sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Pikku piha-aksat

Otin vihdoin ja viimein hypyn tarjoamista pihassa kaikille koirille. Toki Jaakon "käsky" oli treenata sitä Gimman kanssa, mutta ei siitä Mimminkään kanssa haittaa ole. Eikä varsinkaan Daamin kanssa, joka vielä ei osaa mitään :-D. Jaakko viimeksi koulutuksessaan kertoi, että aloittavat pentujen treenaamisen tuolla lailla.

Ensin oli Mimmin vuoro. Se tajusi yllättävän näppärästi homman idean. Välillä ei muka tajunnut mitään, mutta sitten taas lamppu syttyi pään päälle "ai mun pitää tää hyppy mennä, että saan palkan!". Mimmin kanssa sinänsä ei samaan tarpeeseen tuota tarjoamista tarvita kuin Gimmalle. Mimmihän menee sen hypyn, minkä se on lukinnut, vaikka mä teen mitä sen jälkeen. Gimma taasen kieltää hypyn ja lähtee mun mukaan. Ajattelin, että jos tuo jotenkin auttaisi noihin itsenäisiin etenemisiin niin ei tuosta treenistä haittaa ole Mimmillekään.

Gimma ei meinannut tajuta tuota ollenkaan. Jonkun kerran autoin hieman kädellä hypyn "takana" että tajusi hypätä ja jossain vaiheessaa apuja ei enää tarvittu ollenkaan. Sitten tuli se hetki kun ei taas tajunnut mitään. Istuu ja kun ei tapahdu mitään niin menee maate. Mitähän mun tuossa tilanteessa pitäisi tehdä? En mä nyt loputtomastikaan voi odottaa. Tiedän, että kun Gimma pistää maate niin ei lähde enää tarjoamaan yhtään mitään. Toistoilla se varmaan tuon jutun tajuaa :-). Gimman kanssa otin myös saksalaista enkä nyt meinannut saada kieltoa millään aikaiseksi. Taisin ohjata liian hyvin ;-). Yhden kerran meinasi tulla hypyn ohi ja pysähdyin oppien mukaisesti ja pistin hyppäämään hypyn. Samalla ennakoinnilla en enää virhettä saanut aikaiseksi.

Daami tajusi tuon hypyn tarjoamisen ihan tuosta noin vain. Uskomaton kakara! Muutaman hassun kerran näytin hypyn siivekkeen takana namikättä ja sen jälkeen se lähti jo tarjoomaan hyppyä. Ja jos ei heti tajunnut tarjota niin hetken kun odotin niin tajusi mennä hypyn. Selkeästi en ole Daamia vielä pilannut kun noin näppärästi tajusi jutun idean :-). Enkä mä nyt olekaan voinut pilata kun en ole sen kanssa mitään tehnytkään vielä :-D. Lapsi rukka ei vielä tiedä edes olevansa työkoira. Ja nyt kun sillä on juoksu (alkoi 19.6.) niin minä innostun sen kanssa treenaamaan :-P. Eipä tuo juoksu näytä siihen mitenkään vaikuttavan, joten miksipä ei sitten nyt treenata.

Pistin myös pujottelukujan pihalle ja ajattelin koittaa, miten saan sen tajuamaan kujan idean. Aluksi oli aika sekavaa meidän touhu, mutta koko ajan tuli selvemmäksi Daamille, että kun kujan läpi juoksee niin pääsee palkalle. Vitsit, että se meni kivasti jo muutaman toiston jälkeen. Ainoastaan ihan alussa jouduin remmistä ohjaamaan kujaan, mutta sen jälkeen menikin jo lujaa palkalle. Ajattelin opettaa Daamille samalla lailla pujottelun kuin Gimmalle, koska sillä on mun mielestä tosi hyvä tyyli pujotella ja kovin varmakin on koko este. Mulla ei ole mihinkään kiire Daamin kanssa niin voin opettaa tälleen hitaamalla tyylillä :-). Pidätän oikeuden muuttaa mieltäni jossain vaiheessa :-D.

Niin makee fiilis tuli näistä pikku treeneistä, että enköhän mä taas innostu ihan treenaamaankin. Luokattoman saamaton olen ollut tämän suhteen!! Jotenkin ei vaan ole napannut ja väkisin tekemisestä ei seuraa mitään hyvää. Nyt kuitenkin oli kivaa!! :-)

Aina kun mulla on auto pihassa takaluukku auki niin Daami menee sinne makoilemaan. Ekan kerran kun tuon teki olin ihan paniikissa mihin on pieni kadonnut. Tuolta se sitten löytyi, eikä myöhemmin samanlaista hätää enää olekaan tullut :-)


1 kommentti:

Anne kirjoitti...

Saisko rautalankaversion tuosta treenistä ;)