maanantai 8. joulukuuta 2008

Olipa mukava käydä kisaamassa Seinäjoella :-)

Lähdin aikaisin matkaan kun halusin nähdä maksienkin radan. Niillä alkoi kisat klo 8:00 ja minit starttas maksien jälkeen klo 9:45. Jestas, että oli Seinäjoen uusi palloiluhalli iso ja valoisa. Aivan mahtava paikka! Tekonurmi oli hyvä juosta ihmisten ja koirien. Ainoa pieni miinus oli koirille varatun tilan pienuus. En yrittänytkään sinne mahduttaa koirien häkkejä vaan pidin ne autossa. Kävin Gimmallekin ostamassa Hurtan toppaloimen ettei pieni palellu. Onneksi oli Hurtan myyntipiste hallissa.

Kisoissa oli kolme rataa. Kaksi ensimmäistä tuomaroi Vesa Sivonen ja viimeisen Salme Mujunen. Ensimmäisellä radalla Mimmi varasti aika inhottavasti lähdössä ja sain kunnolla tsempata, että sain sen menemään esteet oikeassa järjestyksessä. Kun sain sen putkeen niin vähän helpotti. Tosi tyytyväinen olen, että tsemppasin noin hyvin kun mähän yleensä luovutan heti, jos menee pieleen. Vähän kyllä nauratti tuo meidän taidonnäyte :-D. Hyllyksi se rata sitten kuitenkin myöhemmin meni kun oletin, että Mimmi hypää 9-hypyn muhun päin, mutta hyppäsikin poispäin. Ja minä kun en osaa soveltaa ohjausta uuden tilanteen mukaiseksi vaan väkisin yritin kierrättää esteen sitä kautta kuin olin tutustunut ja eihän se onnistunut, Mimmi hyppäs hypyn takaisin päin. Oikein hyvin olisi radan jatkaminen onnistunut niin kuin Mimmi sen olisi halunnut mennä. Maalissa hyvä fiilis kuitenkin.


Toka rata Sivosen hyppäri. Keppien jälkeistä elämää ihmettelin kyllä aika kauan, että mitä siinä kannattais tehdä. Siinä oli mulle oikeastaan yksi ainoa ohjaustapa, jolla oletin saavani sen sujuvaksi, mutta siinä olisi tullut kauhea kiire, jos Mimmi ei olisi irronnut keppien jälkeiselle hypylle ollenkaan. Onneksi irtosi ja ehdin hienosti tehdä kaiken, minkä olin suunnitellutkin ja tehtiin nollarata, jolla vielä voitettiin. Voi jestas kun nolla maistui pitkästä aikaa makealta :-) . Heitin siis Mimmin keppien jälkeiselle 3-hypylle ja lähdin etenemään 5-hyppyä kohden varmistaen matkalla vähän vastaisella kädellä, että Mimmi varmasti hyppää 4-hypyn. Siitä sitten heitto vitosella ja kierrätys muurin (joka oli mineillä normaali hyppy, muuri oli este nro 15) taa ja siinä vielä valssi.


Viimeinen rata oli päivän hupinumero :-D. Mujunen oli tehnyt kolmen suoran putken suoran ja koiran piti siis mennä ne kaikki peräjälkeen. Vähän pelotti Mimmin kanssa tuo tilanne, mutta meni yllättävänkin hyvin. Putken jälkeinen elämä ei sitten mennytkään niin hyvin ja hyllytettiin siellä. En saanut Mimmiä 8- ja 9-hypyn välistä vaan hyppäsi ysin väärään suuntaan. Olin vastaanottamassa 8-hypyn takana ja yritin ottaa sen mukaan oikealla kädellä pakkovalssiin ysin taakse ja sen jälkeen oli tarkoitus tehdä sylkkäri 10-hypylle. Mentiin kuitenkin täysillä rata loppuun ja oli ihan voittajafiilis maalissa (kiitos taas Jennille :-), nyt myös viimeinenkin este on piirroksessa). Ihan kauhee juoksurata ja mä jaksoin juosta sen loppuun asti! Toki jalat meni hyytelöksi heti maaliviivan jälkeen, mutta sitähän ei enää lasketa. Ei siis vieläkään tuplanollaa kuten ihana tuomarin sihteerikkö oli myös arvostelulipukkeeseen kirjoittanut ;-)

Kiitos Jennille kuvien ryöstöluvasta :-). Oli paljon helpompi selittää kuvien kera mitä mokasin missäkin kohdassa :-D

Kisaaminen oli sen verran mukavaa pitkästä aikaa, että pitää vissiin katsella ensi vuoden puolelta joitain kisoja, jos jotain sopivaa löytyisi. Eltsu yrittää mua Turkuun houkutella tammikuussa. Jos vaikka sinne sitten jaksaisi lähteä. Katellaan :-)

11 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Onnittelut vielä nollavoitosta, tosi hienoa kun vihdoin natsasi taas :)

Niin ja saat ryöstää multa ratapiirrokset jos haluat, tosin tietty mineille jotain taidettiin vähän muuttaa...

Kati kirjoitti...

Kiitos kiitos :-). Ne kaksi muutakin rataa oli niin lähellä, että ei oikeesti edes harmita.

Huomasinkin jälkeenpäin, että olit radat piirrellyt. Ryöstän ne sieltä oikein mielelläni kun tilanne töissä vähän rauhoittuu.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut upeasta nollavoitosta!

T: tuomarinsihteerikkö (ei tosin tolla hyppiksellä)

Kati kirjoitti...

Mä Anne tiesin, että se olit sinä :-D. Ja kiitos onnitteluista :-)

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut 0-voitosta! Loistavaa!

Minäkin katsoin tuota Mujusen ratapiirrosta, että kyllä sieltä vielä maalihyppy puuttuu - nimittäins usko tai älä, Nupe irtosi loppusuoran niin, että olin putken 18 puolivälissä kun koissu oli jo maalissa....

(hylky tehtiin siellä päädyssä, ei mennyt takaahypyksi:-)

Olipa kiva nähdä piiiitkästä aikaa ja rupatellakin eikä sivumennen moikata.

Kati kirjoitti...

Pirkko, oli kyllä tosi kiva pitkästä aikaa oikein jutustella. Isojen kisojen hyvä puoli, että välillä ehtii juttelemaankin eikä ole yhtä koiran lämmittelyä ja jäähdyttelyä :-)

Ja kyllähän se Nucca irtoo kun oot sen niin hyvin opettanut:-)

Jenni kirjoitti...

Nyt mä oon päivittänyt ratapiirroksen maalihypyllä, varasta uusiks :D

Kati kirjoitti...

Varastettu :-D

Anonyymi kirjoitti...

No arvasinkin, että sä tiedät. Kaikille se ei ollu niin selvää. Kuulin kun Marko ja ketä ne nyt olikaan kattelivat tuomarinsihteerilappujaan ja arvelivat Miiran olleen sihteerinä ;D

Nucca irtosi kyllä upeasti loppusuoran Mujusen radalla!

Karoliina kirjoitti...

Onnea nollavoitosta! Olis ollu kiva nähdä teidän radat! Niitä on aina niin kiva katsoa :)

Anonyymi kirjoitti...

JOO TULKAA TURKUUNN!!!!!

Onnea hurjasti voitosta!!! :-D

Lempparimimmi!