tiistai 21. kesäkuuta 2011

Nastolan SM-kisat

Lähdettiin perjantaina aamulla muka aikaisin ajelemaan kohti Nastolaa, että oltaisiin ajoissa paikalla. Jotenkin siinä matkalla aika vaan kului eikä mitenkään liian aikaisin perillä oltukaan. Onneksi sentään tarpeeksi ajoissa, että ehti hyvin ilmoittautua kisoihin ja mennä rataantutustumisiin.

Perjantaina oli Gimmalla kaksi rataa ja Mimmillä yksi. Ensin oli Gimman rata, jossa tuomarina oli Martti Salonen. Rata oli ihan mukava. Muutama kohta oli sellaisia, että etukäteen mietin ehdinkö kunnolla ohjaamaan. Aika kivasti ehdin. Ainoastaan sarjahypyn ensimmäinen rima tipahti. Taisin tässä olla juuri koiran linjalla ja siksi rima tuli alas. En osannut ajoittaa putken jälkeen hypyn taaksetyöntöä. Hyvä fiilis maalissa. Gimma meni tosi hyvää vauhtia.

Mimmin rata oli sitten seuraavana. Tuomarina tässä oli Leena Rantamäki-Lahtinen. Rata oli mun mielestä tylsä. Alussa tiukka välistäveto tai taaksetyöntö riippuen siitä kummalta puolelta se ohjattiin. Eipä sitten paljon muuta ihmeellistä. Onnistuttiin kuitenkin saamaan tulokseksi 15. Alun välistävetoon jäin paikalleni kuppaamaan enkä ehtinyt ohjaamaan kuten halusin. Onnistuin kuitenkin improvisoimaan tämän eikä virhettä. Keinulta Mimmi poistui liian aikaisin ja tästä vitonen. Muurin palat tipahti kun käänsin liian aikaisin putkeen. Lopussa ilmeisesti vielä pituuden palanen heilahti. Tätä en itse huomannut, mutta oli kirjoitettu tuomarin sihteerin lappuseen.

Gimman toinen rata oli hyppäri ja tässä tuomarina oli Pertti Siimes. Oli jotenkin kamalan tilava rata. Pitkät estevälit. Ei sinänsä mikään vaikea, mutta jotenkin onnistuttiin tiputtelemaan useampikin rima ja yksi kieltokin sieltä saatiin. Harmitti nuo rimat kun mielestäni osasin tutustumisessa katsoa, että en koiran linjalla olisi. Videolta kun katsoin niin mielestäni siinä onnistuinkin. Miksi sitten rimat tippuivat niin en tiedä. Tulos kuitenkin 20.

Lauantaina oli joukkuekisat. Meillä oli mukana vain maksijoukkue. Eltsu ja Cola aloittivat ja saivat tulokseksi 28,04. Kolme rimaa tipahti ja kepeille pari kieltovirhettä kun Cola ei meinannut taipua 2-väliin. Muuten rata oli oikein sujuva.

Toisena starttasi Henna ja Karkki. Heidän rata oli oikein mallikas, mutta sama ongelma kepeillä kuin Colallakin eli kaksi kieltoa siitä sekä okserin riman tiputus, tulos 19,83.

Gimma meni kolmantena. Alkuun olen tosi tyytyväinen kun sain otetuksi kunnolla sivuttaisetäisyyttä eikä jatkoon tullut niin kova kiire. Kepeilleviennissä vähän tuli mutkaa kun en uskaltanut kontaktilta ihan suoraan sinne päästää. Aa:n jälkeen muurille unohdin jarruttaa, joten muurin palaset tippui kun jarrutus tuli vasta muurin päällä. Aa:lle menoa pelkäsin ja otin Gimman kunnolla vetokäteen, jonka seurauksena se meinasi tulla keinun ohi. Meni kuitenkin sinne, mutta sivusta ja saatiin siitä kontaktivirhe. Gimman rata on täällä.

Viimeisenä meni Marko ja Hertz. Heille tuli tulokseksi hyl, mutta rata oli ihan sikahieno! Pituuden jälkeen Hertz oli ehtinyt jo lukita edessä näkyvän hypyn eikä Markolla ollut mitään mahiksia saada sitä enää sieltä pois.

Tosi tyytyväisiä oltiin kun saatiin tulos ☺. Viime vuonna ei siinä onnistuttu. Lopulta joukkueen sijoitus oli 19. Joukkueita oli kaiken kaikkiaan ilmoitettu 56, joten puolen välin paremmalla puolella oltiin.

Sunnuntaina oli sitten yksilökisojen vuoro. Mulla oli ensin maksien rataantutustuminen ja jonkin ajan kuluttua minien rataantutustuminen. Gimman startti oli jossain sadantena ja Mimmi starttasi ihan lopussa, taisi olla vain 10 koiraa enää meidän jälkeen. Ihan hyvin ehdin molempien ratoihin ja pystyin myös keskittymään aina yhteen koiraan kerrallaan. Kivasti oli tämä otettu pyynnöstäni huomioon, kiitos ☺.

Kuva: Sirpa Saari

Ensin siis oli Gimman hyppäri, jolla tuomarina oli Marjo Heino. Odotin Marjolta ehkä vähän vaikeampaa rataa, mutta tämä oli ihan sopivan haastava kuitenkin. Paljon sellaisia ehdinkö sittenkään - kohtia. Heti alku tuotti mulla vaikeuksia kun en sitä niistoa sitten vieläkään osaa. Päätin ottaa pikku vekillä 2-hypylle ja siitä sitten 3-hypyn taakse. Onnistui tosi hyvin. Putken jälkeen Gimma jostain syystä kyseli multa, että mihin, vaikka liike oli hyvin mulla päällä ja käskytinkin hyppyä. Onneksi kuitenkin hyppäsi sen. Kepeille paha avokulma, jonne Gimma meni hienosti. Uskalsin luottaa siihen! Renkaan jälkeinen kuvio mua mietitytti, että miten ehdin sen ohjata. Eipä siinä sitten mitään ongelmaa ollutkaan. Meni tosi hienosti. Ainoa ongelma oli, että jäin vähän ihastelemaan Gimman menoa, jonka seurauksena myöhästyin pituuden jälkeisessä pakkovalssissa. Onneksi kuunteli mua ja tuli sinne minne pitikin. Lopussa ei sitten mitään kummempaa ollut. Kun laitoin Gimman viimeiseen putkeen niin huusin itselleni päässä "loppuun asti tarkasti" ja niin me tehtiin nolla. Ja oltiin sijalla 9. En ois ikinä uskonut, että noin ylös päästään! Enkä mitään sijoitusta ollut edes hakemassa. Ainoastaan sellaista rataa, johon voin itse olla tyytyväinen. Ja sen myös tein.

Kuva: www.kepeataival.fi

Mimmin hyppäriin (tuomarina Anne Huittinen) oli onneksi aikaa yli tunti, joten ehdin palautua tuosta Gimman hyvästä radasta. Hyvin sain miniradan uudelleen muistiin pääkoppaan. Heti alussa meinasin mokata jo tutustumisessa. Meinasin mennä 3-hypyn siivekkeen taakse vastaanottamaan. Ajatuksena, että olen siellä jo valmiina tekemässä pakkovalssia. Kunnes tuli jostain mielen sopukoista Jennin ääni "koira ei näe sun jalkoja". Muutin suunnitelman sitten niin, että olin niin, että jalat näkyy. Eikä siitäkään vaikea sitä pakkovalssia ollut tehdä, muutaman askeleen peruutus vain. Alku oli hyvä. Pituuden jälkeistä valssia mietin kauan. Päätin sen kuitenkin tehdä ja ajattelin ehtiväni hyvin kun Mimmi ei ihan normaalisti vielä liiku. No sepä tulikin alun ihan hyvää vauhtia ja mun valssista tuli tosi kökkö. Tein sen kuitenkin väkisin, koska leikkaamalla en varmasti olisi kohtaa saanut onnistumaan. Kepeille piti mennä törkkäämään, mutta en ehtinyt. Onneksi Mimmi meni oikein sisälle.Lopussa ei enää mitään ihmeellistä ollut. Loppusuora oli aika hurja ja siinä Mimmi kyllä vähän hyytyi. Itse pääsin yllättävänkin lujaa. Mimmi oli hyppärin jälkeen sijalla 6. Aika hujan hyvin!

