keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

9.3. keskiviikon treenit

Olisi jälleen pitänyt heti kirjoittaa niin muistaisi paremmin mitä siellä tulikaan tehdyksi. Tässä kuitenkin jotain.

Alussa oli sivuttaisirrottamista pituudelle, jonka jälkeen 90 asteen kulmassa olevan hypyn taakse pakkovalssi. Irrottaminen ei onnistunut ensimmäisellä kerralla, Gimma ei edes hypännyt ensimmäistä hyppyä, joka oli ennen pituutta, vaan tuli suoraan mun luo. Vein sen uudelleen lähtöön ja nyt kiersin esteet ulkokautta ja johan hyppeli kaikki. Näköjään sille on aika tärkeetä, että käyn merkkaamassa suoritettavat esteet. Tuon jälkeen hyppäsi joka kerta pituuden, vaikka olin aika kaukanakin sivussa.

Pakkovalssi takkusi. Siinä oli jotenkin pitkä matka koiran tulla hypyn taakse. Jäin liian helposti sitä ihmettelemään, jolloin kääntö hypylle tuli ihan liian myöhään. Rytmitys ei meinannut tuossa onnistua millään. Kun sain sen kuntoon niin eipä tuossa mitään ongelmaa ollut.

Aika hankalassa kohdassa oli viskileikkauksen paikka. Suoran putken jälkeen hyppy, jolle piti vielä viedä vähän taakse. Olin ihan varma, että ei onnistu, mutta niin vaan meni joka kerta oikein (muistaakseni). Siitä vedolla aika pahaan avokulmaan kepeille ja hyvin onnistui.

Keinu oli hyvä. Ehkä Gimma on sen nyt vihdoin ja viimein oppinut. Puomi ja aa ihan kohtuullisen nopeita. Puomia otin pari kertaa niin, että edessä oli palkka ja vapautus sinne vasta sitten kun Gimma katsoo eteen.

Uutena ohjauksena testasin vippaamista. Ei siis sellaista vippausta kuin yleensä teen isolla kädellä vaan niin kuin Jaakko sen joskus neuvoi. Ainakin oletin tekeväni sen niin :-D ja hyvin toimi.

Yhdessä kohdassa Gimma tiputti lähes joka kerralla riman. Rima oli kyllä tapissa, joten yksi syy saattaa olla siinä. Jenni kuitenkin katsoi, että rima tippuisi sen takia kun vedän olkapään piiloon. Hertz tekee samalla lailla. Tuon poiskitkeminen onkin sitten vähän vaikeampi juttu kun tulee niin automaattisesti mulla. Mutta jos mä olen oppinut pitämään ohjauskäden päällä niin ehkä mä tuonkin ajan kanssa vielä opin :-)

2 kommenttia:

Marko kirjoitti...

Niin no eihän toi hartiakääntöön reagoiminen rimanpudotuksella ole mikään Hertzin ja Gimman erityispiirre vaan useimpien koirien ominaisuus. Jotkut koirat vaan kestää sen ja joitain pitää ohjata oikein ;) Mä pyrin tohon jälkimmäiseen :)

Kati kirjoitti...

Niin no, niinhän mä tuohon kirjoitin, että varmasti opin vielä tuonkin ohjaamaan oikein. Tuo vaan oli mulle ihan uusi juttu kun mikään aiempi koira ei ole noin reagoinut.