lauantai 1. kesäkuuta 2013

Mimmillä haimatulehdus ja SM-kisat jää väliin :-(

Mimmi alkoi viime viikonloppuna yhtäkkiä oksentaa ihan älyttömästi. Tuli sellaista valkoista vaahtoa ja limaa, ei kuitenkaan ruokaa. Okseni hirmu monta kertaa raukka :-(. Ruoka ei maistunut ollenkaan, vaikka tavallisesti on ahne kuin mikä.

Maanantaina käytiin lääkärillä ja kuvattiin vatsa. Ajattelin, että joku vierasesine olisi eksynyt Mimmin suuhun (vaikka ei yleensä syökään muuta kuin sontaa) ja halusin kuvan. Ei ollut mitään ihmeellistä vatsassa. Otettiin sitten verta ja niistä tehtiin ns. kuntokartoitus. Lopuksi Mimmi sai oksennuksenestopiikin ja antibioottipiikin niskaan. Oli illalla jo tosi paljon parempi. Tässä vaiheessa ajattelin, että varmaan sitten oli vaan joku tulehdus.

Tiistaina illalla lääkäri soitti ja kertoi, että tulehdusarvot ovat koholla ja joku haima-arvo myös, joten alkavat hoitaa sitä haimatulehduksena. Eli muutaman päivän saa oksennuksenestolääkettä ja 10 päivän antibioottikuurin. Jos kuurin jälkeen kaikki on ok niin jatketaan elämää normaalisti. Jos taas oireet palaa niin sitten uusiin testeihin.

Vaikka varoaikojen puitteissa voitaisiin osallistua (ehkä Mimmille viimeisiin) SM-kisoihin niin päätin olla osallistumatta. En voi tietää onko se kunnossa vielä silloin. Enkä varmasti olisi voinut rennosti edes kisata kun koko ajan olisi ollut epätietoisuus pienen kunnosta. Ei edes SM-kisat ole sen arvoiset, että osallistun toipilaan kanssa sinne!

Näillä nyt mennään. Gimma osallistuu perjantain kisoihin ja sitten lauantaina pääsee starttaamaan OCA:n joukkueessa. Sunnuntaina olen sitten vain turistina paikalla :-)

3 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Voi Mimmuli :-/

Pikaista paranemista ihanalle Mimmille!

Mitkään kisat eivät ole sen arvoiset, että sinne toipilaan kanssa pitäisi lähteä. Ei edes ne viimeiset yhteiset SM-kisat.
Hatunnosto viisaalle omistajalle!

Tuulikki kirjoitti...

Toivottavasti Mimmi voi jo paremmin! .)

Kati kirjoitti...

Ei ole ainakaan vielä tullut oireet takaisin, joten ehkä tässä uskaltaa piakkoin ruveta touhuamaan Mimmin kanssa jotain :-)