keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Tokoilua eilen ja aksaa tänään

Tokoilua
Oli töissä tarkoitus kirjoittaa eilisesta tokotreenistä, mutta en saanut kuin otsikon aikaiseksi. Tuli yhtäkkiä niin kauheen kiire, että blogi unohtui ihan kokonaan. No, joka tapauksessa, olin Gimman kanssa kimppatokotreeneissä. Mukana myös Henna, Susanna, Malle, Piksu ja Heidi. Olikin ihan älyttömän hyvä, että ihanat kriitikot ;-) katsoi meidän touhuja. Seuraaminen oli liian väljää ja liikkeestä maahanmenoakin oltiin harjoiteltu ihan väärin.

Ihan ekaksi otettiin luoksepäästävyyttä. Tätä liikettä en edes muistanut ennen kuin yltiösosiaalisen Sisun kanssa sitä harjoiteltiin. Otin Gimman "kaikki ihmeiset on mua varten" viereen istumaan ja muut käveli aika kaukaa vain meidän ohi. Gimma pysyi paikallaan suht hyvin, mutta katseli vaan muita eikä mua. Mun piti pitää jotain pientä ääntelyä, että sain sen katsomaan mua ja kehutuksi siitä. Tätä pitää muistaa ottaa joka kerta noissa kimppasessioissa!

Seuraaminen tosiaan oli väljää ja mä otin ihan liian pitkiä pätkiä tässä vaiheessa. Mullako muka kiire johonkin :-P. Mä oikeesti luulin, että meidän seuraaminen on ihan hyvän näköistä. Ehkäpä luulo tuli siitä, että sitä väljyyttä aluksi oli tosissaan ihan kamalasti ja nyt se kuitenkin kulki mun mukana. Tätä nyt pitää työstää ja muistaa ottaa pikku pätkiä vaan ja palkata vain kun on tarpeeksi tiiviisti. Sitä on itse kyllä aika vaikea nähdä, mutta koitetaan parhaamme ja kuulemme varmaan palautteen sitten ensi kerralla.

Liikkeestä maahanmenoa ollaan harjoiteltu peruuttamalla, minä peruutan ja Gimma tulee mua kohden. Sinänsä hyvä tapa, mutta mulla oli vauhtia ihan liikaa. Kun hidastin peruutusvauhtia niin Gimma meni paljon paremmin maahan. Ja kun vielä neuvottiin jättämään käsimerkki pois niin johan alkoi sujua! Jestas, että tollasenkin asian pitää toinen sanoa, eikä ite huomaa mitään.

Eipä me sitten muuta tällä kertaa otettukaan. Kiitos kaikille treenikavereille. Oli kivaa ja tuli tosi hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen :-)

Aksaa
Tänään aksaharkoissa Jennin ja Markon kanssa. Koirista mukana oli Konna, Space, Hertz, Gimma ja Mimmi. Tehtiin yksi Vuorisen Markun rata. Rata ei ole ihan yksi yhteen kasvihuoneen kapeuden takia.

Gimman kanssa aloitin kepeillä. Laitoin alkuun kaksi kaarta. Lopetti pari kertaa kesken, mutta sain sen kuitenkin menemään loppuun. Jatkossa laitoin alkuun yhden kaaren ja loppuun yhden niin alkoi mennä tosi hyvin. Koitin kepeille menoa myös 4-hypyltä ja meni tosi hienosti. Siistii! Eka kerta kun otettiin este siihen mukaan. Tämän jälkeen otettiin alkua neloselle asti. Nelosen ohjausta pakkovalssilla, etupuolella valssaten sekä ihan... ööö... tavallisesti (ei löydy mitään hienoa nimeä). Kaikki toimi hyvin. Rimat oli ylhäällä, taisi olla joku jopa 60 sentissä. Kakkosriman alta Gimma tuli muutaman kerran, mutta hyppäsi senkin loppujen lopuksi.

