maanantai 9. maaliskuuta 2009

Tämän päivän aksat

Mukana harkoissa mulla oli Gimma ja Mimmi sekä Jennillä Loox, Konna ja Stidi. Jenni oli muokannut Miian radoista kasvihuoneeseen sopivat versiot:

Ensin mentiin valkoisilla numeroilla merkattu rata. Radalla aika lailla kaikki rimat 60 sentissä, jokunen 55:ssä. Gimman kanssa otettiin ensin esteet 1-4 ja palkka oli aan edessä odottamassa. 2-hypyltä valssilla ja heitto putkeen ja pieni pyöräytys neloselle ja siitä aalle. Hienosti pieni meni ja hyppäsi kaikkien rimojen yli.

Toinen pätkä otettiin aan kontaktilta taas aalle saakka. Aan jälkeinen hyppykuvio meni tosi hienosti, mutta kepeille ei meinannut osata millään mennä. Kepeillä oli yksi kaari alussa ja yksi lopussa. Ja kun se viimein meni oikein kepakoille niin tajusin, että olin laittanut kaaren loppuun väärin. Gimma rukka yritti kyllä pujotella oikein, mutta ärsyttävä kaari häiritsi menoa. Jestas, että voi ihminen olla tyhmä! Onneksi Gimma ei tuosta ollut millänsäkään vaan pujotteli hienosti kun kaaret oli oikein laitettuna :-). Lopulta saatiin koko kuvio onnistumaan.

Seuraava pätkä aan kontaktilta puomille saakka. Ensin testasin saanko Gimman irtoamaan putkeen ja kyllähän se nyt sinne painelee vaikka mistä. Otin sit koko pätkän niin, että palkka oli puomin edessä valmiina odottamassa. Koko kuvio meni ihan kauheen hienosti. Otin 16 ja 17 hypyt takaakierrolla ja valssilla. Putkeen en sitä kyllä saanut kun puomin edessä oleva lelu oli niin kivasti tyrkyllä, mutta eipä tuo haitannut. Lopetettiin eka sessio siihen.

Mimmin kanssa radalla ei ihan kauheen pahoja paikkoja ollut. Toiselta aalta saattoi kyllä ottaa virheen kun olin jo 12-hypyn takana ohjaamassa. Mä tajusin nyt ensimmäistä kertaa, että Mimmi huutaa koko radan ajan. Miten mä en ole sitä aiemmin huomannut? Kisaratoja katsoessa olen kyllä jälkeenpäin kuullut tuon huudon, mutta en mä sitä radalla koskaan ole kuullut. Olen ollut siinä uskossa, että se ei harkoissa kilju, mutta kyllä se kiljuu! Toisaalta siinäpä kiljuu, pääasia, että menee eteenpäin.

Puomin kontaktit oli nyt hyvät. Aalla koitettiin nyt laittaa lelu maahan aan eteen odottamaan, että saisin itse liikkua vähän kauemmas sivusuunnassa ja Mimmi kuitenkin menisi sen suoraan eikä kaartais mua kohden ja näin ota virhettä. Aika kivasti se sen lelun sieltä maasta bongas. Sainkin tuohon Jenniltä hyvän vinkin, että olen ihan välinpitämätön siihen saakka kunnes Mimmi ottaa lelun suuhun, sitten vasta bileet pystyyn. Näin se ehkä oppis vielä paremmin menemään lelulle kun yhdistää sen mun kanssa biletykseen. Mä uskon kyllä, että tuo toimii. Pitää vaan itse muistaa se jatkossa. Koittakaahan treenikaverit aina mua muistuttaa tästä ;-). Radan lopusta Mimmi hakeekin lelun jo tosi kivasti. Mä oon edelleen niin täpinässä tuosta lelupalkasta! En voi vieläkään uskoa, että Mimminkin sai leluhulluksi kun ei se niisä aiemmin piitannut yhtään.

Gimman kanssa punaisilla numeroilla merkatusta radasta alku puomille saakka, lelu puomin edessä. 2-hypylle takaakierto ja päällejuoksuna putkeen, 3:lle vastaanottamaan ja valssilla puomille saakka. Meni hyvin kunhan vaan ohjasin enkä oletellut takaahypyssä yhtään mitään. Sain sen nimittäin ekalla kerralla 2-hypyn takaa ohi.

Toinen pätkä otettiin kepeille saakka, lelu keppien ja pituuden puolessa välissä odottamassa. Pituutta tuolle radalle käännettiin vähän enemmän osoittamaan kepeille. Puomin jälkeisen putken oikeaan päähän en meinannut Gimmaa millään saada kun lähti aina kontaktilta jessillä niin kamalan määrätietoisesti etummaiseen putken päähän. Kunnolla hanskaan niin johan sekin onnistui. 7:lle pakkovalssi, 8 kierrätys takaa, 9 valssilla ja heitto putkeen ja itse siirryin pituudelle jättäen 8 hypyn väliin. Vähänkö meni hienosti!!

Sama pätkä uusiksi ja nyt palkka odottamassa aan edessä. Kepeillä alkoi takuta. Tuli niin kamalan lujaa putkesta pituuden, ettei oikein keskittyminen riittänyt kepeille saakka. Otin sit muutaman kerran pelkkiä keppejä kunnolla hetsaten ja radan pätkä uusiksi ja nyt meni hyvin kepeillekin. Toki itsekin ohjasin nyt paremmin ja rohkeammin, joten ehkä silläkin oli vähän vaikutusta. Lopetettiin Gimman harkat tähän kun jäin niin hirmu hyvä fiilis. Mimmin kanssa ei tuota toista pätkää ehditty/jaksettu enää ottaa.

Olipa taas niin mukava mennä agiliitoa :-)


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

AARgh, olen niin kade kun pääsette treenaamaan :-o
Pray ehtii jo varmaan unohtamaan kaiken minkä on oppinut ennen ulkotreenien alkua :o/

Kati kirjoitti...

Juu, no ensi viikolla ei sitten päästäkään ollenkaan kun kaikki sopivat ajat oli jo varattu :-/