tiistai 31. maaliskuuta 2009

Sunnuntain kisat

On jäänyt kisaraportin kirjoittaminen kun on ollut tarkoitus piirtää kisaradat, mutta kun en näemmä niitä millään ehdi tehdä niin kirjoitetaan ilman ratapiirroksia. Lisään jälkeenpäin, jos innostun ne piirtelemään. Kisoissa oli Eija Berglund tuomarina molemmilla 3-luokan radoilla. Tykkäsin molemmista radoista, oli sopivasti takaakiertoja sun muita vääntöjä. (Radat lisätty, en saanut vastaamaan ihan todellisuutta, mutta ovat edes vähän sine päin.)



Ensimmäinen rata alkoi melko hienosti. Oli kaksi hyppyä aika lailla suorassa linjassa, jonka jälkeen tiukka käännös pimeään putkeen. Tämän otin pakkovalssilla ja toimi hienosti. Koira putkeen ja itse ottamaan putken päästä valssilla hypylle ja tämän jälkeen takaakierto ja koira puomille. Puomi oli nyt hyvä. Mimmi tekee ihan harkkapuomin tällä hetkellä ja minä maltan hienosti sanoa vasta aika lopussa alas-käskyn. Jostain syystä Mimmi pitää alas-käskyä samana kuin odota-käskyä, pysähtyy siis samantien kun käskyn annan (aiemmin ei näin ole kisoissa tehnyt kuin ihan alkuaikoina).

Puomin jälkeen koira putkeen ja sieltä otin seuraavan hypyn pakkovalssilla ja siitä lähetys kiertokulmaan kepeille. Pakkovalssi oli huono! Pidin ihan liian kauan aikaa kiinni ennen kuin käänsin hypylle, joten Mimmi meinasi paikauttaa ohi. Sain pelastetuksi tilanteen vastaisen käden ohjauksella, joka sitten pysyikin kepeille saakka. Tämä ei tuntunut yhtään hyvältä. Keppien jälkeen koira putkeen ja tästä oli tarkoitus samantien lähteä muurin taakse valssaamaan, että saan käännetyksi hyvin keinulle. Hetken nukahdus ennenkuin lähdin liikkeelle ja niinpä olin hieman myöhässä ja sain Mimmin keinun ohi. Niin mun moka! Yritin ottaa vähän vauhtia ennen kuin yritettiin keinua uudelleen, mutta tallasin Mimmin tassun päälle eikä siis saatu vauhtia ja mentiin uudelleen keinun ohi. Tämän jälkeen maltilla uusiksi ja nyt onnistui. Keinu oli ihan hyvä Mimmiksi, varsinkin kun kyseessä oli raskas keinu. Loppurata oli ihan ok. Sai tehdä yhden fläpfläptsäkin, jonka kyllä tein ilman fläppäyksiä, mutta toimi noinkin hyvin. Tulos siis 10, mutta jäi silti hyvä fiilis radasta.



Toinen rata löytyy videona täältä. Tämän radan alkua mietin, että otanko 2-hypyn pakkovalssilla vai lähetänkö vain takaakiertoon. Päädyin jälkimmäiseen koska aiemmalla radalla pakkovalssi ei onnistunut (tätä täytyy treenata lisää) ja ratkaisu oli oikein onnistunut. Alku meni aika pienillä kaarroksilla niin kuin Mimmi menee yleensäkin, jos vain itse olen yhtään kartalla. Puomi oli jälleen oikein hyvä. Puomin jälkeen hypyn ympäri pyöritys meni tosi hienosti ja kepeille menossakaan ei mitään ongelmaa. Ei kyllä ollut mitenkään vaikea kulmakaan.

Muurin jälkeen mietin kahta eri vaihtoehtoa. Toinen vaihtoehto oli valssata muurilla ja siitä koira keinulle ja seuraavat kaksi hyppyä, josta takaakiertona kolmas hyppy tai sitten fläpfläptsäkillä. Tulin siihen tulokseen, että takaakiertoon en ehdi koiraa ohjaamaan kun joudun varmistamaan keinun ja silloin jään jälkeen ja Mimmi kaartaa mun eteen. Fläpfläpillä olisin ehkä onnistunut, mutta sekään ei tuntunut kovin hyvältä vaihtoehdolta. Tein sitten toisen version eli vedin muurilta koiran keinulle, juoksin ohi ja ohjasin seuraavat hypyt koira vasemmalla puolella ja takakierron tein vippauksella. Toimi aika hyvin, vippaus vaan tuli hieman liian myöhään kun varmistin, että Mimmi tosiaan tulee hypyn toiselle puolelle. Tästä koira putkeen, pyöräyttämällä seuraava hyppy ja aalle, aalta sokkarilla ja loppusuora. Jess!! Nolla, ja vielä aikasta hieno sellainen. Niin makee fiilis maalissa :-).

Mimmi pysyi jälleen sairaan hienosti lähdössä paikalla. Vaikea uskoa, että meillä on siinä mitään ongelmaa ollutkaan. Varsinkin ensimmäisellä radalla se matka oli aika pitkä mihin itse kävelin. Puolessa välissä tuli mieleen, että mitä teen, jos Mimmi varastaa ja päätin, että palautan sen takaisin lähtöön. Mimmipä ei varastanut vaan istui tosi rauhallisen oloisena lähdössä. Vielä vähän viivytin sen kutsumista kehumalla ja kesti senkin. Ihanaa!! Toisella radalla pysyi kans lähdössä, mutta siinä jättömatka ei mikään pitkä ollutkaan. Toisen radan loppusuoraan olen tosi tyytyväinen. Mimmi vähän kääntyy kyllä mua katsomaan, mutta kun sanon "eteeen" niin se lähtee eteenpäin. Mulla on näemmä liian pitkät tauota vielä noissa eteen-käskyissä kun ehtii mua vilkuiemaan. Pitääpä pistää tämäkin mieleen, että ei mitään hengenvetoja noiden käskyjen väliin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sairaan siisti rata :o) Vähän hyvin tulee suhun kiinni ja lähelle ennen vippausta:-o

Tuossa muutennäkeen eronmini ja maxikoirissa, sulla olis ollut tosi vaikea päästä työntämään taakse, mikä Jennillä oli piisofkeik Looxilla :-o

Soita kun ehdit!

Kati kirjoitti...

Kiitos :-). Jos Mimmi osais keinun itsenäisesti niin kuin Loox niin ei siinä ois ollu ongelmaa. Toi oli meille oikeastaan ainoa vaihtoehto kun joudun vedättämään keinun menemällä ohi.