torstai 30. heinäkuuta 2009

Agilityelämä alkoi jälleen :-)

Joka vuosi sama juttu. Mä en vaan meinaa saada itseäni karsintojen jälkeen treeneihin, en sitten millään. Nytkin ilmoittauduin Valkeakoskelle kisoihin (1.8.), että innostuisin treenaamaan, mutta vaikeeta se oli. Eiliselle sitten sovin Jennin ja Markon kanssa kimppatreenit, joten oli ihan pakko mennä. Ja hyvä, että menin. Oli ihan älyttömän kivaa taas!

Tehtiin treeniringin heinäkuun radasta kahden pätkän verran. Oli takaakiertoa, päällejuoksua, sokkaria, jaakotusta, valssia, leikkausta, leijeröintiä, niisto-sokkaria, pyöritystä, pakkovalssia ja vaikka mitä. Mä niin tykkään tuosta treenirinkihommasta kun joku muu on jo miettinyt millä kaikilla tavoilla kohdat voi ohjata. Mä en itse nimittäin aina hahmota niitä ei-niin-mun-ohjauksia että mihin ne sopii.

Mimmin kanssa alku oli just sellaista mitä pelkäsinkin. Aina tauon jälkeen käy niin, että mä yllätyn sen vauhdista enkä ehdi yhtään mihinkään. Niin kävi nytkin. Mä vaan nauroin kun Mimmi sinkoili vaikka mihinkä kun eihän se irtoo. Näinhän mä aina kaikille sanon ;-). Kyllä se vaan koko ajan irtoo enemmän ja enemmän, tää mun täytyy kyllä sisäistää. Kaikki muut toimi aika hyvin, mutta jaakotus ja niisto-sokkari ei. Syykin tietenkin näihin oli selvä, mä teen ne väärin! Kun osasin mennä oikeaan kohtaan oikeaan aikaan ja vielä kun kädetikin sai toimimaan oikein ja kropan suunnan oikein niin johan alkoi nuokin sujua. Edelleen mulla on noista kahdesta sellainen olo, että ei ole mun ja Mimmin juttuja, mutta kun niitä nyt "pakolla" tulee harjoiteltua niin eihän sitä koskaan tiedä. Leikkaukset oli ihan sikahyviä!!!

Gimman kanssa meni aika lailla samat jutut pieleen kuin Mimminkin kanssa. Eikä se ihme olekaan kun en kerran niitä osaa. Pujottelussa Gimmalla oli nyt tosi hyvä vauhti ja kesti jopa sokkarin pujottelun päässä. VAU! Niisto-sokkaria piti Gimman kanssa hinkata vähän kauemman aikaa. Mä vaan en meinannut millään tajuta miten se tehdään. Pistettiin rimakin ihan alas, että saadaan helpommin se onnistumaan. Eikä se kyllä loppujen lopuksi kovin montaa toistoa tarvinnutkaan kun meni jo hirmu hienosti. Mä vaan en itse osaa mennä tarpeeksi lähelle siivekettä. Gimmalla toimi myös leikkaukset tosi hienosti. Muutenkin se alkaa olla kyllä jo aika taitava.

Ja kun kerran vauhtiin pääsin tässä agilityssa niin kävin tänäänkin treenaamassa :-D. Seurana tällä kerralla oli Eltsu ja Sefi. Ne vaan ei päässeet tekemään kuin renkaan pari kertaa ja keinun kun Eltsu huomasi, että Sefilla tulee verta varpaasta. Oli sitten kynsi irronnut ja ydin vaan näkyi. Olipas ilkeen näköinen... Kynsi retkotti irrallaan ja ydin loisti punaisena. Harmitti ihan sikana Eltsun puolesta kun pitkästä aikaa pääsee treenaamaan niin sitten käy noin :-(.

Mä olin tehnyt mun karsintojen hyllykohdista radan. Oli ihan pakko päästä niitä kohtia kokeilemaan. Radasta tuli tämän näköinen (huomasin vasta rataan tutustumisessa, että tuota puomin alla olevaa putkea ei mennä ollenkaan :-D):



Alussa ei mitään ongelmaa Mimmin kanssa. Puomin jälkeiset takaakierrot älyttömän hyviä. Hitto, että se menee ne niin pienillä teillä ettei ole tosikaan. Valssasin 5-6 välissä ja siitä avokulmaan kepeille. Meni kakosväliin kun en pitänyt ohjausta päällä tarpeeksi kauan. Tämän takia juuri en näin tehnyt karsinnoissa kun tiedän, että mokaan treeneissäkin vastaavan kohdan niin helposti. Tietääpä mitä treenata jatkossa vielä enemmän. Kepeillä jättäydyin vähän taakse ja otin pikkasen sivuttaisetäisyyttä. Näin mulla oli tilaa tehdä pieni liike samalla kun laitoin Mimmin hypylle takaakiertoon. (Miksi mä en tehnyt näin karsinnoissa vaan oli niin pirun kiire sinne hemmetin keinulle?!) Siitä sitten päällejuoksuna se hyppy ja keinulle. Meni sikamakeesti!

Seuraava karsintojen hyllykohta oli pussin jälkeinen elämä. Samanlaiseksi tuota en mitenkään saa meidän esteillä kun pussi on niin paljon hitaampi. Halusin kuitenkin testata miten onnistun pussin jälkeen leikkaamaan tuossa kuviossa eikä ollut mitään ongelmaa. Nyt vaan sitten kasvatetaan seuraava vuosi mun luottamusta, ei siinä muua auta :-P.

Gimmalle yritin opettaa myös erottamaan kiipee-kiipe käsky, että silloin ei mennä putkeen. Laitoin lelun puomin ylösmenolle ja tein näin muutaman toiston. Näytti siltä, että se ois jopa sen tajunnut. Mutta heti kun otti lelun pois niin putken vetovoima oli liikaa. Mä olin sitten niin laiska, etten jaksanut helpottaa kohtaa siirtämällä putken päitä kauemmas. Otin vain lähetyksen puomille hetsaamalla tosi läheltä ja kovat kehut heti kun meni oikein. Puomin jälkeinen elämä meni ihan hirmu hienosti. Takaakierrot 4- ja 5-hypyille hyvät, valssi 5-6 välissä ja lähetys kepeille ja oikein sisälle! Koitin vielä niin, että leikkasin 5-6 välissä ja siitä lähetin kepeille, edelleen meni oikein. Kesti hyvin kepeillä taakse jättäytymisen ja pienen sivuttaisirtoamisen. Hyvin meni 8-hypylle taakse ja siitä päällejuoksuna keinulle. Keinulle ihan liian kova vauhti ja tuli juoksukeinu. Keinu uusiksi, mutta ei kiivennyt loppuun asti vaan hyppäsi pois. Lelu keinun loppuun ja uusi yritys nyt meni hyvin. Kovat kehut ja uudelleen kepit-hyppy-keinu, no problem 8-).

Gimmalla onnistui myös pussin jälkeinen leikkaus kamalan hyvin. Siitä sitten luukutettiin rata loppuun. Aika lujaa vein puomille ihan vain nähdäkseni miten osuu ylösmenolle ja hyvin osuu, ainakin vielä. Alasmenolla meinasi ampaista ilman lupaa pois kun päätinkin pitää sitä siellä vähän kauemman. Teki siis nykäisyn, mutta kun ei tullutkaan jess-käskyä niin pysyi siellä - ihana :-)

Gimma alkaa olla sillä mallilla, että kyllä me uskalletaan startata 5.9. Vöyrin kisoissa. Vähän meinaa kyllä jo jännittää :-D

Ei kommentteja: