maanantai 18. heinäkuuta 2011

Elämäni karsinnat!!

Jotain pitäisi kirjoittaa, mutta en oikein tiedä mistä aloittaa. Pahoitteluni jo etukäteen mahdollisesti sekavan tekstin takia :-D. Karsinnat pidettiin siis tänä vuonna Seinäjoella Wallsport Areenalla. Mahtava kisapaikka ja kaiken lisäksi lähellä :-)

Lauantaina lähdin ihan liian aikaisin kisapaikalle. Ei vaan omat hermot kestä odotella ja jostain syystä aina ajatuksiin hiipii tunne, että entä jos myöhästynkin. Tulin paikalle siis kun maksit vasta tutustuivat. Minit lähtivät maksien jälkeen. No, sainpa rauhassa käydä koirien kanssa (Gimma oli mukana hengailemassa) aamulenkillä. Jonkin verran katselin maksien suorituksia. Yllättävän paljon tuli riman tiputuksia ja helpohkon näköisiä ohjausvirheitä. Kuulin, että rataa ei oltu muutettu medien jälkeen, joten uskalsin jo vähän miettiä miten itse radan veisin. Tuomarina tässä oli David Powell.

Kuva: Pirkko Riekki

Aamulla jännitti ihan sikana, mutta kun näin radan ja tajusin, että me mennään se sama niin jännitys loppui. Rata ei ollut helppo, mutta ei mun mielestä liian vaikeakaan. Sain tutustumisessa hyvin mietityksi mitä teen missäkin kohdassa. Selvät sävelet siis ja se aina rauhoittaa mua :-). Ja ratahan meni just niin kuin olin ajatellut. Vitsit, mikä fiilis maalissa. Ihanaa kun sai vähän säästellä Mimmiä eikä tarvinnut toista rataa juosta. Mimmi tuli toiseksi tällä radalla. Sillä ei ollut kyllä mitään merkitystä sunnuntaita ajatellen koska silloin aloitettiin nollatilanteesta uudelleen.

Olisin päässyt tosi ajoissa kotiin (anoppilaan), mutta halusin katsoa muiden suorituksia ja istuinkin sitten katsomossa loppupäivän. Pää pyörällä mitä kenellekin radalla tapahtui. En vaan pysty muistamaan kun katson liikaa suorituksia. Vähän mietitytti, että oliko tyhmä ratkaisu jäädä paikalle hillumaan, mutta en vain malttanut lähteä poiskaan.

Sunnuntaina aamulla ei jännittänyt yhtään niin pahasti kuin lauantaina. Jonkin verran kuitenkin, mikä on ihan hyvä juttu. Gimman jätin nyt anoppilaan, että saan kokonaan keskittyä Mimmiin. Kun näin radan niin mua alkoi ahdistaa. Tuo olisi ollut niin paljon helpompi viedä, jos aa:lle olisi opetettu pysähdyskontakti. Mimmihän juoksee tuon aina läpi. Mietin, että ehdinkö edelle ohjaamaan ja jos ehdin niin kuinka kauas. Mallasin vaikka mitä vaihtoehtoja tutustumisessa eikä mikään niistä tuntunut hyvältä. En osannut päättää mitä siinä teen. Ja niinhän siinä kävi, että aloin nössöillä enkä tehnyt sitä, minkä lopulta päätin eli sokkaria pituuden jälkeen. Vaihdoin leikkaukseksi ja jatkotilanne kärsi sen takia. Mimmi kääntyy leikkauksella vähän liiankin hyvin :-P. Olihan meillä jo 3-rima tipahtanut, joten ei tuosta nollaa ois saatu aikaiseksi, mutta yritin itselleni hokea, että tee prkl tulos. No, ei onnistunut tällä kertaa. Kahdella seuraavalla radalla pitää vaan tsempata sitten enemmän eikä arpoa yhtään mitään ohjausten kanssa. Hyllyradan pätkän voi katsoa täältä.

Kuva: Jukka Pätynen

Toinen rata oli Mia Laamasen hyppäri. Jälleen rataprofiili oli mulle mieleinen. Alku meni tosi hyvin. Vähän mamoilin kepeillä enkä uskaltanut ottaa ihan kamalasti etäisyyttä. Sen verran kuitenkin, että jatkotilanne sujui hyvin. Muurin jälkeistä kohtaa mietin ehkä kaikista eniten. Jostain syystä en halunnut aluksi tehdä siihen niisto-sokkaria kunnes muistin, että Mimmihän osaa sen! Ja niin sitten tehtiin se ja onnistui, tietenkin. Putken jälkeen sitten mulla oli vähän sellainen olo, että noinkohan Mimmi mahtuu menemään hypyt oikealta puolelta kun tuntui, että ajauduin kamalan lähelle. Hyvin näytti pieni mahtuvan. Tältä radalta nolla ja voitto, jolla saatiin 50 pistettä :-). Rata löytyy mm. täältä.

Kolmas rata jälleen Powellin käsialaa ja nyt vuorossa agilityrata. Rata ei todellakaan ollut kuin meille tehty! Alun pussin jälkeinen kohta oli ihan kauhee. Jos olisi ollut vähän tahmeampi pussikangas niin eipä siinä sitten mitään ihmeellistä olisi ollut. Mutta kun oli ihan sikanopee pussi niin olikin hieman vaikeempaa. Katselin medien ja joidenkin maksien menoa ja voi jestas kun ohjaajilla tuli kiire ja tosi paljon tuossa tuli virheitä. Radan jatkoa ajatellen tuossa oli järkevää päästä ohjaamaan oikealle puolelle, joten sinne piti sitten ängetä vaikka väkisin. Kyllä tuo kohta joillakin onnistui leikkaamallakin.

Nyt kuitenkin päätin tehdä jonkin ratkaisun ja pysyä siinä. Ratkaisu ei todellakaan ollut paras mahdollinen kun mä pääsen niin kamalan hitaasti paikaltani liikkeelle :-D. Kun ratafilmi pyöri mun päässä vuoroa odotellessa niin näin siinä aina kuinka en ehdi ohjaamaan Mimmiä edestä, vaan joudun heittämään sen okserille ja leikkaamaan ja siitä sitten ohjaamaan hypyn taakse. Se onnistui mun filmillä joka kerta noin ja käytännössä tehtiin se just samalla lailla. Keinu vähän jännitti, että kuinka mahtaa siellä pysyä, mutta näytti muutaman kerran keinusulkeiset tuottaneen tulosta ja oli Mimmiksi tosi hyvä keinu. Hyppy ennen puomia aiheutti vähän paniikkia. Mimmi alkoi empiä sen suorittamista. Onneksi hyppäsi kuitenkin. Puomille hyvin, kontakti ihan jees ja maalissa nollalla!! Kauhealla kiireellä koira kainaloon ja ulos raittiiseen ilmaan. Rata löytyy täältä. Tämän radan loppu oli ihan kauhee. Muurin jälkeen tuli ihan outo olo. En kuullut yhtään mitään ja tuntui kuin olisin jossain tyhjiössä juossut. Oman äänen sentään kuulin, mutta en muuta. Ihan kamala tunne. Videolta kuuluu ihanasti kun joku huutaa lujaa OHJAA. Kukahan on kyseessä? Tuli tarpeeseen, vaikka en sitä kuullutkaan :-)

Voitettiin siis myös tämä viimeinen rata ja samalla koko karsinnat. Voi elämä! Unelmien täyttymys! Enhän mä olekaan vielä kovin montaa vuotta joukkueeseen yrittänyt :-P. Pimun kanssa aikoinaan (2000-2005) jo olisin halunnut joukkueeseen ja Mimmillekin nämä olivat jo kuudennet karsinnat. Niin mieletöntä! Ja mikä parasta, Mimmi pysyi kunnossa eikä ontumista ole enää ollut. ♥♥ Mimmi ♥♥

Kuva: Piia Kiuru

Ihanan paljon tuli ihmisiä onnittelemaan ja tuntuivat olevan aidosti onnellisia mun puolesta. Itse en vielä edes pystynyt käsittämään mitä oli tapahtunut. Enkä mä oikein vieläkään tajua miten tässä näin kävi :-D.

Hallissa oli tosi kuuma ja tunkkainen ilma viimeisen radan aikana. Silti sinne piti mennä vielä kirmaamaan kunniakierros. Kierroksen jälkeen mulla meinasi happi loppua ihan täysin. Huittisen Harri mua yritti ohjata jonnekin hallin nurkkaan ja varmaan vähän tylystikin sanoin lopuksi, että mun on pakko päästä ulos kun ei se muuten meinannut mua päästää. Mulla oli sellainen olo, että taju lähtee, jos en saa pian happea. Menin ulos varjoon istumaan niin johan alkoi helpottaa.

Tässä vielä ihanien ystävien ♥ kuvaamana meidän nollaradat yhteen pötköön :-). Pieni kirjoitusvirhe pääsyt livahtamaan lopputekstiin, mutta olkoon :-P

Viikonlopun kruunasi kun ihanat ystävät tulivat meille juhlimaan meidän voittoa. Ihanaa oli kun tulitte ja ilman teitä tämä ei olisi yhtä mahtavaa. Olette niin ♥ ♥

Siis niin uskomatonta! Mimmi, jonka osallistuminen koko karsintoihin oli kyseenalainen sen kunnon takia, meni ja voitti koko kisan.  Menikö meillä sen takia niin hyvin kun mulle voitto oli jo se, että edes saatiin osallistua? Miksi mä en nyt panikoinut? Mun mielestä aika normaaliin tapaan vein radat. Onko vaan tuo Mimmin "sairastelu" laittanut asiat oikeisiin mittasuhteisiin? Ei tarvi jännittää kun saa vaan nauttia, että saadaan mennä vielä agilitya. Mä en käsitä, että pystyin sunnuntain ensimmäisen radan hyllyn jälkeen tekemään kaksi nollaa ilman mitään pakkofiilistä.

Olin kyllä vähän muuttanut aikaisempia tapojani. En katsonut yhdenkään minin suoritusta, vaikka olisin halunnut. Mulla tulee tosi helposti epävarma olo, jos moni koira tekee virheen valitsemallani ohjauksella. Olen tuota saanut kyllä jo paremmaksi. Osaan sanoa itselleni, että me osataan tuo, vaikka nuo ei osaa. Nyt en halunnut kokeilla osaanko sanoa tämän tarpeeksi vakuuttavasti. Ei tarvinnut kun en nähnyt muita :-).

Aikaisempina vuosina olen myös ajatellut liikaa muiden toiveita. Tiedän, että ystävät ja ehkä jokunen muukin ovat toivoneet meitä joukkueeseen. Niin tietenkin myös minä. Mutta olen liikaa ajatellut, että pakko onnistua, että ystävät ovat onnellisia. Eihän se näin toimi. Nyt sain tosi hyvin puhuttua itselleni, että en tee tätä kenenkään muun vuoksi kuin itseni ja Mimmin. Me nautitaan tästä yhdessä. Ja meni miten meni niin mehän nautitaan :-). Mä oikeesti uskon, että tämä ajatus oli se tärkein juttu, että nyt onnistui. En ottanut muiden asettamia paineita hartioilleni.

Nollaratoja ennen toitotin vielä itselleni, että me osataan kaikki, mitä radalla tarvitaan. Tämäkin toimii. Kun vaan oikeesti uskoo siihen. Hyllyradalla en uskonut enkä kyllä kamalasti yrittänyt edes uskotella, että me osataan se aa:n jälkeinen kohta. Eli uskoa omaan ja koiran osaamisen tarvitaan selvästi.

Tässä mitä tällä hetkellä pyörii päässä :-). Kirjoittelen lisää, jos tulee jotain vielä mieleen.

17 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Totta kai maajoukkuepaikkaa on sulle toivottu jo monen monta vuotta, mutta kuten sanoit, ei se kannattajien onnellisuus ole se pääasia.
Silti, olen aivan äärettömän iloinen, että tänä vuonna saamme iloita puolestasi joukkuepaikasta ja siitä mielettömän upeasta tavasta jolla te yhdessä Mimmin kanssa sen saavutitte!

ps. Olit kyllä aivan pihalla kisojen jälkeen ;o) Syystäkin!

Pasi kirjoitti...

Minusta se oli Liuhdon Timo (?), joka huusi että "ohjaa!" Onnea vielä! t. Pasi

Kati kirjoitti...

Kiitos teille :-)

Anne: mä todellakin olin ihan pihalla. Ja olen vieläkin :-D

Pasi: tosiaan, se taitaa olla Timpan ääni :-)

Anu kirjoitti...

Ihan mielettömästi onnea maajoukkuepaikasta! Olette kyllä niin upea pari, että te jos jotkut olette paikkanne ansainneet. Kovasti tsemmpiä isoihin kisoihin, nauttikaa! :)

Anonyymi kirjoitti...

Mulle tuli tippa linssiin teidän voittoradan jälkeen... Aivan mahtavaa, te ootte Mimmin kanssa niiiin ansainneet tämän! :)

Ja juurikin se, että osaat nauttia siitä, että saatte vielä Mimmin kanssa yhdessä mennä, oli varmasti voiton salaisuus.

Mimmille jatkossakin hyvää vointia ja hurjasti onnea teille ämmämmiin!!!

Hilpi

Laura kirjoitti...

Onnea Onnea Onnea heinoista suorituksissta ja maajoukkuepaikasta.

Karoliina kirjoitti...

Voi Kati, taas tuli tippa linssiin! Edelleen hurjasti onnea, ihan mielettömän hienoa! Te niin kuulutte sinne :-)

Anonyymi kirjoitti...

Sen saa mistä luopuu, olen kuullut.
Teit tosi hyviä ratoija etkä jäätynyt, eka kerta kun näen sun hymyilevän leveästi (selvinpäin)kuvassa ;o)
Miljuunasti onnea, olen niin onnellinen puolestasi!!!

Miira kirjoitti...

Mä en oikein osaa sanoa muuta, kuin hirmuisen hirmuisen kovasti onnea!! Teillä on ollut todella kauan NIIN lähellä.. ja nyt unelma on annettu syliin. Nauttikaa ja nauttikaa!!! Eläkää joka hetki ja lukitse ne muistojen arkkuun.. niistä saa iloa pitkään ja kauan.. *halii*

Iida kirjoitti...

Onnea Kati ja Mimmi! Aivan huikean hieno homma :)!

Saikku kirjoitti...

Onnea kovasti! Mahtava juttu ja samalla asenteella MM-kisoihin! :D
Saila

Anonyymi kirjoitti...

Onnea vielä tuhannesti! Mahtavaa että onnistuitte. Tippa oli linssis mulla kans. Niin oli hienoa se meno. Wau!!!!!

Päivi kirjoitti...

Paljon Onnea upeasta saavutuksesta! :)

Heidi-Maria kirjoitti...

Onnea hurjan paljon!!! Ihanaa, että pääsitte Mimmin kanssa joukkueeseen, teillä menee niin hurjan hienosti yhdessä. Me varattiin jo Ranskaan liput, joten ollaan tulossa paikan päälle kannustamaan teitä ja muita suomalaisia :)

Kati kirjoitti...

Kiitokset onnitteluista vielä tännekin teille kaikille :-)

Vielä kun anonyymi (ei siis Hilpi-anonyymi vaan se toinen) kertoisi kuka on niin ois tosi kiva.

-Jossu- kirjoitti...

Onnea Kati ja Mimmi maajoukkuepaikasta! Oon kyllä aina tykännyt teidän menoa radalla seurata:)

T. Jossu ja Bali

Sonja ja koirat kirjoitti...

Nyt vasta lomalainen ehtii lukemaan blogia... ONNEA Kati aivan älyttömästi! Hirmu kovaan paikkaan kaks mahtirataa. Vitsit kun on Hienoa :) - vieläkin vaikka kisoista on jo niin kauan aikaa etten enää muistakaan :P