perjantai 18. joulukuuta 2009

Hiljaista koiraharrastuksissa, karppauksen aloitus

Maanantaina olin kahden vaiheilla lähdenkö treenaamaan vai en kun pakkasta oli aika paljon, 12 astetta. Päätin kuitenkin reippaana tyttönä lähteä. Varattuna oli vain tunti kun vain minä olin menossa molempien koirien kanssa. Lämmittelylenkki kotona ja vielä vähän lisää treenipaikalla ja treenikamat autosta mukaan ja avaamaan hallin ovea. Avain ei ollutkaan siellä missä sen piti olla. Soitto Hennalle, jolta sain toisen hallin omistajan numeron, johon koitinkin heti soittaa, mutta ei vastausta. Ei auttanut muu kuin laittaa täpinässä olevat koirat takaisin autoon ja lähteä kotiin. Harmitti kovasti!!

Tiistai-iltana alkoi sataa lunta ja keskiviikkoaamuna sitä olikin jo mukavasti maassa. Sellaiset 30 senttiä oli satanut meidän perukoille. Onneksi oli ihanaa pakkaslunta niin ei tarvinnut aamulla ruveta kolaamaan autolle reittiä, vaan sai ajella kinosten läpi. Illalla oli tarkoitus mennä treenaamaan, mutta päivän mittaan pakkanen vain kiristyi. Kotiin ajaessa auton mittari näytti jo 17 astetta, joten päätin jättää treenit väliin. Sen sijaan tein lumityöt, jossa kuluikin 1,5 tuntia. Yleensä tykkään tehdä lumitöitä, mutta nyt kyllä kävi mielessä pari kertaa, että olisi ollut kiva, jos joku olisi traktorilla käynyt tuon meidän tien pätkän edes putsaamassa. Onneksi lumi oli kuitenkin kevyttä, joten aika hyvin jaksoin koko urakan. Hyvän jumpan siitä sai ja löytyi jälleen lumityölihaksetkin :-)

Keskiviikon ja torstain koirien lenkitykset olivat hyvin minimaaliset pakkasen takia. Torstaina sitä oli jo sellaiset 25 astetta. Pimu ja Mimmi eivät suostuneet kävelemään oikeastaan ollenkaan kun Gimma taas oli niin kuin pakkasta ei olisi ollutkaan. Päätinkin torstain pikalenkin jälkeen, että jos pakkaset edelleen jatkuu niin käyn ensin pikku lenkin kaikkien koirien kanssa ja sitten pidemmän Gimman kanssa. Tähän ei onneksi tarvinnut mennä kun tänään aamulla oli enää vain n. 7 astetta pakkasta. Ihana ilma, mitä nyt viima vähän häiritsi.

Maanantaina aloitin karppauksen, eli hiilarit minimiin ja tilalle rasva. Olen pitkän aikaa tuota ruokavaliota jo tutkinut ja moni ystävä on tällä tavoin saanut oman olotilan hirmu hyväksi ja siinä samalla on kilojakin lähtenyt mukavasti. Huomasin, että yhä useammin eksyin karppaus.info-sivuille ja viihdyin siellä koko ajan kauemman ja kauemman. Ajattelin, että joulun jälkeen tuo on hyvä aloittaa, mutta sitten mietin, että miksi kaikki aloittamiset pitää aina lykätä johonkin tiettyyn kohtaan (kuten aikoinaan tupakkalakon aloittaminen)? Miksi ei voi aloittaa saman tien? Niinpä päätin aloittaa jo ennen joulua.

