torstai 26. helmikuuta 2009

Gimman harkat

Tänään oli Gimman treenivuoro. Mukana harkoissa oli meidän lisäksi Henna & Karkki, Susanna & Cola ja Eltsu & Sefi & Tiki. Olin yhdestä Laamasen Mian radasta muokannut tuonne sopivan pätkän. Rata ei kyllä yhtään sen jälkeen enää näyttänyt alkuperäiseltä, mutta olipahan pohja, josta alkaa vääntää treenipätkää :-). Tässä rata:

Mun oli tarkoitus ottaa yhteen menoon esteet 1-9 ja palkka odottamassa keinun edessä. Hypyt oli vaihdellen 50-60 cm. Meno tökkäsi keppeihin. Alun otin niin, että menin 3-hypylle tekemään pakkovalssin. Tämä onnistui tosi hyvin kun sain alussa otetuksi hyvin sivuttaisetäisyyttä. Suora 4-6 meni kans hienosti, mutta kepit ei kyllä hahmottunut tuosta vauhdista millään. Otin sit pelkkiä keppejä erikseen eikä meinannut tajuta oikeaa aloitusväliä ollenkaan, vaikka oli kaarikin auttamassa. Gimma hyppeli ihan onnessaan kaaren yli ja välillä meni ali. Ihan ihme homma. Laitoin sitten lelun oikeaan väliin niin alkoi tajuta homman. Loppujen lopuksi sain onnistumaan pujotteluun menon niin, että leikkasin 5-hypyn ja pituuden välissä. Piti ottaa vielä toinenkin kerta, että näin oliko onnistuminen vahinko. Ei ollut :-)

Alun otin myös leikkaamalla 3-hypyllä. Kääntyi väärään suuntaan, joten piti jälleen ottaa lelu avuksi. Muutama toisto lelulla ja sitten ilman ja hienosti meni. Mä teen itse jotain eri lailla kun sitä lelua ei ole valmiina. Oletan jotenkin jo etukäteen, että ei se kuitenkaan mene oikein. Ja kun lelu on siellä niin uskallan hyvin vaan heittää koiran edestä hypylle samalla puskien sen päälle itse. Miksi mulle noi leikkaukset on aina niin kamalan vaikeita?

Toisella kerralla otettiin vähän kontaktejakin. Aan kontaktin Gimma hakee itse jo tosi hyvin (vien siis alastulolle sivusta) ja nokkiikin jo ihan kiitettävästi. Aalta jatkettiin kuvio 13-18. 13:lle takaakierto, 14:lle valssi 15:lle käärmäkäsi koira putkeen ja leikkaus takana. Läpsytykset reiteen ja hyppy 17 ja leikkaus 18:lle. Meni aika kivasti kaikki. Mä vähän jännitin tuota putkella leikkausta, olin ihan varma, että kääntyy sieltä takaisin, mutta eipä vaan kääntynyt. Leikkaus epäonnistui ensimmäisellä kerralla, Gimma kääntyi väärään suuntaan. Kun taas muistin puskea päälle niin kyllähän se kääntyi sinne minne pitikin. Mun pitäis ihan oikeesti päästä jonnekin leikkauskouluun...

Puomin kontaktia otettiin kans ja nyt ensimmäistä kertaa Gimma meni oikeaan paikaan ihan itse. Tähän asti se on vaan pompannut puomille ja siitä pois ja mun on pitänyt kädellä auttaa se oikeaan paikkaan. Nyt ei tarvinnut mitään apua ja alkoi heti nokkia maata. Nokkiminen meinasi välillä mennä pelkästään silmien liikuttamiseen. Palkkasin kuitenkin vain siitä kun oikeesti liikutti kuonoa maahan päin. Mitenkähän tuossa olisi pitänyt tehdä?

Mua niin harmittaa kun en muistanut ketään nakittaa kuvaamaan meidän menoa. Latasin videokameran akunkin sitä varten, että saataisiin Gimman treenejä nauhalle, mutta minä tollo sitten unohdin koko jutun, kameran kyllä muistin ottaa mukaan. Pitää yrittää joku toinen kerta paremmalla muistilla. Mä niin tahtoisin nähdä miten Gimma hyppää kun en tuossa treenatessa sitä näe. Kevyen oloisesti se kyllä menee ja kivasti kääntyy valsseilla ja käärmekäsillä sun muilla, joten kai se ihan hyvin hyppää. Olis vaan niin kiva saada tätä alkuajan menoakin talteen. Sitä olisi muutaman vuoden päästä kiva katsella.

3 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Onko Gimmalla kontaktilla pää ylhäällä kun se tekee sitä silmäjuttua? Looxillahan menee pää suoraan sinne alas ja sitten liikuttelee silmiään. Tuosta on paha vaatia enää mitään pään liikuttamista :-D mutta jos se siis pitää päätään ylhäällä niin kyllä mä vaatisin myös sen pään liikkeen siihen mukaan.

Kyllä se leikkaaminenkin helpottuu ihan kohta kun Gimma lukee koko ajan paremmin ja paremmin rataa ja irtoaa, vasta siinä vaiheessa mäkin sain Looxille leikkaukset kunnolla toimimaan. Pidetään sit leikkauskoulu toukokuussa jos ei ala toimia, Hertz tulee kans ;)

Kati kirjoitti...

Gimmalla on pää kyllä alhaalla, mutta ei niin alhaalla kuin Looxilla. Jää vielä varaa nokkia, joten tein sitten ihan oikein.

Mä en itse osaa noita leikkauksia tehdä ja siksi pelkään, että Gimma ei niitä koskaan opikaan. Luulen kyllä, että tuo alkukesän leikkauskoulu tulisi tarpeeseen :-)

Anonyymi kirjoitti...

Vähän olen kateellinen kun pääsette niin paljon treenaamaan :-o
Me ollaan päästy nyt noin kerran kahdessa viikossa, se on kyllä liian vähän Praylle tässä vaiheessa kun pitäisi rutiinia saada :o/