakkovalsseja monta peräkkäin, samoin niisto-sokkareita ja saksalaisia. Sekaan mahtui myös twistiä ja backlappia. Siinäpä sitä oli jo eri ohjauksia viiden hypyn pätkään :-D.

Mimmillä onnistui kaikki molemmin puolin. Jopa se backlap, jota en ole aikoihin treenannut. Gimmalla meni myös muuten tosi hyvin, mutta niisto-sokkaria en osaa tehdä tarpeeksi hyvin vielä toiselta puolelta (siivekkeen kiero oikealta). Myös backlap vaati pientä säätöä. Mulla sama vika tuossa kuin sylkkärissä, eli käsi nousee liikaa jostain syystä. Sen kun sain kuriin niin johan toimi :-)

Daamikin oli mukana treeneissä ja koitettiin jälleen ottaa putkea. Kyllä se sen aika kivasti muisti :-). Otettiin myös takaakiertoa namikupin avulla ja hyvin meni, varsinkin vasemmalta puolelta kierrätettynä. Toinen puoli on mulle itselle heikompi. Toisella sessiolla otettiin yhtä "hyppyä". En halunnut laittaa rimaa maahan kun on aika vaarallinen, jos siihen päälle astuu. Niinpä laitoinkin sitten ohuen bumperin kun sellaisia näytti hallilla olevan :-). Ensin siis yksi hyppy ja sitten putki-hyppy, jossa hyppy aika lähellä putkea. Lopuksi vielä kaksi hyppyä peräkkäin. Kovin oppivaiselta vaikauttaa mun pikku tyttönen ♥

Kuva: Harri Haka-Aho

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

lauantai 22. joulukuuta 2012

Daamin sairaskertomus jatkuu


Daamin virtsatietulehdus voitettiin Sulfan voimalla. Mutta kun kerran on pentu, joka näemmä sairastaa vaikka ja mitä niin tulihan se uusi kuuri piankin kehiin. Tällä kertaa ripuli :-(. Viikon verran oli tuon pissatulehduksen jälkeen kunnossa kunnes aloi ripuloida lauantana (8.12.). Tottakai viikonloppuna!

Lauantaina söi vielä aamuruuan ihan kivasti ja päivälläkin närppi vähän sieltä ja täältä. Iltaruoka ei sitten maistunut enää ollenkaan. Eikä sunnuntain aamuruoka, eikä päiväruoka. Iltaruuasta syötiin kuitenkin lihat. Pikku paniikkia meinasi pukata. Onneksi vesi maistui, joten ei ollut vaaraa kuivumisestia, ainakaan mun ymmärryksen mukaan. Kovin vaisu ja väsynyt pentu kuitenkin oli :-(

Onneksi saatiin maanantaille aika lääkärille ja siellä Daami sai monta piikkiä niskaan. Taisi saada antibioottia, b-vitamiinia (kuulemma joskus auttaa ripuliin) ja vielä jotain kuumeeseen. Ei ollut lääkärin mukaan kuivunut, joten ei tarvinnut laittaa tippaan. Lääkkeeksi sai Tylosin-kuurin. Yhtä kuuria pienen alkutaival... Paino oli tippunut rokotuskerran 4,6 kilosta neljään kiloon ja tosi laihan tuntuinen tosiaan pieni oli :-(

Tylosin tehosi nopeasti ja ruoka alkoi maistua. Meidän iloinen penturiiviö sieltä löytyi jo seuraavana päivänä ♥. Mä niin toivon, että tässä olisi jo tarpeeksi ollut sairastelemista pienellä eikä enää tulisi uutta vaivaa. Virtsatietulehdusta koitetaan estää syöttämällä C-vitamiinia ja Karpaloatabuja. Ehkä ovat auttaneet kun ei ole uusinut, ainakaan vielä. Ripulia onkin sitten vähän vaikeampi estää. Ehkä voisi aina kuureina syöttää maitohappobakteereja. Nyt siitä on tauko kun on syönyt sitä noiden antibioottikuurien aikana koko ajan.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Daamin tulehdus ehkä takanpäin ja Gimman kanssa treeneissä

Ei ole uusia kuvia niin ei ole voinut kirjoittaa. No, ei ole vieläkään uusia kuvia (paitsi joitan kännykällä napsittuja), mutta pakko kai jotain on kirjoittaa...

Daamin pissatulehdus tuntui ensin paranevan antibiootilla kunnes alkoi muutaman päivän päästä jälleen pissiä ihan kamalasti. Soitin klinikalle ja hain uudet lääkkeet (Sulfa) maanantaina (19.11.). Maanantain pentu pieni oli kovin väsynyt, nukkui vain. Onneksi sain Halen kiinni ja sain luvan antaa vähän kipulääkettä. Vähän yli puoli tuntia kipulääkkeen jälkeen pentunen heräsi jälleen henkiin ♥. Tätä kirjoittaiessa uusikin kuuri on loppunut ja oikein hyvältä näyttää. Ensi maanantaina mennään ensimmäisille rokotuksille ja viedään samalla kontrollipissanäyte. Toivon todella, että kaikki on kunnossa. Ainakin mun silmään tuon pissiminen on normaalia pentukoiran pissimistä :-)

Daamin kanssa en kyllä vielä ole tehnyt oikein mitään järkevää kun tuo tulehdus on vaivannut mun päätä. Ei se kyllä Daamia ole vaivannut :-D. Jotain pientä kuitenkin on tehty. Ruokakupin voin laskea maahan ja itse suoristautua ja vasta sitten vapauttaa kupille. Jee! Yllättävän nopeasti tuo meni jakeluun, vaikka on ahne tapaus. Ehkä se just tuon ahneuden takia menikin niin nopeasi perille.

Makkaraseuraamista olen ottanut pari kertaa. En kyllä tiedä tajuaako tuo ahne pieni siitä yhtään mitään :-D. Kyllähän se mun makkarakättä seuraa, mutta aika holtittomasti. Häntä heiluu ihan hulluna ja makkarat katoaa suuhun alta aikayksikön :-D. Kunhan tuo tulehdus voitetaan niin sitten mennään näyttämään touhua vähän pätevämmille ihmiselle :-)


Mimmin kanssa käytiin Pawsin kisoissa 25.11.. Tuomarina oli ruotsalainen Veronica Bache. Radat oli kyllä tosi kivoja, vaikka tulostaso (enkä nyt puhu vain meidän tasosta) ei mikään mahtava ollutkaan.

Mimmi teki nollavoiton, hyllyn (kun otin puomin kontaktin uudelleen, rima sitä ennen oli kyllä jo tipahtanut) ja vitonen. Nollarata oli aika jees, vaikka musta tuntuikin, että on kova kiire ja olen väärässä paikassa koko ajan. Hyllystä ei muuta kuin, että tuplanolla meni rimaan ja sen jälkeen Mimmi loikkasi puolmilta. Viimeinen rata oli ihan jees. Kepeille en saanut avokulmasta suoraan vaan kiersi vaikka mistä (ilmeisesti peitin kepit) ja lopulta meni kakkosväliin.

Mimmin nollavoittorata. Ihanaa kun Matin vaimo (unohdin jo nimen, anteeksi) kuvasi tämän radan :-)

Keskiviikkona olin treeneissä Maalahdessa ja Gimma pääsi ensimmäistä kertaa mukaan mammaloman jälkeen. Viimeksi Gimma on mennyt agilitya karsinnoissa. Voi kun mun lapsi oli onnelinen ♥. Ja olin kyllä minäkin!! Minihypyillä mentiin, ainoastaan pituus oli oikean mittainen. Kyllä se osasi kaiken, eikä ollu oppinut tauon jälkeen lukemaan mun huonoa ohjausta mm. sylkkärissä :-D

Mimmi oli myös mukana. Mun piti sen kanssa vaan muistuttaa puomin kontaktista, mutta otin mä sitten muutakin. Aika paljonkin siihen nähden, että ei pitänyt ottaa... Puomiharkka meni mainiosti. Otin jälleen namipalkan käyttöön kun se tuota imee niin paljon paremmin kuin lelu.

Olen ostanut Lidlistä lapsiportteja tuota pentua varten. Ihan älyttömän halpoja verratuna ns. koiraportteihin. Maksoi 22.90€ / kpl ja esim. Mustista ja Mirristä koiraportit maksaa muistaaksenu 80 euroa halvimmillaan.

Älkää katsoko oven karmia ;-)





















































sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Daamin kuulumisia

Daamin kanssa on elämä alkanut sujua aika kivasti. Ruokakupilla maltti on kasvanut ja saan laskea kupin jo lattialle ja odottaakin hetken, ennen kuin annan luvan mennä syömään. Pari kertaa on tehty makkaraseuraamista ja kivasti se siinä kulkee mukana. Paljon muita "temppuja" ei sitten ole vielä opeteltukaan. Jos tempuksi voi laskea oman nimen tunnistamisen niin se on oikein hyvällä mallilla :-)

Sain vihdoin ja viimein valmiiksi Daamin villapaidan. Ikinä ennen en ole koiralle kutonut mitään. Onneksi sain Annelta vinkkejä, miten se kannattaa aloittaa ja siitä se sitten lähti. Ei tullut lähellekään täydellinen, mutta menettelee. Piti laittaa säädettävä kuminauha vatsakappaleeseen kun siitä tuli liian löysä ja Daamin jalka meni kävellessä sinne alle :-D. Tässä kuva ennen tuon kuminauhan lisäämistä.



Vaikka Daami on pentu ja pennut pissii jatkuvasti niin silti mua alkoi häiritä koko ajan pikku pissojen teko, joten vein pissanäytteen keskiviikkona eläinklinikalle. Ja kyllähän sieltä tulehdus löytyi. Aloitettiin antibioottikuuri, jotta tauti tokenisi. Alkuun näyttikin, että lääkkeet vaikuttaa ja pissaamiset näytti aika normaalilta pennun pissaamiselta. Kunnes sitten eilen illalla ja tänään päivän aikana on taas pitänyt vähän väliä käydä pikku pissat lirauttamassa. Pitää maanantaina soittaa klinikalle, että mitä tehdään tämän kanssa. Vaihdetaanko lääkettä tai jotain muuta.