Vähän hirvitti etukäteen kaikki rasva. Tähän asti kun on yrittänyt kaikesta ostaa kevyttä ja vähärasvaista niin nyt pitikin kaupasta ostaa kuohukermaa, rasvaista juustoa, voita yms. Turhaa pelkäsin, ihan hirmu hyvin on rasvaiset ruuat maistuneet. Aamun munakas pitää nälän tosi mukavasti loitolla ilman ähkyä (kuten myös muut ruuat). Tähän asti vaikka olen mitä aamulla syönyt niin mulla on nälkä jo viimeistään puoli kymmeneltä. Nyt kun työkaveri pyysi maanantaina syömään meidän vakioaikana, 10:15, mulla ei ollut ollenkaan nälkä :-O. Tämän jälkeen hieman pienensin omaa munakastani, että pystyn syömään jo tuohon meidän normaaliin aikaan. Silloin ruokalassa on kiva käydä kun kaikki on juuri laitettu esille eikä meidän lisäksi ole kuin muutama muu ihminen.

Olotila on ollut ihan älyttämän hyvä! Mä en voi käsittää tätä!! Syön rasvaa hirvittävästi ja olo on niin paljon parempi kuin aiemmin. Mun jokapäiväinen turvotus on hävinnyt kokonaan eikä mua väsytä enää samalla lailla. Eniten pelotti se kun ei saa syödä pastaa, mun lempparia, mutta ainakaan vajaan viikon kokemuksen jälkeen en ole sitä kaivannutkaan. Samaten leivän pois jättäminen vähän arvelutti, mutta ei siinäkään vielä ole ollut ongelmaa. Saattaa tietenkin olla, että ajan kanssa näitä alkaa ajatella enemmän, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Ensikokemukset on sen verran hyvät, että tällä jatketaan ja katsotaan tuleeko tästä pysyvä ruokavalio vai jääkö kokeilun asteelle. Tällä hetkellä kyllä tuntuu, että tätä jatketaan hamaan tulevaisuuteen, mutta ei kai tässä elämässä mikään ole varmaan. Jouluna kyllä ajattelin vähän enemmän hiilareita napsia koska perinteistä aaton riisipuuroa pitää ehdottomasti vähän syödä ja tietenkin suklaata kun sitä on ostettuna kaapit pullolleen. Joulun jälkeen sitten jatketaan taas tiukemmalla linjalla.

Kiitos Jenni kun olet jaksanut aloittelevaa karppaajaa neuvoa ihan loputtomasti :-). Toivottavasti jatkossakin jaksat mua neuvoa kun ihan varmasti tyhmiä kysymyksiä riittää matkan varrella :-P

6 kommenttia:

Marjo kirjoitti...

Miten tossa karppauksessa otetaan huomioon rasvojen laatu? Ettei syö vaan niitä huonoja rasvoja, kun eikös ne nyt kuitenkin ole huonoja verisuonille jne? -kysyy maallikko -Marjo

Kati kirjoitti...

Tuolla sulle jotain vastausta http://karppaus.info/wiki/index.php?title=Rasva

Itsekään en vielä tiedä kaikkea tästä, joten tuolla sivustolla tulee vietettyä tosi paljon aikaa. Rasvat olen nyt vaihtanut ihan ehtaan voihin ja öljyinä on rypsi- ja oliiviöljy.

Jenni kirjoitti...

Eipä kestä, mielellään neuvon :) Tää olo on kyllä sellainen että todellakin jää koukkuun, ja kun saa syödä jatkuvasti herkullisia ruokia niin ei kai elämä vois olla parempaa :))

Anonyymi kirjoitti...

Pipsa on myös aina kestänyt huonosti pakkasta, miinuksen puolelle kun menee yrittää kävellä kahdella jalalla.
Jessica on nyt hommanut sille tossut, nyt liikkuu mummokin mielellään kylmällä :o)

Kati kirjoitti...

Mulla tuli kans mieleen tossujen hommaaminen. Aiemmin noi on mennyt vaikka millä pakkasella, mutta nyt yhtäkkiä ei kumpikaan. Pitäis käydä katsomassa minkä näköisiä tossuja on tarjolla, jos ne voisi helposti tehdä itse.

Marjo kirjoitti...

Mulla olis muuten yhdet punaiset fleecetossut nahka(?)pohjalla, käyttämättömät. Jos haluat testata, niin sovitaan koska ja mistä saat ne. Siis saat ne sit omaks, jos ovat ok. Tuskin Loffo tossuja ihan hirveesti tarvii...