tiistai 10. elokuuta 2010

Voi tokottelun vaikeus!

Pikkuiset pihatokot jälleen tänään, mutta nyt vain Gimman kanssa. Seuraaminen edelleen ihan hienoa. Otin käännöksiä jonkin verran enemmän kuin aiemmin. Niissä vähän tuli väljyyttä. Pitänee niitä ottaa ihan erikseen. Torstaina toivottavasti saan tuohon jotain vinkkiä kun olen itse niin kamalan huono. Sivulle tulee tosi kivasti. Nyt kun olen harjoitellut ruokakupin kanssa, että saan sen sivulta maahan niin nyt tarjosi sitä joka kerta kun annoin sivu-käskyn. Ei meinannut millään tajuta, mitä tarkoitin.

Viimeksi kun otin liikkeestä seisomisia niin tajusi sen tosi hyvin. Eilen sitten otin liikkeestä maahanmenoja ja nyt tarjosi seisomisen sijaan sitä tai istumista aluksi joka kerta. Piti sitten palata namin heittelyyn yhtä aikaa kun annoin käskyn ja kyllähän se sillä pysähtyi. Lopulta sain jättää heittämisen pois ja silti pysähtyi kuin seinään. Mikähän tähänkin olisi sellainen kultainen keskitie, että koira oppisi kuuntelemaan käskyt? Aargh, on tää vaan niin vaikiaa!

2 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Mulla on ollut samoja ongelmia noiden jäävien kanssa. Itse olen hakenut leikin avulla varmuutta. Varmaan tiedät tämän leikin, että heitä nami koiralle, jonka se saa hakea ja kun koira tulee sua kohden, sano maahan tms. mitä haluat harjoitella. Heti, kun koira menee maahan, niin nami lentää vastakkaiseen suuntaan ja koira saa lähteä heti sitä hakeen. Toista taas. Kiva leikki, johon voi myöhemmin sotkea noita muita jääviä mukaan.

Lenkillä, kun koira on kuulolla, mutta ei seuraa vieressä, niin siinä voi antaa noita seiso-maahan käskyjä kanssa. Koira oppii oikeasti kuuntelemaan mitä sä haluat eikä tekeminen ole aina niin kokeenomaista.

Sitten jos treenaa liikkeenomaisesti/koemaisesti, niin pari kertaa ennen liikkeen aloittamista ihan käsiavulla leikin yhteydessä voi pyytää koiraa maahna/seisomaan. Sitten siitä vaan kovat kehut ja tekemään liikettä. Näin varmistaa sitä, että koira tietää mitä tulee ja onnistumisprosentti nousee.

Kannattaa ottaa ko. liikkeisiin myös käännöksiä, askelsiirtymiä jne. ettei koira opi ennakoimaan. Mulla tämä on se suurin ongelma: koira osaa jäävien käskyt, mutta suoritusvarmuus ei ole hyvä, koska koira kuvittelee tietävänsä mitä mä haluan. Se ei siis kuuntele. Toivottavasti tästä olisi apua!

Kati kirjoitti...

Kiitos vinkeistä! Kaikki apu on tarpeen :-). Aika lailla samaan malliin olen kyllä tehnytkin. Mä vaan treenaan ihan liian harvoin niin ei ihme, ettei vielä ole käskyt menneet ihan jakeluun :-D