perjantai 12. joulukuuta 2008

Mimmin katoamistemppu

Mimmi teki katoamistempun lenkillä. Tultiin metsästä sellaisen peltotien varteen ja koirat on aina sillä tiellä paljon ennemmin kuin minä. Olenkin usein miettinyt, että mitä tapahtuu, jos siellä onkin joku silloin kun koirat sinne menevät. Tänään sit oli ensimmäinen kerta kun näin kävi. Itse kuuntelin musiikkia, kylläkin aika hiljaisella, ja kuulin, että Mimmi haukkui jotain. En siitä nyt vielä huolestunut kun se nyt haukkuu välillä vaikka mitä metsän eläimiä. Kun tulin itse peltotielle niin Mimmiä ei näkynyt missään. Huutelin ja viheltelin, mutta ei vaan näkynyt. Kävelin hissukseen eteenpäin ja aina välillä huusin ja vihelsin - ei mitään. Kun menin peltotieltä uudelleen metsään oli pakko soittaa Harrille kotiin ja kysästä onko Mimmi sinne ilmestynyt. Kaksi kertaa on nimittäin käynyt niin, että se on eksynyt joidenkin jälkien perään eikä kai ole enää meitä löytänyt ja on päättänyt sitten mennä kotiin. Ei ollut nyt kotonakaan. Pyysin Harria ilmoittamaan, jos Mimmi ilmestyy kotiin ja jatkoin itse tuttua lenkkipolkua. Jonkin matkaa kuljettuani Mimmuli paahtaa mun ohi ihan niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Aikaa mun arvion mukaan tuohon meni 20 minuuttia, mutta saatta olla, että ajantaju vääristyy kun tulee huoli toisesta ja onkin mennyt vähemmän aikaa. Kävellyn matkan perusteella luulen kuitenkin, ettei paljon tuosta heitä. Hitto, että tollanen osaa säikyttää! Onneksi tuossa ei kuitenkaan matkan varrella ole kunnon teitä ollenkaan, jos Mimmi menee niitä reittejä mitä yleensäkin kuljetaan.

Lenkin päätteeksi pikku tokoilut Gimman kanssa, lelun kanssa jälleen ja tällä kertaa ulkona. Sivulletulo sairaan makee. Seuraamista otin nyt kahden asekeleen sijasta jopa neljä-kuusi askelta ja meni ihan kivasti. Vähän tulee väljyyttä kun matka pitenee, joten maltetaan nyt vielä vähän. Otettiin myös pelkkää maahanmenoa. Hassu koira kun ei tajua, että jotain voi tehdä ilman, että ensin tullaan sivulle istumaan :-D. Sain mä sen sit loppujen lopuksi ymmärtämään, että kun sanon maahan niin voi mennä suoraan maahan. Lopuksi vielä kaukoja. Uskomatonta, mutta tää on mun leppariliike Gimman kanssa.Minkään muun koiran kanssa en ole tykännyt, ainakaan siis voittajan kaukoista.

Täällä on taas vaihteeksi mukavan valkoinen maasto. Kuinkahan kauan tällä kertaa kestää ennen kuin lumet taas sulaa pois...

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ne on nää Jungsundin mettät tällaisia... Sisu käy aivan liian pitkillä hirvi/peura/whatever -metsällä harva se lenkkikerta, ei yhtään kivaa :(

Kati kirjoitti...

Kyllä meilläkin Mimmi ja Gimma painelee välillä edes takas tuolla metsässä, mutta näyttäytyvät kuitenkin mulle tarpeeksi usein. Heti tulee huoli kun pitkään aikaan ei näy, että jos onkin sattunut jotain...

Anu kirjoitti...

Heippa :) Sattumalta löysin blogisi. Tervetuloa kurkkaamaan omaa blogiani ja kuvia mun pikkuepeleistä.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on ollu melkonen sopeutuminen siihen, että ämmiitti voi olla näkymättömissä lenkeillä ties kuinka kauan. Eppu jos oli tupakin verran kateissa, niin olin jo hjärtslaagin partaalla.
Onneksi noi meidänkin lenkkimaastot on sellasia, ettei sielä kulje ku mettämiehet ja me. Ei tarvi pelätä, että on auton alla.