sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Mimmuli VAS:in kisoissa

Lauantaina oli Vaasassa VAS:in järjestämissä kisoissa kolme starttia 3-luokille, kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata. Tuomarina kaikissa oli Mika Moilanen.

Säätiedotus lupaili, että helteet olisi tältä erää ohi. Paskapuhetta! Ihan hemmetin kuuma oli koko päivän!

Ensimmäinen rata löytyy täältä. Alku lähti rullaamaan ihan mukavasti ja mukavaa vauhtia. Kepeille menin törkkäämään ja Mimmi tuli sinne kamalan lujaa, eikä ihan helposti meinannut taipua 2-väliin. Taipui kuitenkin. Puomilla vähän varasti, mutta ehdin jo antaa sille vapauttavan JESS-käskyn niin en voinut enää palauttaa sille. Ei oma reaktiokyky riittänyt tuohon. Lopussa ei mitään ihmeellistä. Vauhti vaan vähän hyytyi. Tämä kuitenkin riitti voittoon :-)

Toinen rata on täällä. Tälle radalle tein tavoitteet. Halusin testata kepeille sivuttaisirtoamista ja halusin, että pysähtyy kunnolla keinulle. Päätin etukäteen, että jos lähtee ennen lupaa niin otan keinun uusiksi.

Meinasi varastaa alussa! Onneksi katson nykyään aina sivusilmällä niin sain vielä komennetuksi istumaan. Jäi vaan aika lähelle ensimmäistä estettä. En kehdannut mennä enää siirtämään kauemmas ja aattelin, että jos rima tippuu niin sitten tippuu. Pysyi kuitenkin ylhäällä. Tuli vaan jotenkin varovaisesti ihan alun. Ehkä hämillään mun komentamisesta tai sitten vaikutti kun joutui saman tien hyppäämään eikä saanut yhtään vauhtia siihen.

Keppejä ennen olevalle putkelle tein putkijarrutuksen ja se taisi olla turha. Jotenkin pelkäsin, että ampuu suoraan toiseen putkeen, mutta eihän Mimmi sitä tee. Kääntyi nyt siis liian hyvin tuon jarrutuksen takia. Sain sen kuitenkin kepeille. Ja muistin tehdä irtoamisen ja Mimmi pujotteli loppuun! Niin hyvä fiilis tuosta :-). Radan luonteen takia tuo oli oikeastaan pakko tehdä, että ehti tuota puolta ohjaamaan koiran. Oisihan sen voinut toistakin puolta viedä ja leikata sitten ennen puomia olevalla hypyllä. Halusin kuitenkin testata.

Mun keinuasenne ilmeisesti vaikutti puomiinkin :-D. Pysähtyi sinne ja lähti vasta mun Jess:stä. Siistiä! Ennen seuraavaa putkea olevan hypyn rima tipahti. Sitä ei tuolta videolta näe. Ehdin sinne tosi hyvin ja oisin ehtinyt tehdä vaikka mitä, mutta en sitten tainnut tehdä yhtään mitään... Näyttää, että vaihdan käden just riman päällä. Ei se mitään, seuraava tavoite oli vasta keinulla. Ja se pysyi siellä!! En muista milloin olisin kisoissa saanut noin selkeän pysäytyksen keinulla. Mahtifiilis :-)). Lopussa ei kummempaa. Vähän valuu muurilta, mutta saan sen ehkä anteeksi kun fiilistelin keinua :-D

Kolmas rata oli sitten se hyppäri ja löytyy täältä. Ihan kamala luukutusrata. Etukäteen pelkäsin, että en jaksa sitä edes juosta, mutta ei siinä sitten mitään ongelmaa ollutkaan. Tosin Mimmikään ei ollut enää ollenkaan iskussa. Taitaa sille tällä hetkellä olla kolme starttia vähän liikaa. Tälle radalle en oikein keksinyt mitään kivaa tavoitetta muuta kuin kepeillä päällejuoksu. Ja sen sitten teinkin, ja onnistui :-). Radasta ei sen enempää. Nolla tuli ja toinen sija. Käppänä Chili voitti, joten ei ollut yhtään häpeä hävitä :-)

Mua kyllä vähän ahdistaa edelleen tuo Mimmin vauhti. Vaikka kaikki sanoo, että kyllä se on entisellään niin ei se ole. Tää voi kuulostaa omahyväiseltä tai joltain, mutta en välitä. Tältä musta nyt vaan tuntuu. Radoilla ei tule kiireen tunnetta, joka mulla oli aina aiemmin. Mun ehkä kannattaa jatkossa juosta vain kaksi rataa, ainakin nyt jonkin aikaa. Tosin toivon, että PM:ssä saan juosta kolme :-). Kyllähän Mimmi ihan lujaa menee nytkin, mutta siitä puuttuu se viimeinen silaus. Onneksi kasvattaja-Anne tämän on myös huomannut niin en tunne enää puhuvani ihan omiani :-D. Niin, ja Anja on huomannut myös :-). Vertailun vuoksi yksi rata vuodelta 2009 Ruotsin kisoista klik. Se ampuu putkiinkin ihan eri vauhdilla kuin nyt.

Tiedän, että Mimmi on kropaltaan nyt kunnossa ja toivon, että se joskus vielä saisi sen viimeisen potkun vauhtiin. Ehkä se tulee, ehkä ei. Pääasia, että on kunnossa ja saadaan mennä ♥.

2 kommenttia:

Tuulikki kirjoitti...

Onnea upeasta menosta jälleen Kati:)

Mulla tuli mieleen, että jos kuuma kesä ja pitkään jatkuneet kuumat kelit vaikuttaa koirien, ja Mimminkin, menoon jotensakin hyydyttävästi?! Siis vaikka viilentäisi kisoissa loimella tms, niin silti helteet heikentää menoa.

Tsemppiä ja toiv Mimmin meno kiihtyy jälleen syksyä kohden:)

Kati kirjoitti...

En usko, että helle vaikuttaa Mimmin menoon. Ei ole ennenkään vaikuttanut. Edelleen siinä varmasti näkyy meidän pitkä tauko. Uskon ja toivon näin! Kunhan mun pieni ei ole kipeä niin ei ole mitään väliä mitä vauhtia se pinkoo kunhan saadaan mennä ♥. Ja onhan mun helpompi ohjata kun menee vähän hitaammin ;-)