keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Vähän aksaa

Meidän treenivuoro alkaa tiistaina klo 19:30 ja mun mielestä se on ihan liian myöhäinen aika tämmöiselle vanhukselle, jonka pitää päästä aikaisin nukkumaan :-D. Eilen kuitenkin päätin myöhäisestä ajasta huolimatta mennä ottamaan pikku harkat. Ja että varmasti menisi myöhäiseen meninkin kentälle vasta vähän kahdeksan jälkeen :-P. Tuntui, että pitäisi koirille vähän muistuttaa mitä kontakteilla pitäisi tehdä kun ei ole sitä pitkään aikaa treenattu, ainoastaan kisoissa menty.

Rankkaa on radan rakentaminen yksikseen! Puomi piti ensin raahata edes vähän kentän puolelle. Ensin rehasin vähän toista päätä ja sitten toista jne jne. Ihan puhki jo tuon jälkeen. Radalle laitoin leiriltä yhden kohdan, mitä en millään saanut Gimman kanssa onnistumaan. Itse asiassa kaksi kohtaa, jotka sen kanssa ei onnistunut. Radasta tuli 13 esteen mittainen. Puomille tuli kivasti putki-puomi erottelu kahteen kertaan. Toinen ihan iisi kun puomi näkyi, mutta toisella kerralla tultiin vinosti ja putken pää oli edessä niin, että puomia ei näkynyt ollenkaan.

Mimmin kanssa noi Gimman vaikeat kohdat ei ollut ollenkaan vaikeita. Hyvin onnistui vippaus-valssi ja sivuttaisirtoaminen hypyille. Kepeillä oli yli 90 asteen avokulma ja hienosti Mimmuli haki senkin. On se vaan taitava! Myös sylkkäriä pääsi tuolla pätkällä kokeilemaan ja kivasti toimii sekin. Puomi-putki  erottelu tuolla jälkimmäisellä kerralla oli kyllä hieman haastava. Ensimmäisellä kerralla meni putkeen. Ensin kyllä epäröi ja melkein pysähtyi putken eteen ja varmaan ihmetteli kun minä hihkun kiipee-kiipee-kiipee kun se näki vain putken. Ja sinnehän se sitten meni. Tämän jälkeen joka toisto oikein, vaikkakin se joka kerta oli ensin menossa putkeen. En nyt tiedä jäikö tuosta varma vai epävarma mieli. Tarvitaan ehkä lisää toistoja näillä vaikeammilla erotteluilla.

Gimman vaikeat kohdat oli edelleen vaikeita. Sain ne kyllä pelittämään muutaman toiston jälkeen tosi hienosti. Jotain hyvää kuitenkin, sylkkäri onnistui heti ensimmäisellä yrityksellä, jess!! Ehkä niistä muutamasta kuivaharjoittelusta on jotain apua ollut. Vippaus-valssi vaati hieman harjoittelua, mutta jestas, että sekin alkoi toimia mahtavasti. Ja kepit! Tuo tyttö hakee ne ihan mistä vaan! Puomi-putki erottelu meni ihan kivasti siihen nähden, että kovin paljon tuota ei vielä Gimman kanssa ole ehditty treenata ja tuo oli tosi vaikea sille. Kivasti se kuitenkin näyttää kuuntelevan mun kiipee-kimitystä :-). Sivuttaisirtoamisen sain toimimaan kun laitoin pari kertaa lelun palkaksi. Sen jälkeen meni joka kerta oikein.

Oli tosi mukavat pikku treenit. Kurjaa vaan kun kenttä on niin kaukana ja aina esteet pitää ensin raahata kentälle ja sitten vielä kerätä ne pois. Kuinka paljon aikaa säästyisikään kun olisi oma kenttä ja omat esteet, jotka saisi olla pitkin poikin kenttää! Elän edelleen siinä toivossa, että mä sen oman kentän tuonne pellon pläntille joskus saisin :-)

Huomenna menen iltakisoihin Tampereelle. Mimmillä yksi startti ja Gimmalla kaksi. Viikonloppun Stadi Gamesiin menen vain Gimman kanssa. Yritetään nyt viimeiseen saakka saada sille nollat kasaan. Ja jos ei tule niin ei haittaa kyllä pätkääkään :-). Mimmin jätin tuolta pois kun siellä menee maksit ja minit sen verran päällekkäin, että en usko voivani keskittyä kummankaan rataan kunnolla.

Ei kommentteja: