keskiviikko 18. elokuuta 2010

Toko edistyy tuskaisen hitaasti

Olen unohtanut kirjoittaa perjantain pikaisista tokoista omalla pihalla. Otin jäävistä maahanmenoa ja Gimma tarjosi istumista (?) ja seisomista, mutta ei mennyt maahan. Susannan vinkin mukaisesti palasin koiran luon, laitoin sen maahan, sanoin hyvä ja vapautin. Muutaman kerran jouduin tuon tekemään ja sitten lähti toimimaan. Myös seuraamista otin pikku pätkissä ja mielestäni näytti hyvältä.

Maanantain pihatokot meni vallan mainiosti. Tällä kerralla vuorossa jäävistä oli seisominen. Meni joka kerta oikein! Kesti jo mun nopeamman liikkumisen. Joka kerta pysähtyi kuin seinään. Jee! Ehkä se tästä. Seuraaminen näytti myös hyvältä. Otin lentävällä lähdöllä. Lopuksi yksi luoksetulo innostaen samalla itse poispäinjuosten ja lelua heilutellen. Tuli muuten lujaa!

Eilen olin kavereiden kanssa treenaamassa. Otettiin ensin luoksepäästävyys, joka meni nyt aika mainiosti. Edelleen Gimma haluaisi mennä moikkaamaan, mutta ei enää hypi ja kisko kroppa kippuralla ihmisen luo, vaan istuu mun vieressä ja siitä kuikuilee kun ihminen tulee lähelle. Onneksi ei enää yhtä hölmö ole tuossa hommassa.

Paikallamakuu otettiin ensimmäistä kertaa täydellä ajalla. Maahanmenossa tarvi jälleen kaksi käskyä. Ihme sinänsä kun on alkanut ruokakuppitreenissä tuota kuuntelemaan tosi hyvin. Ehkä tuossa tilanteessa voisi antaa vähän kovemmalla äänellä käskyn ja vielä vähän venyttää sitä, että ehtii tajuta mitä sille sanon. Tuota pitää kokeilla seuraavassa treenissä. Toisella käskyllä siis maahan, jäi nätisti sinne kun jätin ja pysyi koko ajan paikallaan. Vähän piti välillä katsella maisemia ja kerran vaihtoi etujalkojen asentoa. Lopuksi pisti pään maahan. Pysyi maassa kun palasin sen viereen. En ottanut perusasentoon. Sitä ehkä pitää treenata jossain toisessa yhteydessä, mutta miten? En halua, että siitä tulee sellainen, että kun kävelen viereen niin se pomppaa istumaan. Mä olen koko ajan vakuuttuneempi, että mulla ei ole tokoaivoja kun en osaa keksiä järkeviä harjoituksia kaikkiin liikkeen osa-alueisiin.

Toisella pätkällä otettiin jäävistä maahanmenoa. Ensimmäisellä käskyllä oli menossa maahan, mutta päätti kesken kaiken, että ei menekään. Tämän jälkeen joka kerta oikein. Teen siis edelleen tätä pääasiassa peruuttamalla Gimman edessä ja siitä annan käskyn itse jatkaen liikettä taakse päin. Vinkkien mukaan aloin tehdä tuota niin, että kun annoin käskyn, peruutin hetken ja lähdin kävelemään takaisin päin koiraa kohden. Gimma oli tosi hassu tuossa. Se näki varmaan sielunsa silmin, että heitin sille namin kun alkoi sitä kesken kaiken etsiä. Selvästi olen samalla rytmillä tehnyt tuota joka kerta kun osasi namin heittoa odottaa. Se teki tuon vaikka kuinka monta kertaa. Huvittava :-D

Lopuksi mun piti ottaa pätkiä seuraamista ja käännöksiä. Ei sitten ihan otettu kun ei seuraamisesta tullut yhtään mitään. Ihan surkeeta touhua. Tässä sainkin sitten vinkkiä koiran leikittämiseen ja hetsaamisen lelulla. Hetsaaminen oli selkeästi tosi hyvä juttu meille. Ensin hetsausta, koira istumaan, itse koiran viereen ja käsky, kehu, vapautus ja lelu tipahti kainalosta. Jesus, että Gimman perusasento parani kummasti tuolla. On se aina tullut hienosti oikeaan paikkaan, mutta ei ole halunnut katsella mua. Nyt halusi! Lopuksi vielä sain hyvää vinkkiä leikkimiseen. Nyt se on mennyt lähinnä niin että, minä olen repinyt lelusta kun Gimma on siinä kiinni. Jatkossa pitäisi saada Gimma tekemään työt, eli pitämään kunnolla kiinni lelusta ja vetämään sitä. Tätä koitetaan nyt työstää ja yritän muistaa leikkiä joka päivä ja ottaa noita perusasentoja. Välillä siihen voi lisätä liikkeelle lähdön, mutta ei  mitään seuraamista kuitenkaan vielä. Takaisin lähtöpisteeseen siis :-P

Vähän turhauttava laji kyllä mulle. Mun mielestä meidän pitäisi jo osata alokasluokan liikkeet, mutta me ei osata edes seuraamista :-DD. Me ei ikinä saada noita liikkeitä kuntoon pm-kisoihin mennessä. Apua!! Paniikki!! ;-)

Ei kommentteja: