tiistai 26. tammikuuta 2010

Koekaniinina

Jenni on menossa viikonloppuna kouluttamaan agilitya ja oli tehnyt tätä varten uuden treeniradan. Me päästiin koeajamaan rata. Siistiä! Mukana treeneissä oli Piia Lilon ja Sylvesterin kanssa, Jenni Konnan ja Looxin kanssa ja minä Mimmin kanssa.


Kuva: Kati Kuuttila

Alkua yritin ottaa alkua ihmisnuolella, mutta valui väkisin. Jonkin mittapuun mukaan se ei ehkä valunut, mutta Mimmi the superkääntyjäksi se valui :-D. Jostain syystä onnistun tuon tekemään kisoissa tosi tiukasti, mutta en sitten treeneissä. Sain sen paremmaksi, mutta en täydelliseksi. Annoin kuitenkin olla...

Kepeissä oli paha avokulma. Mitähän se nyt olisi ollut asteissa? Oiskohan ollut jotain 150 astetta. No... kuitenkin enemmän kuin 135 ja vähemmän kuin 180 :-D. Tässä hätäilin kun ohjasin sisäpuolelta. En malttanut pitää kroppaa aloituksen suuntaan vaan käännyin liian aikaisin jo keppien loppua kohden. Onneksi sain tuosta palautteen, koska luulin ohjaavani tarpeeksi kauan. Kun tuo mun ennakointi saatiin kuntoon niin Mimmi haki hienosti pujottelun. Toisella kerralla tämä otettiin vetämällä ja se onnistui joka kerralla oikein, ihan uskomatonta :-O. Se on meillä ollut se vaikeampi juttu.

Parit backlapit sai myös tehdä radalla. Ne onnistui hienosti. Mä en kyllä niitä ihan oikeaoppisesti tee, vaan jotenkin poispäinkäännöksenä hypyn takaa, mutta toimii meillä noin oikein hyvin. Pakkovalssi-jaakotukset, saksalaiset, niisto-sokkarit ja poispäinkäännökset toimi kaikki ihan älyttömän hienosti. Vähänkö Mimmistä on tullut taitava!!

Pakko kyllä sanoa, että vähän pienen treenimäärän takia on yhteinen rytmi hukassa. Ensimmäisellä pätkällä tökki melkein kaikki, mutta lopulta saatiin askeleet sopimaan. Toisella pätkällä menikin jo paljon paljon paremmin ja lopulta tehtiin rata (24 estettä) vielä nollana läpi. Olipas mahtava fiilis!

Sain mennä myös Konnan kanssa tuon jälkimmäisen pätkän. Ei kyllä mennyt yhtään putkeen, mutta kivaa oli :-D. Tai, menihän se putkeen montakin kertaa kun ei olisi pitänyt mennä. Mä en osannut mitään tehdä sen kanssa oikein. Mentiin miljoona ylimääräistä estettä kun en viitsinyt keskeyttää oman huonon ohjauksen takia. Hitsit, että se on hauska koira! Tultiin siihen tulokseen, että mulla on liikaa kaikenmaailman liikettä, nykimistä käden heilutuksia sun muita, joita Konna lähti lukemaan. Jenni ohjaa hirmu paljon rauhallisemmin kuin minä. Mutta kivaa oli, kiitos Jenni lainasta :-)

Huomenna töiden jälkeen suuntaan kulkuni taas Sipooseen Anjan hoiviin :-). Torstaina töiden puolesta koulutusta ja perjantaina menen treenaamaan kun kerran on vapaapäivä. Lauantaina ehkä käydään myös jossain päin treenaamassa. Onpas mukava saada Gimmalle treenejä alle ennen Hyvinkään kisoja.

Hyvinkään kisoista kun tuli puhe niin peruin Mimmin osallistumisen. Järjestäjillä oli tullut virhearviointi kun olivat anoneet kisat yksipäiväisinä ja joka luokalle kaksi starttia. Alkuperäinen aikatauluarvio päivälle oli, että ensimmäinen startti olisi klo 6:00 ja viimeinen klo 23:15 :-O. Samassa tuli tieto, että saa perua molemmat startit aikataulullisista syistä ja saa rahat takaisin, joten päädyin perumaan Mimmin startit. Sen kisat olisi ollut ohi vasta joskus kasin ja ysin välillä ja siitä vielä olisi pitänyt kotiin ajaa... Ei kiitos. Nyt kun kisaan vain Gimman kanssa niin pääsen lähtemään jo kuuden maissa. Se on jo ihan kohtuullinen aika.

2 kommenttia:

Noora kirjoitti...

Ihanan kesäinen kuva!! :-D

Kati kirjoitti...

Eikö vain olekin :-) Kesää odotellessa...

Mulla on niin harvoin mitään kuvia tänne laitettuna, että piti pitkästä aikaa edes yksi laittaa eikä talvisia kuvia nyt ollut saatavilla :-D