Sitten otettiin loppu"suora"harkkaa pussilta saakka. En meinannut saada millään vetämällä Gimmaa pussista hypylle. Se vaan hyppeli ja pomppi hassusti hypyn ohi ottaen muhun samalla etäisyyttä. Jenni meinasi, että se odotti, että mä heitän sille lelun. Näin varmaan olikin kun aikaisemmin palkkasin sitä kädestä heittämällä. Saatiin tuo sujumaan kun Jenni oli 18-hypyn takan lelun kanssa palkkaamassa. Muurin Gimma hyppäsi edelleen hyvin.

Toisella kerralla otettiin taas alkua, mutta nyt lisäsin siihen myös kepit ja sen jälkeen renkaan. Meni sairaan hienosti! Kepeille vein valssaamalla 4:n edessä, vetämällä + leikkaamalla takana, vetämällä ja itse menemällä keppien vasemmalle puolelle. Kaikilla tavoilla oikein ja pujotteli loppuun saakka. Meikä on taas ihan fiiliksissä :-D. Keppien jälkeinen rengas meni myös joka kerta oikein. Koitettiin myös tehdä esteet 13-15, mutta siinä Gimma tuli koko ajan 14-hypyn alta. Oli ehkä liikaa, että putki oli suoraan hypyn takana. Laitoin riman toisen pään alemmas ja onnistui.

Kaiken kaikkiaan Gimman harkat meni ihan hirveen hyvin. Vielä joskus kun saisi opetetuksi noi kontaktiesteet niin sitten voi aloittaa oikeesti rataharjoittelun. Tuohon saattaa mennä vielä aika pitkä aika, mutta eipä tässä mikään kiire vielä ole. Gimma ei ole tajunnut tuota kontaktijuttua vielä tarpeeksi hyvin, joten tehdään se ensin oikein varmaksi ennen kuin otetaan koko estettä.

Mimmin kanssa päätin koittaa tehdä radan nollana läpi ja onnistuin!! Ei mikään hieno rata, mutta sainpa kerrankin treeneissä väännetyksi nollan heti ekalla yrityksellä. Hyvä minä ja tietty hyvä Mimmi! Alku meni Mimmin kanssa hyvin, otin vetämällä kepeille ja luukutin keppien ohi ja aika lailla renkaankin ohi kun Mimmi oli vielä pujottelussa. Kesti tuon tosi hyvin. Puomin kontatki tosi hyvä. Tuntui melkein kisakontaktilta ja annoinkin vielä odota-käskyn alas-käskyn lisäksi, että varmasti pystähtyy kunnolla ja näin sitten tekikin. Kisoissahan mulla on aina lisäksi myös odota kun ei pelkkä alas siellä riitä... 11-hypyn käännös ei varmaan pienempi olisi voinut olla. Aan jälkeen rynnin tekemään valssin 14:lle, joka oli ihan järjettömän myöhässä kun ei sinne ehtinyt kunnolla. Mimmi kuitenkin oli kuuliainen ja meni oikeaan putken päähän. Loppu oli ihan kauhee, leikkailin siellä ja Mimmi kyseli vähän joka välissä, mutta eteni kuitenkin ja meni hienosti lopussa itse suoraan lelulle :-)

Toisella kerralla otin pujotteluun valssilla ja ehkä se oli vähän nopeampi, en tiedä. 15-putkeen otin vetämällä. Se oli ihan ok, mutta mun Mimmi-käsky oli vähän liikaa. Se olisi ilmeisesti mennyt oikein ihan ilman mitään huutelua. Nyt se melkein pysähtyi katsomaan mua, että mitä meinaan. Putken jälkeen en meinannut enää saada Mimmiä millään oikealle hypylle, se meni koko ajan 7-hypylle (oli radalla lähempänä kuin tuossa piirroksessa). Sain sen sitten loppujen lopuksi oikein ja juoksin itse loppusuoran Mimmi mun vasemmalla puolella ja mä ehdin tosi hyvin ohjaamaan sen oikein. Tää oli ehdottomasti nopeampi kuin se mun leikkausversio.

Hyvä fiilis jäi myös Mimmulin harkoista. Toivottavasti ei liian hyvä, että en ole lauantain kisoissa liian lepsu. Kiva päästä jälleen kisaamaan :-)

1 kommentti:

Karoliina kirjoitti...

Tsemppiä kisoihin! :)