Kuva: www.kepeataival.fi. Hieno kuva meidän hyllykohdasta :-D 

Mimmin finaalirata oli ensin, tuomarina Marjo Heino. Rata oli etukäteen sen oloinen, että kyllä me se osataan. Ei sitten osattu, vaan käänsin 3-hypylle liian aikaisin ja Mimmi hyppäsi sen väärin päin. Jatkettiin rata loppuun eikä siellä sitten muuta ihmeellistä tullutkaan. Keinu oli ehkä siinä ja siinä olisiko tuomari antanut siitä virheen. Oli sen kanssa tosi tarkkana. Pitkä päivä ehkä teki tehtävänsä kun Mimmi hyytyi tässä ehkä vähän enemmän kuin ensimmäisellä radalla. Silti tosi hyvä fiilis Mimmulin radoista. Selkeästi vanha Mimmi on sieltä tulossa. Mimmin molemmat radat löytyvät täältä.


En ehtinyt jäädä katsomaan loppuja minejä, että ehdin edes vähän kävellä Mimmin kanssa ennen maksien rataa. En paljon ehtinyt ja kun tulin takaisin rata-alueella niin siellä jo ensimmäinen erä ohjaajia oli tutustumassa. Onneksi olin itse mukana vasta toisessa.

Kuva: Sirpa Saari

Gimman finaaliradan tuomarina oli Henkka Luomala. Rata oli  mun mielestä oikein mukava. Alussa jälleen uskalsin luottaa sivuttaisirrotukseen ja se kannatti. 5-hypyllä olisi jälleen ollut niistolle käyttöä, mutta tein siinä pakkovalssin. Tässä ihan vähän myöhästyin, mutta sain sen kuitenkin onnistumaan. Kepeille vientiä mietin kauan. Olisin halunnut aa:n jälkeisellä hypyllä valssata, mutta musta tuntui, että menen niin koiran eteen, että se ei edes näe koko keppejä. Päädyin sitten vetämään kepeille, mutta siinä tuli joku virhearvio kun Gimma kääntyi vähän liikaa. Sain sen kuitenkin kepeille oikein. Renkaan jälkeiselle hypylle yritin sovittaa pakkovalssi-jaakotusta, mutta en vaan saanut itseäni sinne oikein tutustumisessa. Päädyin tekemään twistin ja se kyllä toimi ihan kivasti. Putkelta puomille taisi tulla vähän liian kova vauhti kun Gimma otti elämänsä ensimmäisen ylösmenokontaktivirheen. Kiva paikkaa ottaa tuo :-P. Mun olisi pitänyt hakea se enemmän putken suulta ja siitä lähettää puomille. En vaan osannut tuota virhettä edes pelätä. Loppurata jälleen ihan ok. Lopulta sijoitus 16. kun makseja oli kaiken kaikkiaan muistaakseni 181.

Niin mahtava fiilis on tällä hetkellä Gimman menosta. Se ylitti kyllä kaikki mun odotukset viikonloppuna. Gimman molemmat radat löytyvät täältä.

Outo SM-kisaviikonloppu oli siinä mielessä kun en juurikaan jännittänyt. En kummankaan kanssa. Ihan vaan silleen sopivasti. Mitä mun päässä on tapahtunut? Vai johtuuko vain siitä kun kaikki radat oli mun mielestä ihan mentävissä? Ei ollut yhtään sellaista kohtaa, jossa olisi tullut tunne, että tuosta me ei selvitä. Niin tai näin niin oli tosi kiva yllätys kun en lamaantunut ☺

Onnea kaikille SM-menestyjille ja muutenkin omiin ratoihin tyytyväisille! ☺

3 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Ehkä se jännitys pysyi poissa, kun jostain syystä sulla ei ilmeisesti ollut kovinkaan suuria odotuksia?

Kaikki muut kyllä luotti teihin ;D

Mutta hienostihan ne kisat meni! Mimmille harmittava hylky, mutta karsinnat on vielä edessä ;o)

Tiina G kirjoitti...

Olitte iskussa ja toivottavasti sama isku jatkuu karsinnoissa :)

Pasi kirjoitti...

Hienoa menoa oli!