keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Jatkoa treenirinkirataan

Eilen jatkettiin toukokuun treeniringin tekniikoita Jennin ja Markon kanssa heidän pihalla. On oikeesti tosi hyvä, että joutuu tekemään sellaisia ohjauksia, mitä yleensä ei koskaan oma-aloitteisesti tekisi!

Mimmi
- sylikäännös hyvä kun saatiin rytmi kohdilleen
- leijeröinti onnistui ensin, mutta sitten ei meinannut millään enää irrota. Lelupalkalla saatiin kuitenkin onnistumaan uudelleen
- jaakotus hypyllä hyvä
- ihmisnuoli hyvä, vaikka Mimmi tuli putkesta lujaa vauhtia
- päällejuoksu on selvästi meidän juttu
- niisto-sokkari ei tässä pätkässä oikein toiminut. Mimmi kääntyy sairaan hyvin niistolla, mutta mä en ehdi tarpeeksi ajoissa tekemään sokkaria, joten ajautuu mun väärälle puolelle. Mutta hyvä tietää, että niistolla kääntyy hienosti.
- takaakierto-valssi tosi hyvä
- saksalainen kovassa vauhdissa hieman ongelmallinen, mutta ei ihan mahdoton
- leikkaus pituudella toimii kun ajoitus kohdillaan. Kyllä muuten valui pituudelta kauas ensimmäisellä kerralla, että kyllä se Mimmikin valuu, jos sitä ei ohjaa ;-)
- jaakotus pituudella hyvä
- veto pujottelun kiertokulmaan alkukankeuden jälkeen tosi hyvä

Gimma
- sylikäännös tällä kertaa onnistui heti
- leijeröinti tosi hyvä, irtoo huomattavasti paremmin kuin Mimmi, joka varmasti tuo omat haasteet jatkossa
- jaakotus hypyllä hyvä kunhan en mennyt itse liian pitkälle
- ihmisnuoli hyvä kun otti kahdella kädellä ja kunnolla jarrutti niillä koiraa kohden. Piti myös muistaa antaa tilaa siihen kohtaan, johon koira hyppää
- päällejuoksu hyvä
- niisto-sokkari oikein hyvä
- takaakierto-valssi toimi nyt tosi hyvin
- saksalainen taisi olla aika ok
- leikkaus pituudella tosi hyvä kun ajoitus saatiin kuntoon (joo, molempien kanssa samat ongelmat)
- jaakotus pituudella hyvä
- veto pujottelun kiertokulmaan ei meinannut millään onnistua, oli pakko laittaa kaari avuksi ja sitten alkoi sujua. Enpä kyllä ole noin päin vetämällä juurikaan harjoitellut, joten tyhmää odottaa, että koira osaisi ihan itsestään :-P

Lopuksi Gimman kanssa muutama puomi ja aa, hitaita molemmat, mutta meni hyvin alas asti ja teki nenäkosketuksen sinne. Taisi mattopinta vähän hämätä kun viimeksi seuran kentällä meni jo ihan kivaa vauhtia.

Mimmin kanssa puomia ja voi jestas se himmaa taas niin aikaisin! Meni herneet nenään... Mutta mä tiedän, että kontaktit on kisoissa nopeammat ja onnistumisprosentti on hyvä, joten yritän olla ottamatta tuosta sen kummempaa stressiä. Onneksi perjantaina on ylimääräinen kisa, joka antaa vähän suuntaa siitä miten koira tuolla toimii.

Ei kommentteja: