sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Kinkunsulatustreenit kasvihuoneella

Agilitytreeneissä Jennin ja Markon kanssa. Mulla oli molemmat koirat mukana, mutta Markolla vain Hertz ja Jennillä Loox. Jenni oli taas piirtänyt harkkaradan:

Ensin mentiin valkoisten numeroiden mukaisesti. Menin ensin Gimman kanssa. Valssilla kakkoselta, törkkäys kolmesen taakse ja baclapilla putkeen. Olin ihan varma, että Gimma ei enää mitään baclapiä osaa, mutta kyllä se sen edelleen osas, meni tosi hyvin. 7:lta 8:lle sylkkärillä ja samaten 8:lta 9:lle. Tässä vähän tökkäs, en meinannut millään malttaa tarpeeksi peruutella ja käänsin koiran ennen kuin se edes pystyi hyppäämään. Sain tämänkin kohdan kuitenkin sujumaan. Pituus oli täysimittainen ja sen Gimma osaa kyllä jo tosi hyvin. Otettiin lopuksi koko pätkä 1-11. Olipa mukava tehdä pidempää rataa ja vielä saada se onnistumaan :-). 14-17 otettiin erillisenä ja sain Gimman menemään pituuden vaikka itse jäin hyppyjen taakse ohjaamaan. Rengasta otettiin erikseen kun sitä ei vielä osata kunnolla. Loppusuoraharkka otettiin kolmella viimeisellä hypyllä ja se meni hyvin. Lopuksi vielä kepit remmin kanssa eikä ongelmaa.

Mimmin kanssa oletin, että rata on liian helppo. Ei saisi koskaan olettaa yhtään mitään :-D. Backlapin kanssa oli pienen pieniä ongelmia. Tai itse backlap onnistui, mutta en meinannut millään saada siitä putkeen. Muutamalla toistolla tämä saatiin kuitenkin onnstumaan. Seuraava paha paikka oli kaksi sylkkäriä peräkkäin esteillä 7-9. Vaikka Mimmi pieni koira onkin niin kyllä sille silti pitää tilaa antaa sylkkäreihin. Tämän kun tajusin niin sujui tosi hyvin. Kepeillä jätti muutaman kerran kesken kun otin kunnolla sivuetäisyyttä, mutta saatiin sekin toistojen jälkeen onnistumaan. Jätin jopa hypyn väliin ja onnistui! Loppusuora menee hyvin kun meikäläinen vaan jaksaa pinkoa.

Punaisten nueroiden rata jälleen ensin Gimmalla. Esteet 1-7 yhteen menoon ja meni kyllä tosi hyvin. Kolmoselta kääntyi hienosti, samaten 6-putkelta vaikka menikin sinne kovalla vauhdilla. 9-12 meni kans hienosti. Jälleen pystyin hyppyjen takaa ohjaamaan pituudelle. Rengasta harjoiteltiin Jennin avustuksella. Otin Gimman kanssa pikkuisen vauhtia renkaalle ja Jenni oli palkan kanssa valmiina jonkin matkan päästä renkaasta. Mä itse heitin lelun liian lähelle ja Gimma alkoi muutenkin kääntymään muhun päin kun odotti palkkaa. Lopuksi otettiin vielä niin, että tultiin vähän kauempaa renkaalle ja sen perään hyppy ja sitten bileet pystyyn. Tää vaikutti hyvältä keinolta. Kiitos Jenni vinkistä :-)

Mimmillä meni tämä pätkä aika kivasti, mutta jostain syystä ei taipunut pujottelun ekaan väliin. Kiersi ekan kepin hyvin, mutta aloitti pujottelun vasta toisesta välistä. En meinannut millään saada sitä taipumaan ekaan väliin vaikka otin ihan pienellä vauhdilla. Aloin jo epäillä, että onkohan se kipeä kun ei tuossa aiemmin ole ongelmaa ollut. Voihan se olla, että oli vain jokin tekniikkavirhekin. Sain mä sen sitten toistojen kautta onnistumaan, mutta vähän jäi vaivaamaan kuitenkin. Loppusuora menee kyllä ihan hyvin, jos mä vaan jaksan juosta. Mimmi menee just mun vaihtia ja jos mä hyydyn niin hyytyy myös Mimmin vauhti. Jenni sitten ehdotti, että jos se odottaa maalissa lelun kanssa kun me Mimmin kanssa mennään rataa niin mun ei tarvitse lelua taskusta kaivaa ja heittää. Minä taas kehitin kootut mutku-selitykset, että ei Mimmi välitä lelusta, jos joku muu sen heittää tai jos se on valmiina maassa. Onneksi Jenni piti päänsä ja mä suostuin kokeilemaan, meni nimittäin toooosi paljon paremmin kuin olin odottanut. Mimmi ei tainnut ihan nähdä kun Jenni lelun sille heitti, mutta meni sen kuitenkin hakemaan kun vaan näytin lelun suuntaan. Tätä se ei ole koskaan aiemmin tehnyt. Koitin sitten vielä vähän revittää lelulla ja heittää sen yhden hypyn taakse niin, että Mimmi näki sen. Pidin Mimmistä kiinni ja yritin vähän kuumentaa ja jestas se syöksyi lelulle tosi makeesti! Silleen shelttimakeesti, ei bortsumakeesti ;-) eli hieman hillitymmin. Koitin samaa vielä kahden hypyn takaa ja hyvin pinkoi suoran ilman mun juoksua. Mä oon ihan täpinässä!! Saataisko me vihdoin ja viimein nää eteenmenemisetkin kuntoon Mimmulin kanssa. Oisko vähän makee juttu :-)

Kisailmot Turun 17.1. kisoihin lähti eteenpäin. Kiva päästä kisaamaan :-)

2 kommenttia:

Noora kirjoitti...

Voi kuinka kivaa!!! Nähdään Turussa! :-D

Ajetaan huomen Vaasan kautta kotiin... ;-)

Kati kirjoitti...

Mihinkäs aikaan ootte Vaasassa? Mä oon töissä 14:45 saakka...