sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Bikini-Gimma sai arvosanan H

Startattiin lauantaiaamuna puoli kasin pintaan Jennin pihasta kohden Seinäjoen näyttelyä. Mukaan tuli myös Jennin kaveri, Päivi, joka oli lupautunut esittämään Looxin ja Hertzin. Mua oikeesti ahdisti ajatus ahtaasta sisänäyttelystä ja tavallista näyttelyahdistusta lisäsi vielä karvaton, bikinikunnossa oleva koira. Ja se siis oikeesti oli karvaton, joka korostui entisestään kun nähtiin meidän kilpakumppanit :-D

Tuomarina oli bulgarialainen mies, Denis Kuzelj. Sillä oli tosi outo tyyli tutkia koirat. Teki kamalan äkkinäisiä liikkeitä ja jotenkin ylidramatisoi kaiken. Eräs uros ei ollut kovin yhteistyöhaluinen hampaiden katsomisessa ja meinasi näykätä tuomaria kahteen otteeseen. Jälkimmäisen kerran jälkeen äijä irroitti otteensa suurieleisesti ja paukautti koiraa päälaelle :-/. Varmasti on entistä iloisempana seuraavassa näyttelyssä näyttämässä tuomarisedälle hampaat tämä koira... harmitti toisen puolesta. Urosten aikana kävi myös selväksi, että tuomari tykkää hyvin karvaisista koirista. Kovasti toivoin, että Gimman karvattomuus riittäisi kuitenkin siniseen nauhaan...

Ihana Eltsu oli lupautunut esittämään Gimman :-). Yhtään kertaa ei oltu hommaa harjoitelut, mutta Eltsu ehti hyvin ennen kehää pikkuisen harjoitella. Näytti kyllä, että siitä ei tule yhtään mitään :-D. Gimma oli koko ajan menossa sivulle perusasentoon ja seisomaan ei meinannut saada millään. Itse kehä menikin sitten aivan mainiosti! Gimma seisoi ihan nätisti, antoi kohtuu hyvin kopeloida kropan läpi. Tässäkin sillä tuomarilla oli tosi outo tyyli. Se ensin katsoi hampaat ja sitten jäi toisella kädellä pitämään kuonosta kiinni ja toisella lähti tunnustelemaan kroppaa. Tässä kohden Gimma vähän nykäsi ja tuomarisetä jälleen vähän liioitellusti irrotti kädet koirasta. Otti kuitenkin uudelleen kiinni tosi nätisti, joten ei hätää. Eltsu sai Gimman myös liikkumaan tosi nätisti. Häntä oli pystyssä kuin mikäkin antenni, mutta muuten liikkui kivasti. Sininen nauha saatiin ja kovasti tuuleteltiin kehän reunalla tätä hienoa menestystä. Kyllä siinä vissiin joku kanssakilpailija oli vähän katsonut pitkään meidän tuuletuksia :-DD. Kiitos vielä kerran Eltsulle ammattimaisesta handlauksesta!! Olen ihan varma, että mun esittämänä tulos olisi ollut paljon huonompi...

Arvostelu oli seuraavanlainen: "I’d prefer better type. Head expression not optimal. The body nude, more substance & stronger bones. I’d prefer more level topline in the move. Too high set tail. Correct temperament."

Eikä huonosti mennyt Jenninkään koirien kanssa. Hertz sai EH:n ja Loox ERI:n. Eipä ollut siis turha reissu ollenkaan :-)

2 kommenttia:

-arja- kirjoitti...

Tää on mennyt jotenkin ohi multa :D Hieno näyttelytulos, on oikeesti, kun puhutaan käyttökoirasta, ONNITTELUT! Jostain syystä itsekin olen seurannut näyttelyissä bortsuja, ja kyllä täytyy sanoa, että niillä turkeilla ei pahemmin lampaita paimennella, kaikki takiaiset kiinni karvoissa.

Kati kirjoitti...

Kiitos Arja :-)

Gimmalla on ihan kohtuullinen turkki silloin kun se on parhaimmillaan, mutta ei mikään pehko kuitenkaan. Tosi tyytyväinen oon, että saatiin tuo H karvattomuudesta huolimatta! Eipä tartte enää näytelmiin mennä :-D