tiistai 18. elokuuta 2009

Pikaisesti

On jäänyt kirjoittaminen vähän vähälle, joten tässä jotain pikaisesti.

Viime torstaina olin treenamassa Jennin ja Markon luona. Tehtiin viikonlopun tuomarin, Marjo Heinon, hyppyrata hieman muunneltuna alku ja loppu. Siinä oli kivasti erilaisia kuvioita kuin yleensä. Itse treeneistä mulla ei enää hirveesti muistikuvia ole. Alussa oli yli 90 asteen keppien avokulma yhden hypyn takaa. Tätä otettiin törkkäämällä keppien ulkopuolella ja lähettämällä. Molemmilla onnistui molemmat tavat oikein hyvin. Varsinkin Gimman avokulmia mä jaksan aina vaan ihmetellä kun se osaa ne niin kamalan hyvin. Tällä kerralla keinu oli Gimmalla tosi hyvä heti ensimmäisellä kerralla.

Lauantaina olin Tampereella TAKUT:ien kisoissa Jennin kanssa. Kahdella ekalla radalla oli mineillä tuomarina Anders Virtanen ja viimeisellä oli Marjo Heino. Ensimmäisellä radalla otettiin hylly kun en vaan ehtinyt ohjaamaan yhden hypyn taakse. Mä aina kuvittelen näemmä itsestäni liikoja. Pitäisi paremmin oppia katsomaan minne ehdin ja minne en. Toinen rata oli nolla ja se riitti voittoon. Rata oli aikamoista paniikkiohjausta enkä yhtään tiedä miksi. Keppien aikana yritin rauhoitella itseäni ja aika hyvin tässä jopa onnistuin. Aa:n jälkeen tein pari kökköleikkausta, joista olen ihan tyytyväinen, että sain pusketuksi ne läpi. Ei ihan meidän vahvinta osaamista vieläkään näemmä. Tällä kertaa ajauduin tosi lähelle estettä, jolla tein leikkauksen ja kyllä se silloin vaan tökkii. Rata löytyy täältä. Viimeinen rata oli Heinon hyppäri ja siitä tulokseksi kymppi. Kovaa vauhtia mentiin keppien 90 asteen avokulmaan. Mimmi meni oikein sisälle, mutta ei taipunut enää seuraavaan väliin kun oli liikaa vauhtia. Lisäksi yksi rima tipahti.

Gimman ilmoitin viime viikolla ekoihin virallisiin kisoihin, jotka ovat Vöyrillä 5.-6.9. Apuva :-O. Huomenna olisi tarkoitus mennä BAC:in järjestämiin epiksiin, jos vain suinkin ehdin ja sitten vielä elokuun viimeisenä päivänä Vöyrin epiksiin. Saadaan vähän lisää kisakokemusta alle ennen oikeita kisoja.

2 kommenttia:

PirkkoR kirjoitti...

Miten otit tuon Heino radan alun? Minä olisin ottanut niin, että mennyt pujon taakse vastaanottamaan ja siitä liikkeelle lähtö. Olen joskus noita treeninyt ja toiminut tosi hyvin.

Kati kirjoitti...

Meillä tuo alku oli tosiaan erilainen kuten kirjoitinkin. Oli vain yksi hyppy, josta yli 90 asteen avokulma. Otin sen pujottelun takaa törkkäämällä sekä lähettämällä avokulmaan.