sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Tekniikkavääntöä treeniringin tapaan

Jenni ja Marko olivat omalle pihalleen rakentaneet treeniringin toukokuun radasta pätkän ja mä pääsin sinne Mimmin ja Gimman kanssa treenaamaan. Tosi mukavaa, että saa nurtsitreeniä ennen SM-kisoja kun nekin pidetään nurmikolla. Kiitos ihanat ystävät tästä :-)

Harjoitelttin saksalaista, päällejuoksua, twistiä, takaaleikkausta, poispäinkäännöstä, pakkovalssi-jaakotusta, puolivalssia, takaakierto-saksalaista, niisto-sokkaria, leijeröintiä ja viskileikkausta. Siinä ne kaikki taisi olla :-)

Mimmi
- Poispäinkäännös yllättävän hyvä, tai siis yllätyin, että se yleensäkään tossa tilanteessa onnistui. Oli nimittän sen verran kaukana se hyppy jolle piti mennä. Kiva tietää, että tollasessakin tilanteessa Mimmi jo irtoo aika kivasti.
- Saksalaiset onnistui kun sai tehdä ne takaakierto-saksalaisena, muuten mä en oikein kunnolla ehtinyt alta pois.
- Pakkovalssi-jaakotus oli tosi hyvä. Yllättävää sinänsä kun en noita jaakotuksia ole pahemmin Mimmin kanssa harkannut kun mun mielestä se ei niitä tartte. Aina välillä kuitenkin olen sitäkin koittanut kun hyvähän nekin on osata.
- Twisti on hyvä! Mimmi irtoo takaakiertoon niin hyvin, että mä pystyn tuon tekemään tosi rauhassa.
- Päällejuoksu toimii hyvin
- Takaaleikkaus ja viskileikkaus hyviä. Mä oon niiiiin onnellinen, että leikkaukset on alkaneet toimia. Hitto, että ne on meille olleet vaikeita!
- Leijeröinti ainakin tuolla pätkällä onnistui.
- Niisto-sokkari oli hyvä.
- puolivalssi hyvä.

Gimma
- Poispäinkäännös älyttömän hieno kunhan ensin vaan näytin mitä lapsoselta odotettiin. Kyllä muuten irtos :-)
- Saksalaiset tuotti ongelmia. Sama kuin Mimmin kanssa takaakierto-saksalainen toimi hyvin muissa tuli liian kiire mulle eli ajoitusongelma ja koiraan luottaminen puutteelista.
- Pakkovalssi-jaakotus tosi hyvä, vaikka ei pahemmin olla jaakotuksia Gimmankaan kanssa otettu
- Twistin kanssa oli ongelmia. Ensin en meinannut saada takaakiertoon ja kun laitoin palkan sinne valmiiksi niin kiersi sitten koko esteen ja jatkossa luuli, että näin pitääkin tehdä :-P. No vähän palkkaa sitten hyppäämisestä niin alkoi tuokin sujua.
- Päällejuoksu hyvä
- Takaaleikkaus hyvä
- Viskileikkaus tosi hyvä. Jenni sanoi, että Gimma jotenkin riman päällä heittää takajalat niin, että tipahtaa hyvää paikkaan hypyn jälkeen.
- Leijeröinti hyvä
- Niisto-sokkari oli hyvä.
- puolivalssi hyvä.

Hitto, että Mimmi on oikeesti taitava. Nyt mun vaan pitää paukuttaa tuota päähäni tämän viikon ajan niin ollaan sitten itsevarmoina ensi viikonlopun karkeloissa.

Gimmalla alkaa olla vauhtia tosi mukavasti. Ei todellakaan enää hölkättelemällä meikäläinen pääse vaan pitää tehdä ihan oikeesti töitä. Niin ihanaa!!

1 kommentti:

Karoliina kirjoitti...

Todellakin Mimmi ja sä ootte niin taitavia!! :)