tiistai 8. maaliskuuta 2011

Gimmalle pari nollaa viikonlopun kisoista :-)

Lagu järjesti kaksipäiväiset agilitykisat Ylistaron maneesissa. Onneksi säät suosi meitä! Maneesi on sen verran pieni, ettei sisälle kovin paljon porukkaa olisi mahtunut sateen sattuessa. Maneesin pohja oli tosi hyvä.

Lauantaina oli kaksi agilityrataa, jotka tuomaroi Anders Virtanen. Tykkäsin kovasti radoista!

Ensimmäisellä radalla mua pelotti oikeastaan vain muuri. Treeneissä se on nyt mennyt tosi hyvin, joten päätin vain luottaa siihen, että palaset pysyy paikallaan. Keskityin, että kroppa oli kohti ponnistuspaikkaa, etten omalla hätäilyllä (selän kääntämisellä) saa palasia tippumaan. Hyvin onnistuin tuossa :-). Keppien jälkeisellä hypyllä Gimma vähän empi. Onneksi olin tuossa tarkkana ja sain hypylle. Puomia ennen olevan hypyn hukkasin ihan kokonaan ja sainkin koiran väärälle puolelle hyppyä. Korjasin sen ja jatkoin matkaa uskoen, että meillä on kielto alla. Puomi kohtuullisen hyvä, mutta edelleen tuossa annetaan kyllä turhaa tasoitusta muille :-P. Parempaan suuntaan se on kuitenkin mennyt.

Kun tultiin radalta niin mulle sanottiin, että ei saatukaan kieltoa ja tulos oli nolla. Tähän en uskonut ennen kuin näin tulokset. Ja kyllä, nolla siitä tuli. Olisiko tuomari katsonut sitten vain hypyn linjan ohitusta tai jotain koska sitähän Gimma ei tuossa ohittanut. Mä taas tulkitsen kiellot aina niin, että jos joutuu palaamaan suorittamaan estettä niin se on kielto. En kuitenkaan pistä vastaan tuomarin tulkinnasta, koska nollat on hyvinkin tervetulleita :-)

Toinen rata sujui tosi kivasti, melkein loppuun saakka. Vähän suoran putken jälkeinen kuvio aiheutti harmaita hiuksia kun en yhtään osannut arvioida mihin ehdin. Pitääkö jäädä hyppyjen toiselle puolelle (aa:n puolelle) ohjaamaan vai ehdinkö ottamaan sen putkesta mukaan seuraavalle hypylle. Marko meni Hertzin kanssa ennen meitä ja ehti tosi hyvin putkelta hakemaan koiran. Vaikka Marko sinne ehti niin se ei todellakaan tarkoita sitä, että minä ehtisin :-D. Vasta kun Gimma oli aa:lla päätin ehtiä ja hyvin ehdinkin. Tosi tyytyväinen olen aa:n jälkeisen hypyn pyöritykseen. Nuo on just sellaisia kohtia, joissa ollaan niin helposti saatu kieltoja ja nyt se onnistui! Muurin palaset pysyivät tälläkin radalla hyvin paikallaan, vaikka siitä oli aika tiukka käännös kepeille. Keinua jännitin aika lailla. Gimmahan on siitä aina välillä ottanut kiellon, lähtee kiipeemään, mutta tulee kesken pois. Nyt meillä oli alla viime viikonlopun lentokeinu eikä päästy viikolla ollenkaan treenaamaan niin vähän pelkäsin, että menee kiivetessä pupu pöksyyn. Ei onneksi mennyt. Mutta minä ajattelin tässä vaiheessa "huh, se meni keinun" enkä keskittynyt enää loppuun kunnolla. Sehän kostautui tietenkin heti ja sain Gimman menemään 2. viimeisen esteen ohi ja hyppäämään sen väärään suuntaan. Tuo ei kyllä yhtään haitannut. Mulla oli aivan voittaja olo maalissa. Kaksi ihan kohtuullisen ehjää rataa, niin siistiä! Ja tää hyllyrata tuntui jopa paremmalta kuin tuo nollarata.

Molemmat radat löytyvät täältä.

Sunnuntaina oli myös kaksi agilityrataa. Tuomarina oli Sari Mikkilä. Eikä kyllä näistäkään radoista ole mitään valittamista. Mukavia olivat :-)

Ensimmäisellä radalla meillä tippui kolme rimaa. Yksi tippui ihan sen takia kun hukkasin hypyn. Peitin sen ihan kokonaan ja kun Gimma vihdoin sen näki niin hyppäsi huonosti. Toinen tipahti jaakotuksessa kun minä tavalliseen tapaani hätäilin siinä. Lopussa tippui vielä puomin jälkeinen hyppy. Gimma ehti kontaktilla katsoa mua eikä sen takia ilmeisesti hoksannut seuraavaa hyppyä tarpeeksi ajoissa. Tuota pitää muistaa treenata, että katsoo eteenpäin. Miten se onkin taas unohtunut. Edelleen hyvä fiilis, koska rata kuitenkin rullasi ihan mukavasti mun soosauksesta huolimatta.

Toinen rata oli sitten kohtuullisen täydellinen meidän tämän hetken osaamistasoon verrattuna. Koko rata meni ihan mun käsikirjoituksen mukaan. Onneksi se oli tällä kerralla aika hyvä :-). Viimeisellä putkella huusin ihan turhaan Gimmaa koska ois se nyt itsestäänkin sieltä mua vilkaissut. Pahimmassa tapauksessa olisin sen tuolla huutamisella voinut saada hypyn ohi. Onneksi nyt ei käynyt noin, vaikka Gimma aika kovasti mua putken jälkeen katsoikin. Rata löytyy täältä.

Meille ei tullut koko viikonlopun aikana meille tyypillisiä kieltoja. Niitä, joissa Gimma jo melkein hyppää, mutta tuleekin sitten mun ennakoinnin takia hypyn ohi. Olen tosi tyytyväinen itseeni, että olen oppinut pitämään noissa kohdissa oman ohjauksen päällä enkä vaihda sitä hemmetin vastakättä kesken kaiken. Hyvä minä :-). Gimmalla on nyt SM-kisoja varten tuplanolla ja yhteensä viisi nollaa. Karsintoihin on kolme nollaa, joissa mukana voittonolla, mutta tupla puuttuu. SM-kisoihin olisi tosi kiva päästä ja toki myös karsintoihin. Mutta jos Mimmi tulee kuntoon ja sen kanssa voidaan mennä karsintoihin niin ei kovasti haittaa, jos Gimma ei sinne pääse.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Kati!
En eka radalla antanut kieltovirhettä koska koira ei ohittanut hyppyestettä eikä kääntynyt pois esteeltä esteen suoritusalueella.

Kati kirjoitti...

Kiitos selvennyksestä :-)

Anne kirjoitti...

KUN Mimmi tulee kuntoon eikä jos.

Teillä oli kyllä kaikki viikonlopun radat varsin sujuvia.
Onnea nollista!

Reetta kirjoitti...

Tosi siistejä ratoja!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!
Andersilla on kyllä kivat radat, kun olis täälläpäin tuomaroimassa niin innostuis ehkä kisaamaankin ;o)