tiistai 27. lokakuuta 2009

Talvikausi treenien suhteen avattu

Oli jotenkin tosi mukava mennä pitkästä aikaa kasvihuoneelle treenaamaan. Ei tarvitse enää edes yrittää ennen pimeää treeneihin, eikä se kyllä enää olisi mahdollistakaan kun pimeä tulee jo niin aikaisin. Tää toivoo jo kovasti lunta ja pikku pakkasia niin olisi paljon valoisampaa!

Meillä ei tällä viikolla vielä ole kaikki esteet käytössä, ainoastaan hyppyjä, yksi putki, keinu ja kepit. Tämän perusteella valitisin treeniringin huhtikuun radasta pätkän 9-25. Tästä ehdittiin kuitenkin hinkata vain esteelle 22 saakka. Olen tuosta omalla pihalla tehnyt 20-22 pätkää ja silloin oli hyvinkin suuria vaikeuksia saada eri ohjauksia toimimaan. Nyt oli asia hieman toisin :-)

Mimmin kanssa mulla alkaa homma toimia aika hienosti. Suurin ongelma on, että en luota koiraan ja siksi varmistelen liikaa enkä sitten ehdikään seuraavaan paikkaan ohjaamaan. Aina kun päätin luottaa koiraan niin kuviot meni upeasti. Onnistui mun kompastuskivenä olleet pakkovalssit ja pakkovalssi-jaakotukset ihan täydellisesti! Mahtava fiilis kun on selvästi jotain mennyt kaaliin. Tästä kyllä suuren suuri kiitos kuuluu Jennin antamille rautalankaohjeille, kiitos, että olet jaksanut kerta toisensa jälkeen näitä mun päähäni takoa :-).

Takaakierto-päällejuoksi on kyllä varmaan Mimmin parasta osaamista ja siinä mä pystyn itsekin luottamaan siihen ihan täysillä. Siksipä ne varmasti niin hyvin meneekin. Saksalainen toimi myös hyvin, myös poispäinkäännöksiin olen hyvin tyytyväinen. Kepeillä Mimmi kesti vaikka minkälaiset jättäytymiset ja sivuttaisirtoamiset. Leikkaukset oli hyviä, myös viskileikkaus aivan älyttömän hyvä.

Gimman kanssa yllättäen myös suurin ongelma on, että en luota siihen, en sitten yhtään. Sehän on vielä niin möllikoira, että ei se mitään voi osata. Eipä niin :-P. Nyt sekin tuli todistetuksi, että kun luottaa niin kaikki kyllä onnistuu! Sain siis Gimmankin kanssa tosi hienosti onnistumaan pakkovalssit, pakkovalssi-jaakotukset, saksalaiset, takaakierrot ynnä muut samat jutut kuin Mimminkin kanssa. Kepeillä mä voin Gimman kanssa tehdä kyllä ihan mitä vaan eikä se piittaa yhtään. Se menee kuin höyryjuna eikä edes katso mitä mä teen. Aivan sairaan makeeta kyllä tuo.

Hitsit, että jäi hyvä fiilis näistä treeneistä :-). Mulla on kyllä niin kamalan taitavat koirat! Nyt pitää vaan omaa päätä työstää, että osaan oikeesti luottaa niiden osaamiin juttuihin myös kisoissa!

Kiitos Eltsu mukavasta treeniseurasta :-)

2 kommenttia:

Eyespy treenit kirjoitti...

Terve, ei mulla muuta kuin halusin vain peukuttaa kovasti :-) Sun sheltti on aivan super!!!! Tahtoo samanlaisen. Pentusia...?

Kati kirjoitti...

Sulla siis on ihan oikeesti shelttikuume :-DD. Valitettavasti Mimmillä ei pentuja voi tehdä kun se on steriloitu.